Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä 16.11.
Mitäpä sitä kieltämäänkään - ensireaktio on hienoinen pettymys. Jos joskus seisomme tämän miehen kanssa rinnakkain punaisella matolla tahi alttarilla, minä en tule käyttämään korkokenkiä. Ei; se on Gavin, jonka on käytettävä korokepohjia.
Eikä Gavin tule kantamaan minua kynnyksen yli. Enkä minä tule heittäytymään nyyhkyttäen vasten hänen rintakehäänsä, sillä silloin joutuisin kumartumaan.
Tytöt! Jos mies joskus väittää teille olevansa täysimittainen, muistakaa, ettei sillä välttämättä tarkoiteta senttejä hänen päälakensa ja kantapäidensä välissä.
Olemme tavanneet netissä. Ensimmäiseksi olen kiinnittänyt huomiota hänen uljaaseen nimeensä, Gorgeous Gaviniin. En voi valehdella, etteikö hänen profiilikuvallaankin olisi ollut osuutta kiinnostuksen heräämiseen. Ensin olen ajatellut, että öljystä kiiltävän rintakehän pullistelu kuvassa on vähän liikaa, mutta sitten olen päättänyt sivuuttaa moisen pikkuseikan. Gavinin hellä mutta vaativa katse on sulattanut minut täysin.
Olen odottanut Gavinia pitkään. Itse asiassa aivan liian pitkään. Tiesittekö, että kumppaninsa liikkeitä voi nykyisin seurata reaaliaikaisesti netissä? Gavin ei ehkä ole ottanut asiaa huomioon. Matkahuollon sivuilta selviää, että hän on noussut linja-autoon Vantaalla tiistaina kello 17.40, muttei ole saapunut Ouluun vielä torstaiaamunakaan.
Se sika! Olen alkanut epäillä, että hän on hypännyt kyydistä kesken matkan ja pannut elämän risaiseksi. Että sillä aikaa kun minä odotan malttamattomana hänen saapumisestaan kertovaa tekstiviestiä, äijä hörsii kaljaa Pihtiputaan Matkahuollossa.
Minun on ollut pakko avautua epäilyksistäni myös tuttaville, ja jotkut heistä ovat epäilleet Gavinin olevan vieraissa. En ole halunnut uskoa hänestä sellaista. Millainen mies syöksyy vieraisiin ennen kuin on edes tavannut morsiotaan?
Vaan minähän en soittele miesten perään. Jos Gavin on löytänyt onnensa jonkun pihtiputaalaisen kyläruusun kyljestä, kaikkea hyvää hänelle.
Mutta torstaina päivällä puhelin on viimein piipannut merkitsevästi.
Gavin on siinä edessäni jotenkin niin paljaana. Etsimme hänelle kaapista vaatetta. Miesten kamppeita sieltä ei tietenkään löydy, mutta jos kerran saapuu naisen luokse kelteisillään, on turha valittaa, kun t-paita on ladyfittiä.
Paitsi että on lyhyenläntä, Gavin osoittautuu myös melkoiseksi rimpulaksi. Kireimmätkin housut on kirrattava vyöllä kainaloihin. Ei siinä muuten mitään, mutta vähän norsumainen olohan siitä itselle tulee, kun toinen edustaa sukkapuikon leveysluokkaa.
Eniten harmittaa kuitenkin se, ettei Gavin osoita minkäänlaisia tunnereaktioita, vaikka viimein olemme yhdessä. Hän ottaa mukavan asennon sohvalla ja on kuin minua ei olisikaan. Eikä hän selvästikään aio ottaa puheeksi sitä, miksi on viipynyt kymmenen tunnin matkalla kaksi vuorokautta.
Tämän yön Gavin nukkuu sohvalla.
Aamulla olohuoneeseen astuessa sydänhalvaus on lähellä: sohvalla nukkuu mies! Sitten sisimmässä läikähtää lämmin tunne: sohvalla nukkuu mies! Gavin pötköttää siinä viattoman näköisenä. Hän on tyytynyt kohtaloonsa eikä ole tehnyt elettäkään pyrkiäkseen mukavampien vällyjen väliin. Kenties hän on sittenkin hävennyt käytöstään, mutta ei vain ole saanut sanaa suustaan. Ja nyt hän on palellut yön sohvalla.
