"Maan alla on oma maailmansa", sanoo kaivossuunnittelija Keijo Rauhala hetkeä ennen kun maasturimme suhahtaa mustanpuhuvaan aukkoon.
Suuaukolla merkataan vielä sisälle menijöiden määrä, ja matka kohti pohjaa alkaa. Edessä ei ole matka tuntemattomaan, kyseessä on Euroopan suurin tunnettu kultaesiintymä Kittilässä, Kiistalan ja Rouravaaran kylien välissä.
Kaivostunneliin ei päivä paista, eikä siellä ole kattovaloja. Jokaisella on pakollisena varusteena taskulamppu, jossa on myös paikannusjärjestelmä. Raikasta ilmaa tunneliin puhalletaan yli metrin paksuisilla putkilla. Ilmatorven ohella tunnelin seinille nostetuissa putkissa virtaa vettä ja sähköä.
Ollaan vinotunnelissa, joka viettää metrin alaspäin seitsemän metrin matkalla. Korkeutta ja leveyttä on viisi metriä, eli tunneli on sen verran suuri, että sinne mahtuvat tiekarhut ja malmia kuskaavat kuorma-autot. Vinotunnelin kautta päästään varsinaisiin louhintaluoliin eli louhintaperiin, joista tehdään 25 metriä korkeita ja 15 metriä leveitä. Ensimmäiset koelouhokset tehdään marraskuussa.
Kittilän kallioon on kaivauduttu jo hieman yli viisi kilometriä. Tunnelin kaivaminen maksaa maltaita, joten ihan pikkurahoilla kaivosta ei voi perustaa.
Etukäteen Rauhala on varoitellut ensikertalaista, että kaikille kaivokseen meno ei sovellu. Jos tulee huono, ahdistava olo, siitä on kerrottava heti, jotta voidaan palata takaisin maan pinnalle. Täytyy pitää ajatukset kurissa, ja luottaa insinööri- ja muuhun taitoon.
Mainarin pahin vihollinen on tulipalo, sillä se varastaa elintärkeän hapen ja tuo tilalle savua ja häkää. Kaikilla maan alla työskentelevillä killuu rinnuksissa häkävaroitin. Kaivostunnelin varrella on ilmatiiviitä suojapaikkoja, joista on puhelinyhteys yläkertaan.
Keijo Rauhala työskenteli Pyhäsalmen kaivoksella vuosituhannen alusta lähtien, mutta palasi viime vuonna kotipitäjäänsä. Maailmalla vierähti 14 vuotta.
"En olisi ikinä arvannut, että joskus olen vielä töissä Kiistalan metsissä."
Nyt on turvallinen tunne, kun töitä on edessä ainakin seuraavat 18 vuotta. Ja kaivos voi pyöriä pitempäänkin. Kanadalainen työnantaja Agnico-Eagle on tutkinut, että kultaesiintymät jatkuvat 500-1 000 metriin, eli nykyisen, tunnetun alueen alapuolelle, mutta määrästä ja laadusta ei ole vielä tietoa.
Kaivossuunnittelijana Rauhala liikkuu ikään kuin teorian ja käytännön välillä: hän vastaa tietokoneruutujen ääressä tehtyjen suunnitelmien toteutumisesta kaivoksessa ja avolouhoksella. Pitkän tähtäimen suunnitelmista vastaa Rauhalan esimies suunnitteluinsinööri Jukka Brusila. Työkavereina on myös kanadalaisia, sillä kotimaista osaamista ei ole ollut saatavilla.
"Puolet päivästä tulee puhuttua englantia."
Kallioon louhittava tunneli vahvistetaan teräksellä ja betonilla, joten sen romahtamista niskaan ei tarvitse pelätä.
"Vaihdoin porakruunun, sillä entinen oli tylsä", kertoo Martti Ruotsalainen, joka käyttää lujituspulttauskonetta 325 metrin syvyydessä.
Kone poraa tunnelin seiniin viisimetrisiä reikiä, joihin se työntää terästangot vahvistamaan kalliota. Kivipinta saa päälleen vielä kerroksen betonia.
"Syksyllä tulee 20 vuotta näissä hommissa eri puolilla Suomea. Maan päälle en vaihtaisi mistään hinnasta, täällähän on kelikin aina sama."
