Dokumenttielokuvan tekijä Kiti Luostarisen mielestä on hienoa, että dokumenttielokuvia esitetään elokuvateattereissa. Luostarisen kaikki pitkät dokumentit on voinut nähdä valkokankaalta. Aiemmista töistä on teetetty jopa filmikopioita, mutta näin taloudellisesti tiukempana aikana pitää tyytyä DigiBeta- ja dvd-formaatteihin.
"Itse koen, että katsomiskokemus on elokuvateattereissa paljon vahvempi kuin kotona television ääressä. Kuva pääsee paremmin oikeuksiinsa, ja siinä tulee myös yhdessä kokemisen ilo", Luostarinen toteaa.
"Esimerkiksi Norjassa dokumenttien teatteriesityksillä on hieno traditio, siellä ne saavat tuhansia katsojia. Kaikki perustuu siihen, että elokuvat todella kiertävät ja niistä kirjoitetaan siinä missä muistakin elokuvista."
Luostarinen uskoo, että Suomessakin vielä innostutaan dokumenteista.
Potentiaalista yleisöä on, sen voi päätellä vaikkapa Helsingin DocPoint -festivaalin katsojamääristä.
Ihmisten
selviämisiä
Parhaillaan teatterikierroksella oleva Palnan tyttäret kertoo 6-vuotiaasta Devistä, joka on adoptoitu suomalaiseen perheeseen intialaisesta lastenkodista. Perhe oli Luostariselle entuudestaan tuttu, aihe sen sijaan kypsyi hitaasti.
"Asuimme samalla kadulla asuessani vielä Helsingissä. Kun Devi tuli Suomeen, olin kuvaamassa heidän paluutaan ihan perheen omaan käyttöön. Minua oli kiinnostanut Devin persoona ja se, että hän oli puhunut paljon omasta historiastaan", Luostarinen kertoo.
"Dokumenttielokuvan idea tuli kuitenkin vasta silloin, kun kuulin perheen anovan toista lasta samasta lastenkodista. Koin sen antavan mahdollisuuden kertoa Devin tarinan monikerroksisemmin. Adoptio sinänsä ei minua kiinnostanut. Pidin tärkeänä niitä teemoja, joita Devin kautta saattoi nostaa esille."
Devin tarinassa ohjaajaa ovat kiinnostaneet oikeastaan aivan samat asiat, joista hän on ollut kiinnostunut aiemmissakin töissään - muisti, rakkaus ja identiteetti. Ei ihme, että monet ovat nähneet yhtäläisyyksiä hänen aiempiin elokuviinsa.
"Kaikilla tekijöillä on omat näkökulmansa. Minua on aina kiinnostanut se, miten ihmiset selviävät tässä maailmassa, eli miten selvitä naisena (Naisenkaari), tai miten selvitä muistin ja historian kanssa (Sanokaa mitä näitte), ja sitten toisaalta rakkaus, miten selvitä ihmisten välisissä suhteissa."
Tutkijasta dokumentaristiksi
Luostarinen luonnehtii itseään humaaniksi dokumenttielokuvan tekijäksi. Hän on kiinnostunut ihmisestä ja ihmisen selviämisestä hyvässä mielessä. Hän ei halua tarttua tragedioihin, ei sotaan eikä vankilatarinoihin.
Luostarinen kunnioittaa dokumenttiensa ihmisiä. Hän ei pystyisi tekemään kriittistä elokuvaa kenestäkään. Se vaatisi vallan toisenlaisen luonteen ja näkökulman.
Itse asiassa Luostarisesta ei alkujaan edes pitänyt tulla dokumentaristia vaan tutkija. Hän ehtikin työskennellä jonkin aikaa tutkimusapulaisena Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitoksella. Elämän isot teemat kiinnostivat, muiden määräämät näkökulmat eivät niinkään.
Jos dokumenttielokuvaan liittyy mahdollisuus tutkia maailmaa hieman tieteen tavoin, löytyy visuaalinenkin kytkös luontevasti: Luostarinen on maalannut ja valokuvannut koko ikänsä. 1980-luvun lopulla hän pääsi tekemään valokuviin ja dioihin perustuvia töitä televisioon. Sitä seurasivat pian lyhytelokuvat ja dokumenttielokuvat.
Elokuvan tekemistä Luostarinen ei ole sen kummemmin opiskellut. Hän on ainoastaan osallistunut lyhyille kursseille, niin Suomessa kuin Kanadassakin.
"Olin jo opiskellut yliopistossa niin pitkään, että en enää hakenut mihinkään kouluun, vaan pyrin seuraamaan elokuvantekoa. Kun Janne Kuusi teki Apinan vuotta, sain luvan roikkua kuvauspaikoilla tarkkailemassa sitä touhua."
Viimeiset viisi vuotta Kiti Luostarinen on asunut Luhangan kylässä Keski-Suomessa. Sieltä on myös löytynyt aihe seuraavalle elokuvalle, jonka työnimenä on Koti kylässä - kylä kotona. Käsikirjoitus ja rahoituksen hankkiminen ovat vielä alkuvaiheissa, mutta elokuvan teemoja tulevat olemaan yhteisöllisyys ja välittäminen.
Kiti Luostarisen dokumenttielokuva Palnan tyttäret aloittaa esityskierroksensa Plazassa Oulussa
huomenna perjantaina.