Television asunto-ohjelmia katsellessa ja ympäristön esimerkkejä seuratessa tulee kysyneeksi, mistä nuorella juuri perheen perustaneella parilla on varaa varustetasoltaan viimeisen päälle rakennettuun omakotitaloon. Miten sen lisäksi rahaa riittää perheessä pariin autoon, kahteen lomamatkaan ulkomaille perheen kanssa vuodessa ja viikon lomaan laskettelukeskuksessa keväällä? Täytyy olla vähintäänkin taloustaituri, jos näin korkean elintason ylläpitämisestä selviää keskituloisen perheen ansioilla.
Tuskin selvitäänkään, ellei ole vanhempiensa avustuksen kohteena, perinnön saajana tai vuosikymmeniä pankin velkarenkinä. Asuntovelanhan voi nykyään jättää perinnöksi jälkipolvelleen 60 vuoden mittaisella asuntolainalla.
Asuntolainathan ovatkin entistä suurempia ja niitä otetaan paljon ja pitkäksi aikaa. Oululaisen pankkimiehen mukaan ei ole harvinaista, että jo ensiasunnoksi ostetaan 150 000-200 000 euroa maksava omakotitalo. Summa on jo niin suuri, että ymmärtääkseen hankinnan arvon sitä on vielä syytä verrata markoissa, joka on lähes 1,2 miljoonaa markkaa.
Jos siitä vaikkapa 80 prosenttia otetaan velaksi, niin onhan siinä maksamista kenelle tahansa. Asiakkaiden kerrotaan kuitenkin hoitaneen lainojaan vastuullisesti heidän taloudellisen tilanteen ollessa parempi kuin ennen.
Rovaniemeläisen Pohjolan osuuspankin toimitusjohtajan Markku Salomaan varauksellisuus yli 25 vuotta pitempiin asuntolainoihin oli viisasta puhetta, kun hän toivoi alkukesästä pankkinsa luottamushenkilöiden vievän viestiä kentälle pitkien lainojen haitoista. Hänen asiakkaankin kannalta hyvää tarkoittavaa lausuntoa ei pankkipiireissä suoranaisesti ammuttu alas, mutta hän jäi vaille julkista tukea.
Salomaan viestin saama kohtalo panee epäilemään, annetaanko luottoja nytkin pankkikriisin aikaisin tavoin heikohkoin perustein ja jopa hulvattomasti. Salomaahan muistutti aivan aiheellisesti, että pitkissä asuntolainoissa asiakas maksaa korkomenoina asuntonsa kahteen, jopa kolmeen kertaan. Suuria riskiä ottaessa tulisi harkita, miten selviäisi lainan maksusta sairauden tai työttömyyden sattuessa. Entäpä sitten jos asuntolainan korko ja muutkin asumiskustannukset nousevat tilanteessa, jossa nykyisestäkin lyhennyksestä selvitään juuri ja juuri?
Kaukana näyttää olevan aika, jolloin nuori pari hankki vuokra-asunnon ja siirtyi perheen koon ja tulotason kasvaessa oman kurkihirren alle pikku hiljaa. Kun ennen edettiin kodin suurentamisessa ja parantamisessa varovaisesti, nyt eletään malttamattomasti ja kiireellä. Nuorten perheiden pyrkimys päästä omaan asuntoon on toki tervettä kehitystä. Monet laskeskelevat, että halvan korkotason ansiosta on järkevää maksaa sillä summalla omaa asuntoa kuin millä maksaa vuokraa. Nuoret luottavat tulevaisuuteensa ja ovat rohkeita ja niin pitääkin olla, mutta voidaan myös kysyä, luottavatko he liikaakin ja ovatko he liiankin rohkeita.
Perheen perustajat ja asuntolainan ottajat ovat pääasiassa sodan jälkeen syntyneiden lapsia. He ovat kasvaneet ja eläneet nuoruutensa suurten ikäluokkien perheessä, jossa hankittu asunto ja muu varallisuus on heille ollut jokapäiväistä leipää. Tällainen elintaso hämää nuoret haluamaan vastaavantasoista elintasoa heti omaa perhettä perustettaessa. Vaikka suurten ikäluokkien asuntovelkojen takaisinmaksusta huolehti osittain myös korkea inflaatio, lainoista selviytyminen on vaatinut pitkää uurastusta. Ehkä meillä vanhemmilla onkin jäänyt kertomatta, että se mitä on hankittu, sitä ei ole saatu kaikkea kerralla ja heti.