Tasapainoista triotyöskentelyä, melodian rikkautta, nuoren Brahmsin hehkua yhdistyneenä suuret linjat hallitsevan kypsän mestarin harkintaan on kuultavissa Brahmsin H-duuritriossa, nro 1, opus 8.
Teos valmistui jo 1854, kuten opusnumerostakin voi päätellä, lopullisen asunsa teos sai 1890, 36 vuotta myöhemmin, jolloin Brahms tarkisti ja viimeisteli sen.
Molempia pianotrioja voi pitää laajakaarisen sinfonisuuden sävyttäminä, Brahmsin mestarillisuus kuuluu myös rakenteen tasolla. Monessa mielessä mittavia teoksia molemmat, H-duuri ja C-duuri, op 87 vuodelta 1882.
Suomussalmen Kamarimusiikkiköhäkkä -festivaalin jo vakiintuneiden mestarien, Heinrich Martinin ja Alexander Suleimanin piano ja sello tekivät tällä kertaa tuttavuutta Corinne Chapellen viulun kanssa.
Takavuosien tapaan kuultiin mykistävää tasapainoista kamarimusisointia, korvia hivelevää kielisoitinten kauneutta yhdistyneenä Martinin helmeilevään ja säkenöivään älykkääseen pianoon.
Se on vain niin hallittua: sisääntuloissa sielukkuutta, suurta näkemystä yksityiskohtien kauneudesta yhdistyneenä tasapainoiseen triotyöskentelyyn niin dynamiikan kuin balanssinkin osalta.
Toki hehkutetaan ja väläytetään virtuoositeettia, silloin kuin sen aika ja paikka on, mutta siihen ei hukuta väärällä tavalla, vaan mielessä pysyy hallittu kokonaisuus.
Sävelaiheet ja kudokset ovat rikkaita, tässäkin musiikissa tapahtuu kaikenlaista kaiken aikaa.
Konsertin keskiosassa Mikael Kemppainen tyylitteli jäntevästi pienimuotoisempia teoksia, Intermezzot A- ja H-duuri sekä Rapsodia Es-duuri.
Kesän pieni ihmisen mittainen festivaalihelmi sai taaskin timanttisen lähdön. Olisi toivottavaa, että päättäjätkin ymmärtäisivät antaa toiminnalle täyden tukensa ja riittävät resurssit niin tilojen kuin niissä ahkeroivien ihmisten osalta.