Toppilan laulustudion ja Pohjoisen Flamencon musiikki- ja tanssiteos Hiekkaan valunut veri on toteutukseltaan niin moniulotteinen, että siitä avautuvia sivupolkuja voisi seurata pitkälle.
On ensinnäkin Federico García Lorcan teksti ja sen suomennos. Kaj Chydenius sävelsi runoelman lauluiksi viitisen vuotta sitten. Laulustudion muusikot ovat Hannu Sirénin johdolla sovittaneet laulut osaksi uutta, väljästi flamencoperinteestä ponnistavaa kokonaisuutta. Krista Saaranen laati tanssien koreografian. Kirsimarja Törmänen on puolestaan dramatisoinut ja ohjannut teoksen.
Teoksen perustana on Federico Garcia Lorcan runoelma Valituslaulu Ignacio Sánchez Mejíasin kuoleman johdosta. Tämä espanjalaisrunoilijan ystävä kuoli 1934 härkätaistelussa saamiinsa vammoihin.
Tekstit liittyvät aiheen vakavuuden takia ns. syvän flamencon perinteeseen. Runoilijan kielen rikkauden ja metaforien monitasoisuuden ansiosta tekstien teho on kuitenkin järisyttävä verrattuna yksinkertaiseen perinteiseen flamencolyriikkaan.
Kuolema areenalla
Peruskysymys on kuoleman samanaikainen kauhistuttavuus ja kiehtovuus. Härkätaistelija ottaa joka kerta tietoisen riskin. Vaikka hän ei toivokaan kuolemaa, ilman sen mahdollisuutta taistelu menettäisi hohtonsa.
Kuolema areenalla on äärimmäisen turha, mutta espanjalaisessa kulttuuripiirissä äärimmäisen kunniallinen kohtalo.
Ignacio oli jo lopettanut uransa, kun hän päätti palata areenalle viimeiseksi jääneeseen taisteluunsa. Taistelijan osassa ei ole kuitenkaan jossittelun varaa. Päätös oli sinetöity ja peruuttamaton. Suruun ei sekoitu katumusta, sillä kuoleman aiheutti kohtalo. Härkä on vain lähes maininnatta jäänyt välikappale.
Runoilija valittaa ystävänsä kohtaloa tavalla, jossa yhdistyvät kuoleman kauneus, ruumiinvalvojan suru ja ruumiin katoamisen makaaberit näyt. Vainaja on kaunis, mutta leikki on ohi. Kylmä vuode odottaa ja pian sade tunkeutuu Ignacion suuhun. Kieli on niin vahvaa, että sen mukana melkein aistii kamppailun hajut ja maut.
Chydenius kohottaa
Kaj Chydeniuksen sävellykset lisäävät runojen tehoa entisestään. Säveltäjä osaa rytmittää melodiat siten, että tekstit nousevat esiin kuin tarjottimella.
Musiikki on taattua ja välittömästi tunnistettavaa Chydeniusta. Mies ammentaa samasta peruslähteestä pienin variaatioin lauluja toisensa perään. Hiekkaan valuneen veren sävelissä on lisänä eteläamerikkalaisia sävyjä, mausteita takavuosikymmenten chileläisestä laululiikkeestä.
Sävellysten rakenteet ovat sillä tavoin yksinkertaisia, että sopivaan paikkaan sijoitettu laskeva bassolinja tai puolidimisointu tuntuu poikkeuksellisen tehokkaalta. Tietty ennalta-arvattavuus ei ole rasite, sillä Chydeniuksen musiikilla on miellyttävä, vääjäämätön suuntansa hieman kuin runoelman kohteella.
Mustaa ja punaista
Krista Saarasen koreografiat keskittyvät henkiseen kamppailuun. Marko Keräsen esittämä Ignacio tempoilee vääjäämättömän edessä. Picadoreiksi pukeutuneet tanssijattaret yllyttävät häntä. Saaranen on toisena soolotanssijana Igancion vastustaja ja noutaja.
Nopeiden joukkokohtausten tunnelma tiivistyy painostavaksi. Musta ja punainen hallitsevat väriskaalaa.
Lopulta härkätaistelijan kultainen viitta jää areenalle. Nainen, joka voisi olla Inganacion äiti, laskostaa viitan siten, että musta puoli, surun väri, on päällepäin.
Maailmanmusiikkia
Flamenco on musiikillisen toteutuksen punainen lanka, mutta kokonaisuus ei enää olekaan flamencoa vaan eräänlainen metafuusio. Säestysyhtyeeseen kuuluvat flamencosoitinten eli kitaran ja cajon-rytmilaatikon lisäksi piano, rumpusetti, afrikkalaisia lyömäsoittimia ja australialainen digeridoo. Laulupuolen erikoisuus on pääsolisti Mikko Laitisen kurkkulaulu.
Hannu Sirénin, Okko Meinilän ja Jouni Elglandin tanssinumeroihin laatima musiikki onnistuu yhdistämään erilaiset elementit jännittäväksi maailmanmusiikiksi. Meinilän kitara ohjaa väliosien tunnelmia vahvoin flamencosykkein.
Ensi-illassa yhteissoitossa oli vielä pientä hiomisen varaa: kun kaikki olivat äänessä nopeissa flamenco-osissa, rytmien käsittely ei aina ollut riittävän täsmällistä. Silloin tanssijat eivät saaneet riittävän selkeää pohjaa taconeos-kuvioilleen.
Laulajat tulkitsivat taitavasti kukin omaan persoonallisen tapaansa. Mikko Laitisen notkea tenoriääni kuljetti tarinaa. Anna Murtola oli ryhmän vahva flamencospesialisti. Jarmo Kantolan lämmin baritoni sopi erinomaisesti laulelmatyyliseen ilmaisuun.
Kun tanssijat olivat lavalla ja musiikki ja laulu soi, mielenkiintoista seurattavaa oli enemmän kuin ihmisen aistit pystyvät kerralla käsittelemään. Hiekkaan valunut veri onkin produktio, jossa riittää ammennettavaa useammaksi kerraksi.
Hiekkaan valunut veri esitetään seuraavan kerran Nuku-keskuksen isossa salissa 14. syyskuuta kello 16 ja 19.