Hallitus on päättänyt kieltää kivihiilen käytön energiantuotannossa ensi vuosikymmenen loppupuolella.
Useat kivihiiltä käyttävät laitokset on tuossa vaiheessa joka tapauksessa suunniteltu korvattaviksi.
Suomessa on tarkoitus päästä eroon kivihiilen käytöstä energiantuotannossa ensi vuosikymmenen loppupuolella. Kivihiilen käytön loppulaskenta Suomessa on ollut pitkään tiedossa, mutta nyt varmistui hallituksen asettama takaraja, joka on vuosi 2029.
Muutosta vauhdittamaan valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka luopuvat kivihiilen käytöstä nopeutetulla aikataululla vuonna 2025.
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on halunnut nostaa kunnianhimon astetta. Hän on eri yhteyksissä visioinut kivihiilen käytön lopettamista jo vuonna 2025. Hän on korostanut, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kasvuhuonepäästöjä on vähennettävä aiottua nopeammin. Maailmalla kivihiilen käyttö Suomen päätöksistä riippumatta jatkuu vielä pitkään.
Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa kivihiilen energiantuotannon takarajaksi on kirjattu 2030. Hallituksen esityksessä kivihiilen käyttökielto aikaistuu vuoden. Hallituksen esitys kivihiilikiellosta tulee eduskunnan käsittelyyn ensi syksynä.
Energialaitoksilla on reilu kymmenen vuotta aikaa varautua muutokseen, mutta nopeammin toimivat palkitaan. Kannustetuella on tarkoitus tukea investointeja, joita kivihiilen korvaamisesta aiheutuu.
Laitosinvestointien kannalta kivihiilen käyttökielto ensi vuosikymmenen loppupuolella on taloudellisesti järkevää, sillä se aiheuttaa vähemmän kustannuksia kuin nopeutettu aikataulu. Useat kivihiiltä käyttävät laitokset on joka tapauksessa suunniteltu korvattaviksi ensi vuosikymmenellä. Muutama hiilivoimalaitos on viime vuosina jo suljettu.
Fossiilisia polttoaineita käytetään meillä yhä runsaasti lämmityksessä. Sähkön tuotannosta päästötöntä on lähes 80 prosenttia, mutta kaukolämmöntuotannosta uusiutuvaa on vasta 36 prosenttia.
Kivihiilen käyttö sähkön ja lämmön yhteistuotannossa on merkittävää Helsingissä, Turun seudulla, Espoossa, Vantaalla, Lahdessa, Pietarsaaressa ja Vaasassa sekä Kirkniemen paperitehtaalla.
Kivihiili on pitänyt pintansa, sillä se on kohtuullisen edullista ja sitä on helposti saatavilla. Laskennallisesti kivihiilen käyttö voitaisiin korvata kotimaisella metsähakkeella. Käytännössä asia on mutkikkaampi.
Kuluttajan kannalta suurin huoli on siinä, että kivihiilen käytön korvaaminen nostaa energian hintaa. Hinta riippuu investoinneista, käytössä olevista teknologioista ja korvaavien polttoaineiden hinnoista.
Myönteisistä energia- ja ilmastopoliittisista tavoitteista huolimatta kivihiilen käytöstä luopuminen ei saisi rasittaa kohtuuttomasti kansalaisten kukkaroa. Oulussa kivihiilestä luopuminen ei tuota tuskaa, sillä kivihiili on tähänkin asti ollut keinovalikoimassa lähinnä tukiraaka-aineena tilanteisiin, joissa sateiset kesät ovat uhanneet turvetuotantoa.
Oulu on lisäksi luopumassa asteittain turpeen käytöstä, kun Laanilaan rakennettava jättimäinen biovoimalaitos valmistuu parin vuoden kuluttua.