"Matkaa Oulusta Kuusamoon ei juuri voi lukea hauskimpain matkojen joukkoon."
"Oulusta kesän aikana Jäämerelle aikojalla on monta eri tietä tarjona."
Näin aloittaa matkakertomuksensa August Vilhelm Ervasti, oululainen lehtimies, joka 30. kesäkuuta 1882 lähti Oulusta lähes kahden kuukauden matkalle Jäämeren rannoille: Kantalahden ja Kuolan kautta Pummankiin, Vesisaareen, Nordkappiin ja sieltä etelään Tromssaan asti.
Matkalta syntyi 350-sivuinen kirja Suomalaiset Jäämeren rannalla – Matkamuistelmia 1884.
Nimen vuosiluku on harhaanjohtava, sillä se viittaa ilmestymisvuoteen, jolloin kirjan ensimmäinen painos ilmestyi Ervastin itsensä kustantamana. Uusintapainoksia ei sen jälkeen ole julkaistu ennen kuin Karjalan Sivistysseura nyt sellaisen kustansi.
Matkakertomuksen Jäämeren rannoille sijoittuva osuus on nykypäivänä luettuna hyvin mielenkiintoinen. Ervasti kirjoittaa maantieteestä, elinkeinoista ja erityisesti Ruijan suomalaisten asemasta.
Vaan tätä ennen pitää päästä Oulusta pois ja tämäkin osuus kirjasta on kutkuttavaa luettavaa. Alkumatkan maisemat eivät nimittäin ole laisinkaan Ervastin mieleen.
– Matkaa Oulusta Kuusamoon ei juuri voi lukea hauskimpain matkojen joukkoon Suomessa, pikemmin ehkä päinvastoin, Ervasti pohjustaa.
– Oulujoen komeain siltain poikki on mukava kulkea ja joen pohjoispuolelta on kaunis katsella kuohuvaa Merikoskea ja Huvisaaria ja kaupunkia kosken tuolla puolen, vaan niin pian kuin Laanilan tuomaripuustellin takaa tie jokivarrelta erkanee, tulee suo kohta eteen ja kaikki kauniit näkö-alat ainaki Pudasjärvelle asti ovat sitte loppuneet.
– Soita ja kivikkoisia männikkökankaita vain vaihettelee, joku ainoa huononnäköinen talo siellä täällä, Ervasti jatkaa.
Pudasjärven jälkeen maastonmuodot alkavat vähitellen kohota niin, että katse kantaa kauemmaksi, mutta kehumista ei edelleenkään paljoa löydy.
– Vaan nämätki näkö-alat ovat kaikkia elonmerkkejä ja kaikkea vaihtelevaisuutta vailla: äärettömät, tasaiset metsämaat vain ulottuvat jokaiselle ilman suunnalle, vaan ihmisasuntoa tai vedenpintaa ei erota missään.
Ainoat maininnan saavat kohteet ovat Isosyöte ja Taivalkosken putous Pintamojärvestä lähtevässä joessa.
– Kahen puolen pientä kallioa vesi syöksee pystyjyrkästi alas jonku 6–8 syltää ja jatkaa sitten kouhuvana koskena korkeain törmäin välitse joutusaa kulkuansa, Ervasti kuvaa putousta.
Tungosta ei Koillismaan suuntaan mennessä reitillä ollut.
– Maakuntaa liikkuu tiellä sangen vähän: tavallisesti saa matkustaa 4–5 taivalta, toisinaan päiväkauden, eikä ainoaakaan matkamiestä tule vastaan, Ervasti kirjoittaa.
Koska viime vuosina oli "siirtohalu ylimaissa kiihtynyt arveluttavaan määrään", tuli Ervastia vastaan kuitenkin kymmenkunta hevosta "Amerikaan aikojia".
– He olivat helposti tunnettavat korvien ympärille käärityistä liinoistansa ja punaiseksi maalatuista matka-arkuistansa.
Matka Oulusta Kuusamoon kesti kaksi päivää. Kuusamosta matka jatkui Oulangansuun kylään, joka sijaitsi "kahen puolen Paanajärvestä Kuusamosta juoksevan Oulanganjoen jotenki leveää suuta; valtakylä pohjoiselle rannalle, vähempi osa eteläiselle".
Kylän koko oli vain 19 taloa, mitä kuitenkin Ervastin mukaan näin pohjoisessa saattoi kutsua vankaksi kyläksi.
Kuusamon ja Jäämeren välillä riitti muitakin kulkijoita, Ervastin mukaan "alituinen kansanvaellus", sillä kuusamolaiset kävivät merellä kalastamassa.
Luotettavalta mieheltä saamansa tiedon mukaan Ervasti kertoo joka vuosi noin 200 kuusamolaisen käyvän Jäämerellä kalanpyynnissä.
Määrä oli noin joka kymmenes mies tuonaikaisen Kuusamon väestöstä.