Gavin-parka. Annan hänelle anteeksi.
Töihin lähtiessäni mietin, pitäisikö ulko-oveen teipata myös miehen sukunimi. Mutta koska en osaa varmaksi sanoa, onko se Gorgeous vai Gavin, annan asian olla.
Töiden jälkeen katsomme yhdessä Lars ja se ainoa oikea -elokuvan. Pötkötämme sohvalla sylikkäin. Kun upottaa päänsä Gavinin rintalihaksiin, huomaa, ettei hän olekaan niin mahdoton rimpula.
Uskon, että Gavin pitää elokuvasta. Hän ei sano sitä ääneen, mutta aina välillä olen näkevinäni vienon hymyn hänen suupielissään. Uskon, että Gavin pitää minusta. Sitäkään hän ei sano ääneen, mutta olen tuntevinani, kuinka hänen kätensä aina toisinaan puristuu tiukemmin ympärilleni.
Kun palautamme elokuvan videovuokraamoon, takanamme räjähdetään nauramaan. Tiskin takana on ilmeisesti vedetty johtopäätöksiä siitä, miten elokuvat vaikuttavat katsojiinsa.
Huomio: palautamme. Gavinista ja minusta on tullut me.
Päivät kuluvat. Gavin on täydellinen. Hän ei kuorsaa eikä röyhtäile. Häntä ei haittaa tippaakaan, vaikka monimutkaisin suorittamani toimenpide hellan ääressä on munien keitto. Hän pitää Huippumalli haussa -ohjelmasta. Hänen kätensä ei puudu, kun nukumme lusikka-asennossa. Hänen rintakehänsä hohtaa pimeässä. Hänen syliinsä voi aina sukeltaa empimättä, jos päivä on ollut huono ja masentava.
Katsomassamme elokuvassa Larsin netistä löytämä rakkaus, Bianca, joutui alussa halveksunnan ja ennakkoluulojen kohteeksi. Kun yhteisö hyväksyi Biancan, suhdekin syveni.
Olen valmis ottamaan Gavinin seuralaisekseni viikonlopun juhliin.
Yhdessä mielessä Gavin on kuin muutkin miehet: hän seisoo eteisessä vaatteet päällä, kun itse vasta vetelen kajalia silmäluomiin. Mutta Gavin ei hoputa. Eikä kysele, minkä vuoksi tälläydyn, vaikka minulla on jo hänet.
Uuden miehen julkinen esittely jännittää siinä määrin, että joudun siemailemaan rohkaisuksi vähän viiniä. Gavinissa ei näy hermostuksen merkkejä. Hän ei edes juo. Siinä hän on, sankarini - niin tyynenä, niin uljaana, niin pelottomana. Kun kuljemme käsi kädessä läpi kaupungin, päänsisäinen dj:ni keksii soittaa tilanteeseen sopivaa musiikkia: Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä. Joku tiedustelee kovaäänisesti baarin edustalta, onko poikakaveri vähän huonossa kunnossa. Todellisuudessa se on Gavin, joka kannattelee minua.
Alussa tunnelma on vähän vaivautunut. Gavin jää istumaan pöytään, kun haen baaritiskiltä juotavaa. Kuulen ihmisten supisevan keskenään: "Tuo on se Gavin."
Pikkuhiljaa tunnelma vapautuu. Gavin ottaa paikkansa pöydässä. Välillä rohkaistumme istumaan sylikkäin. Ihmiset vaikuttavat vilpittömän kiinnostuneilta, ja se poistaa turhat estot. Minun ei tarvitse väittää, että olemme tavanneet Ikeassa.
