Frankfurt Saksan jalkapallomaajoukkueen entinen kapteeni Jürgen Klinsmann on valmis tarttumaan maan lippulaivan ruoriin. Klinsmann on aiemmin kertonut, että auttaa mielellään Saksaa pääsemään kurimuksesta, mutta ettei ole tiennyt, mikä tehtävä häntä täsmällisesti odottaa. Päävalmentajan postin hoitamiseen Klinsmannilla riittää nälkää.
- Olen sanonut keskusteluissani Saksan liiton edustajille, että on tärkeää pystyä muodostamaan joukkue, jolla on itseluottamusta. Haluan olla päättävässä asemassa, kun tällainen joukkue rakennetaan, Klinsmann kertoi lauantaina Frankfurtissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Klinsmann on asunut 1998 päättyneen peliuransa jälkeen Yhdysvalloissa. Entisen tähtihyökkääjän mielestä maajoukkueeseen tarvitaan uusia tuulia ja ideoita.
Mikäli Klinsmann nimitetään päävalmentajaksi, hänen avukseen valmennukseen valitaan todennäköisesti Holger Osieck ja managerin tehtävistä vastaisi Oliver Bierhoff.
Saksa kohtaa Itävallan ensi kuussa MM-karsintaan valmistavassa ottelussa, joten kovin pitkää aikaa saksalaispäättäjillä ei ole pohtia, kuka jatkaa valmentaja Rudi Völlerin paikalla.