"Varhaiset maanviljelijät olivat kitukasvuista porukkaa", kuvaa akatemiatutkija Markku Niskanen. Varhaisella Niskanen tarkoittaa tässä yhteydessä maatalouden ensimmäisiä harjoittajia, jotka elivät tuhansia vuosia sitten.
Niskasen mukaan kivikautisten maanviljelijöiden pienikokoisuuden syynä oli yksipuolinen ruokavalio. "Ravinnossa ei ollut proteiinia."
Esi-isiemme ruumiinkokoon ja sen kehittymiseen Niskanen on perehtynyt mittaamalla luita. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa projektia, jossa tutkitaan viimeisen jääkauden jälkeen eläneiden eurooppalaisten luurankoja.
Muutoksia ravinnossa ja sairaanhoidossa
"Viimeisen jääkauden jälkeen on tapahtunut valtavia muutoksia", Niskanen kertoo. "Ruokavalio on muuttunut merkittävästi ja elämä on tullut fyysisesti helpommaksi teknologian kehittymisen ja koneellistumisen myötä."
Muutokset ovat näkyneet ihmisen koon vaihtelussa kautta vuosituhansien. Myös terveydenhuollon kehittyminen on ollut tärkeä tekijä ruumiinkoon kehityksessä.
Niskanen kollegoineen tutkii, missä määrin muutokset ruumiin koossa ja muodossa sekä luuston jykevyydessä heijastavat kulttuurillisia ja ympäristöllisiä muutoksia. Mukana on yliopistoja Yhdysvalloista, Tsekistä, Britanniasta ja Ruotsista.
Kasvua nykypäivään asti
Ruumiinkoossa on tapahtunut kasvuja ja kutistumisia. "Jo kivikauden lopulla pohjoismaalaiset olivat yhtä kookkaita kuin nykyään", Niskanen kertoo. Keskipituus pysyi suhteellisen korkeana rautakauden loppuun.
1600-1700-luvuilla koettiin katovuosien seurauksena romahdus. "Pohjois-Euroopassa miesten keskipituus oli 166-167 senttiä", Niskanen havainnollistaa.
Olot paranivat vasta 1800-luvulla jolloin keskipituus alkoi kasvaa, ja kehitys on jatkunut näihin päiviin asti. Esimerkiksi 1970-luvulla palvelukseen astuneiden suomalaisten varusmiesten pituus kasvoi hitusen.
Niskasen mukaan yhä suurempi osa väestöstä saavuttaa oman geneettisen perimänsä mahdollistaman pituuden.
Luita kaivauksista ja museoista
Tutkimusprojekti alkoi jo pari vuotta sitten yhdysvaltalaisella rahoituksella. Alkuperäinen tavoite oli mitata 3 700 luurankoa. Akatemian rahoituksella Niskanen on tehnyt tutkimusta kuluvan vuoden alusta ja tutkittavien luurankojen määrän hän arvelee nousevan noin neljään tuhanteen.
Aineisto on hajallaan ympäri Eurooppaa. "Luurankoja on esimerkiksi museoissa ja oikeuslääketieteellisissä kokoelmissa", Niskanen kertoo.
Tutkimustarkoituksissa luita on kerätty myös yliopistoihin ja muihin tutkimuslaitoksiin. "Ruumiinsa voi testamentata tieteen käyttöön", Niskanen huomauttaa.
Tuhansia vuosia vanhat luut ovat useimmiten peräisin arkeologisista kaivauksista. Suomesta tähän tutkimukseen käyttökelpoista arkeologista aineistoa on vain noin 1500-luvulle asti, sillä Suomen happamassa maaperässä luut eivät säily. "Keskiaikaista materiaalia ei ole juuri ollenkaan", Niskanen huomauttaa.
Etelämpänä Euroopassa tilanne on tutkijoiden kannalta suotuisampi. "Ruotsissakin olen tutkinut jopa 5000 vuotta vanhoja luita", Niskanen kertoo.
Suurin osa luurangoista on jo mitattu ja seuraavaksi on vuorossa aineiston käsittely. "Tässä on tutkimusmateriaalia moneksi vuodeksi", Niskanen summaa. "Väitöskirjoja aineistosta syntyy useampia."