En halua vahtia Gavinia, mutta ainakaan minun nähteni hän ei juo juuri mitään. Sitä on tosin vaikea uskoa, sillä mitä pitemmälle ilta etenee, sitä riehakkaammaksi hän käy. Hän ei enää pysyttele vieressäni, vaan yhtäkkiä saatan bongata hänet monta pöytää kauempaa keskeltä naisseuruetta. Uskon kuitenkin, että Gavin on mennyt sinne pyydettynä ja ihan vain kohteliaisuudesta. Nykynaisista ei nimittäin koskaan tiedä - he saattavat käydä kiinni varattuunkin mieheen röyhkeästi kuin sika limppuun.
Illan ohjelmanumerona on Mitä sais olla? -improvisaatioteatteria. Gavin päättää irrotella ja menee istumaan eturiviin, ja yhtäkkiä näyttelijät nappaavat hänet yleisön edustajana mukaan lavalle. Katselen Gavinia ja olen pakahtua ylpeydestä, vaikka toki hän näyttää hieman pikkuruiselta esimerkiksi Jussi Lammen rinnalla. En anna sen häiritä. Gavin vetää kuolleen australialaisen altaanpuhdistajan roolinsa tunteella. Yleisö ulvoo naurusta.
Jos minulta kysytään, Gavin vetää vähän liikaakin huomiota itseensä. Emme oikein saa kahdenkeskisiä hetkiä - paitsi silloin, kun menemme tanssimaan. Liitelen Gavinin käsivarsilla ja minusta tuntuu, että kaikki naiset haluaisivat vaihtaa paikkaa kanssani.
Myöhemmin illalla baarissa Gavinilla lähtee mopo käsistä. Hän on istunut pitkään vieressäni, mutta kun käännän hetkeksi selkäni, hän on poissa. Etsin häntä kaikkialta ja käyn mielessäni läpi kaikki kauhuskenaariot. Gavinin käytös on iltaa myöten ronskiintunut, joten entä jos hän on soittanut suutaan jollekulle ja joutunut nurkan taakse pieksettäväksi?
Ei. Gavin löytyy toiselta puolelta baaria ventovieraiden pöydästä. On kuulemma ilmaantunut paikalle kuin tyhjästä ja lähennellyt kaikkia pöydän naisia.
En tiedä, mitä pitäisi ajatella.
Kun Gavin seuraavana aamuna nukkuu olohuoneen lattialla - kyllä, hän on siellä illan tapahtumien vuoksi - teen jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni: käyn tarkastamassa hänen taskunsa puhelinnumeroiden varalta.
Mitään ei löydy. Käyn asettamassa tyynyn Gavinin pään alle.
Ehkä meillä on sittenkin vielä toivoa. Ehkä Gavin on vain halunnut herättää mustasukkaisuutta toimillaan.
Huomaan silti, että päivien kuluessa välimme viilenevät. Useampana aamuna vain toisella tyynyistä on painauma. Jos Gavin tuleekin nukkumaan viereeni, hän vain tuijottaa välinpitämättömänä kattoon. Välillemme on laskeutunut hiljaisuus, jonka voisi rikkoa yhdellä pienellä rykäisyllä. Kumpikaan meistä ei tee sitä.
Suhteemme loppuu eräänä harmaana, marraskuisena iltapäivänä. Päästän miehestä ilmat pihalle. Hänen viimeinen henkäyksensä kestää useita minuutteja, ja tuon kiduttavan pitkän hetken aikana yhteinen historiamme kulkee silmieni editse sen kuuluisan filminauhan lailla.
Olen edelleen sitä mieltä, että Gavin on täydellinen. En kanna kaunaa hänen naisseikkailuistaan, sillä olen varma, että hän halusi niillä vain huomiota. Ei, tuon muovisen ulkokuoren sisällä kaikki oli hyvää ja oikeaa. Lopun siemen kasvoi minun sisälläni.
Ehkä kaipasin epätäydellisyyttä. Etsin tietä syliin, joka ei ole aina avoinna. Janosin pirullisia kommentteja kokkausyrityksistä, jotka päättyvät täydelliseen tuhoon. Valitusta puutuvasta kädestä, taistelua kaukosäätimestä. Ja - vaikken sitä haluaisi itselleni-kään tunnustaa - äänekkäitä röyhtäisyjä, joita seuraa pitelemätön röhönauru.
Gavin, vika ei ollut sinussa.