Lämpötila on tasaisesti 11-12 astetta, eli ei kylmä eikä kuuma. Sadetta voi tosin tulla.
"Täällä on vettä omasta takaa", Pertti Kuivalainen huikkaa.
Kuivalainen ja Jorma Kinnunen asentavat rumpuputkea tunnelin pohjalle. Kallion sisältämät vedet johdatellaan pumppaamoihin, joista ne lykätään maan pinnalle.
Tapani Taskisen työkone poraa kahdella kädellä vinotunnelin päässä. Koneen perässä on kaksi häntää. Toinen ruokkii vehjettä sähköllä, toinen vedellä. Ollaan "montun pohjalla" 360 metrin syvyydessä. Poran päristessä ehtii hörpätä kahvit.
20 vuotta maan alla työskennellyt Taskinen tuli Kittilään kotikuntansa Pyhäsalmen kaivokselta.
"Mukavampaa täällä on kuin ruuhka-Suomessa", Taskinen kuittaa pitkän kotimatkan. Hän on vuoroviikoin töissä ja vapaalla.
Tietokoneen ruutu näyttää, mihin kohti seuraava reikä kairataan. Pora rouhii viisimetrisiä reikiä, jotka huuhdellaan puhtaiksi vedellä. Kun tunnelin perässä on riittävästi reikiä, paikalle tulevat panostajat.
Yksi panostajista on kittiläläinen Kari Uusiheimala. Lupapaperissa tosin lukee vasta apupanostaja. Lappu on kuitenkin voimassa eläkeikään asti. Hän ja moni muu vaihtoivat Levin hissiyhtiön leivistä jängän toiselle puolelle kaivokselle.
"Kaivokseen laskeutuminen ei enää tunnu miltään. Alussa olo oli vähän kuin korkeissa paikoissa", helmikuussa kaivosuransa aloittanut Uusiheimala kertoo.
Pientä jännitystä työssä silti on.
"Panostaja työskentelee tunnelin perällä, ja tunnelin lujitustyöt tulevat parikymmentä metriä jäljessä. "
Uusiheimala lykkää panoksen poranreikään ja kohta pamahtaa. Taas ollaan viisi metriä syvemmällä kiven sisässä. Kaivoskäytävässä haisee ammoniakki, joka on peräisin räjäytysaineesta.
"Äijätyötä tämä on, vaikka täällä on naisiakin. He pärjäävät siinä missä miehetkin."
Yhdessä työvuorossa on 10 miestä, naisista kukaan ei työskentele maan alla.
Uusiheimala tekee maan alla kuusi 12 tunnin päivää, joiden jälkeen on kahdeksan päivää vapaata.
"Aika maan alla kuluu kuin siivillä, eikä 12 tuntia tunnu pitkältä."
Vapaaviikoilla Uusiheimala opettaa hiihtokoulussa Levillä. Kesällä hän aikoo kokeilla golfia kaivosyhtiön laskuun.
"Porukka on samanhenkistä, mutta vapaalla emme ole tekemisissä. Omassa työvuorossani on väkeä niin laajalta", Uusiheimala sanoo.
Aikaisemmin asuttiin kilometrin säteellä kaivoskylässä, ja yhteisössä elettiin työssä ja vapaalla.
"Vastaavia yhteisöjä ei nykyaikana enää tule. Jo kulkuyhteydet ovat niin hyvät", sanoo kaivoksen henkilöstö- ja työturvallisuuspäällikkö Asko Saastamoinen.
Nyt yhteenkuuluvuuden tunnetta rakennetaan yhteisillä tapahtumilla jalkapallon peluun ja pilkkikisojen merkeissä.
"Ja ne yhtiön työntekijöiden lapset, jotka haluavat, saavat kesätyöpaikan."
Työntekijöitä pidetään hyvänä myös vapaalipuilla kylpylään, kuntosalille, laskettelurinteeseen ja golfkentälle. Kun ensimmäinen kultaharkko saatiin valmiiksi, jokaisella työntekijällä oli mahdollisuus hypistellä sitä.
