Kjell Westö oli kirjaimellisesti ei-kenenkään maalla, kun sai tiedon Finlandia-palkinnosta. Hän istui junassa matkalla Moskovan kirjamessuilta Helsinkiin. Soitto tuli jossain Vainikkalan kohdalla. Oli maanantaiaamu.
-- Tiedosta tuli lämmin olo ja helpotus, sellainen hiljainen ilo. Olen 45-vuotias ja ollut monessa mukana, joten en ruvennut riehumaan, Westö muistelee tilannetta puhelimessa pari tuntia ennen juhlallisuuksia.
Westö ehti olla kolme kertaa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi ennen kuin tärppäsi: novellikokoelmalla Merkitty vuonna 1990, romaanilla Isän nimeen 2000 ja romaanilla Lang 2002.
Nyt hän oli ensimmäistä kertaa vahva ennakkosuosikki. Pahimmat paineet ehdokasviikkoina pysyivät loitolla töiden ansiosta. Kirjailijan kalenterissa on riittänyt haastatteluja, promokiertueita, esitelmiä ja kolumneja sitten elokuun, kun Missä kuljimme kerran ilmestyi.
-- Silti jossain vaiheessa vilahti mielessä, että jos se ei nyt tälläkään kertaa tule, niin minulle sementoituu rooli suomalaisen kirjallisuuden Juha Mietona. Mutta sitten ajattelin, että mikäs siinä, loistava urahan Juha Miedolla oli ja hän on tosi pidetty ihminen. Niin että voisi sitä pahemminkin mennä, Westö hekottelee.
Kahta mieltä palkinnosta
Westö on Finlandia-palkinnosta kahta mieltä. Yhtäältä häly lisää lukijoiden aitoa kiinnostusta kirjoja ja kirjallisuutta kohtaan, mutta toisaalta kirjoja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ne ovat hyviä niin erilaisilla tavoilla.
Pituushypyssä 820 on aina pitempi hyppy kuin 818, mutta esimerkiksi mäkihyppy on arvostelulaji, jossa alastulotyyli vaikuttaa pisteisiin. Kirjallisuus on kuin tuo jälkimmäinen laji, urheiluvertauksiin mieltynyt kirjailija kuvailee.
Finlandiassa on Westön mukaan myös se haittapuoli, että sen takia romaani lajina saa suhteettomasti huomiota, kun taas esimerkiksi runous ja novelli jäävät yhä enemmän paitsioon.
Tämä voisi hänen mielestään korjaantua, jos Runeberg-palkinnon tai kirjallisuuden valtionpalkintojen näkyvyyttä julkisuudessa nostettaisiin.
Westö itse ei kuitenkaan voi mitään sille, että rakastaa romaania. Se merkitsee hänelle vapautta. -- Romaanikirjailija on tutkija ja keräilijä, joka voi hankkia materiaalinsa ja ammentaa melkein mistä vaan.
Yhteiskunnallista keskustelua kolumnistina
Esiraadin puheenjohtajan Stefan Mosterin paljon keskustelua herättänyt puhe oli Finlandia-voittajasta periaatteessa loistojuttu, koska Moster puhui asiaa eikä pelkkiä korulauseita. Saksalainen kääntäjä Moster moitti suomalaisia kirjailijoita yhteiskunnallisen analyysin puutteesta.
-- Ehkä saksalainen kulttuuri on tässä suhteessa vaativampi, mutta kyllä minä olen aina pyrkinyt tekemään parhaani ja kirjailijan työn ohessa ottamaan kolumnistina kantaa yhteiskunnallisiin, eettisiin ja filosofisiinkin asioihin. Ja tiedän, että hyvin moni muukin kirjailija pyrkii sellaiseen rooliin, joka ainakin muistuttaa klassisen intellektuellin roolia yhteiskunnassa. Ehkä Moster ei kuitenkaan ollut täysin oikeassa, vaikka se hyvä ja kärkäs puhe olikin.
Seuraavaksi Westö haluaa kirjoittaa romaanin, joka etenee musiikin rytmissä. Sitä ennen on kuitenkin suunnitteilla ensimmäinen koko illan näytelmä.
-- Tähän asti olen julkaissut romaanin joka neljäs vuosi. Yritän nyt pusertaa välin kolmeen vuoteen. Aihe on jo mietitty, mutta henkilöt ovat vielä usvan peitossa. Uusi romaani riippuu siitä, saanko sieluuni tilaa uusille henkilöille. Näiden vanhojen pitää ensin häipyä jonnekin mielen uumeniin.