Kanadalaiseen tapaan tarjolla on osakeomistusjärjestelmiä henkilöstölle, tulospalkkausta ja ylimääräisiä bonuksia. "Jos työntekijä ostaa yrityksen osakkeita vaikkapa tuhannella eurolla, työnantaja laittaa siihen 500 eurolla osakkeita lisäksi."
Ison veden takaa tulee myös suhtautuminen turvallisuuteen.
"Suomessa puhutaan paljon työturvallisuudesta ja kuvitellaan että olemme siinä hyviä, mutta täytyy sanoa että Pohjois-Amerikassa turvallisuusasenne on paljon tiukempi. Se lähtee yleisestä järjestyksestä ja siisteydestä huolehtimisesta."
Ajon aikana kännykkään puhuminen on kielletty. Ilman kypärää, suojalaseja ja turvasaappaita ei saa olla ulkona. Työkalut pitää laittaa takaisia omille paikoilleen. Leveät tiet ajokaistoineen, louhoksen reunaa kiertävällä tiellä turvavallit. Kaikki roskat ja rojut tuodaan kaivostunnelista pois. Läheltä piti -tilanteistakin raportoidaan esimiehille. Ja alkoholin suhteen on nollatoleranssi.
Kaivoksella tehdään pääasiassa kolmivuorotyötä. Pieni ryhmä tekee viikon töitä ja on viikon vapaalla. Kulta työllistää nyt noin 200 ihmistä.
"Tulee varmasti mieleen, että täällä on kulkumiehiä, jotka vain ryypiskelevät vapaa-aikanaan. Ei se pidä paikkaansa nykyaikana", sanoo kaivoksen johtajan paikalta eläkkeelle jäävä Heino Alaniska.
Kulkumiesten sijaan työvoima on pysyvää.
"Haluamme tarjota mahdollisimman paljon työpaikkoja yhtiön leivissä. Perinteisesti suomalaisilla kaivoksilla on moni asia ulkoistettu, me teemme ne itse", Saastamoinen sanoo.
Kun yleensä kaivoksilla on kymmenen aliurakoitsijan työntekijää yhtä omaa kohti, Kittilässä on nyt kymmentä omaa kohti kahdeksan ulkopuolista. Jatkossa urakoitsijoiden määrä vähenee.
Suurin osa pysyvästä työvoimasta on peräisin Kittilästä ja ympäristökunnista. Ja lopuillakin on usein yhteyksiä pohjoiseen. Joitakin etelästä tulleita on houkutellut Levi, ja asumaan on menty hiihtokeskuksen kupeeseen. Osa työntekijöistä asuu viikot Kittilässä, ja viikonlopuksi tai vapaaviikoiksi palataan kotiin.
"Aika moni puhuu oman talon rakentamisesta Kittilään. Osa on jo rakentanut, ja osa aloittaa ensi kesänä", Saastamoinen kertoo.
Kittilän kunta alkoi rakennuttaa vuokra-asuntoja, kun kaivospäätös tuli syksyllä 2006. Leville on kaavoitettu alueita kaivoslaisille. Silti asuntojen löytyminen on ollut kiven alla. Kaivosyhtiö on vuokrannut tilapäismajoitusta, ja jotain on rakennettukin.
"Olemme kyllä sopineet työvoimatoimiston kanssa, että saamme lainata heidän isoa telttaansa. Vielä sitä ei ole tarvinnut käyttää. Se olisi turvallinen paikka, kun työvoimatoimiston kanssa samassa talossa on poliisilaitos", Saastamoinen nauraa.
Destian palkkalistoilla oleva sodankyläläinen Arto Poikela asuu työviikot kirkkaan keltaisessa parakkileirissä kaivosalueen portin pielessä. Kahteen jonoon rakennetut Camp 1 ja Camp 2 majoittavat aliurakoitsijoiden työntekijöitä. Kaivosyhtiön omia miehiä asuu Kiistalan kylästä vuokratuissa taloissa ja vanhalla koululla.
Muutaman neliön parakkihuoneessa on sänky, jääkaappi, kahvinkeitin ja kannettava tietokone. Ikkunoissa roikkuvat kukkaverhot. Joku on korvannut verhot mainoslipulla. Vessa, keittiö ja suihku ovat yhteiset muutaman kymmenen muun kanssa.
"Uni tulee hyvin, kun tekee 12 tunnin työpäivää."
Vapaalle Poikela ajaa kotiin Sodankylään, jossa sielu lepää moottoriurheilun ja metsästyksen parissa.
Kymmenen vuotta Suomen kaivoksia kiertänyt poikamies tuli Kittilään joulukuussa Haminasta.
"Ei tässä mitään kullanhohtoa ole. Lyhyt työmatka on kiinnostavampi."
Työkseen Arto Poikela poraa kallioon yhdeksänmetrisiä louhintareikiä avolouhoksella. Poratut louhintareiät panostetaan ja kallio räjäytetään lohkareiksi. Lohkareet kuormataan kaivurilla valtaviin kuorma-autoihin, joiden lavalle mahtuu 90 tonnia. Vertailun vuoksi: pieni henkilöauto painaa noin tonnin eli tuhat kiloa. Kiviauton lavalle kestäisi lastata 90 pikkupirssiä. Kiviauto itsessään painaa rapiat 70 tonnia ja konepellin alla teutaroi noin tuhat hevosta.
Avolouhoksen pohja on nyt 75 metriä maanpinnasta. Vuoden lopulla ollaan 25 metriä syvemmällä, tavoite on 160 metriä. Myöhemmin avolouhokset hiljenevät, ja kultaa kaivetaan vain maan alla.
Kiviauton numero 7 ratissa istuu Carita Ollonen. Rovaniemeläinen nuori nainen tuli kaivoksen hommiin suoraan logistiikka-alan ammattikoulun jälkeen.
"Ihan helppoa tällä on ajaa. Aluksi kuulin naljailua, että miten se peruuttaminen tytöllä sujuu. Paremmin kai se sujuu kuin miehillä", Ollonen virnistää.
Carita Ollonen ei ole ainoa nainen Rouravaaran kupeessa. Kaivosta johtaa kanadalainen Carol Plummer, ja esimerkiksi yksi avolouhoksen työnjohtajista on Jaana Kasurinen.
"Eihän täällä mitään fyysistä työtä ole, jossa pitäisi olla mies. Likaista tämä kyllä on, ja ulkona ollaan paljon", Kasurinen sanoo.
Kaivoksen 30 naisesta suurin osa työskentelee konttori- ja laboratoriotöissä.
Kaivosyhtiö on tyytyväinen, kun Kiistalan ja Levin välille rakennetaan oikotietä. Se lyhentää monen työmatkaa kymmenillä kilometreillä. Jo nyt työmatkalaisia autetaan työnantajan tilaamilla linja-autoilla, jotka suhaavat kaivoksen ja Kittilän kirkonkylän väliä. Työ- ja linja-autovuorot eivät vielä käy täysin yksiin, joten jompia kumpia rukataan, jotta mahdollisimman moni pääsisi bussin kyytiin.
Työläiselle kyyti on halpaa, kaksi euroa suuntaansa. 50 kilometrin matkan aikana ehtii ottaa torkut. Linja-autoa kuljettava Mauri Satta kertoo, että kyydissä on yleensä kolmisenkymmentä kaivoslaista.
"Nopeimmat käyvät saunassa sen puolen tunnin aikana, joka on työvuoron päättymisen ja linja-auton lähtemisen välillä", Satta nauraa.
Kyytiin nouseva henkilöstöpuolen sihteeri Kaisa Kokkonen toivoo, että linja jatkaisi vielä Leville asti.
"Nyt joudun ajamaan omalla autolla Leviltä kirkonkylälle."
Linjuri ei pysähdy muutaman kilometrin päässä Kiistalassa. Kyläkauppiaat Timo ja Helvi Toivola olivat jo vetäytymässä eläkkeelle, kun tuli tieto kaivoksen perustamisesta. Kolmantena kaupanpitäjänä on heidän poikansa. K-Extran ovi onkin käynyt tiuhempaan kuin aikoihin, sillä kylän oma väki alkoi olla jo vähissä. Nyt kaivoslaisille on vuokrattu kaikki liikenevät asunnot.
"Katothan nyt, miten alkaa menemään. Rakennusaikana väkeä kävi vielä enemmän", Timo Toivola pohtii vuonna 1966 alkanutta kauppiasuraansa.