Mikä neuvoksi, kun vierailtuasi monissa kyproslaisissa vuoristokylissä havaitset kadottaneesi lukulasisi? Alat ensiksi tietysti pähkäillä ja muistella, missä käytit laseja. Omalla kohdallani mahdollisuuksia oli monia, kohteet kaukana ja lomaakin enää jäljellä muutama päivä.
Retkibussiin lasit eivät jääneet -- asia ehdittiin tarkistaa tuoreeltaan. Soitto lounaspaikkaan Vounin kylään ei myöskään tuottanut tulosta. Löytyisivätkö lasit Papin rouvan paikasta (matkamuistomyymälä) Laneiasta tai Kilanissa sijaitsevan viinitislaamon tiloista? Kummassakaan ei havaintoa punaisesta silmälasikotelosta. Viimeinen ja samalla hankalin kohde oli kaukainen Omodoksen kylä ja sen pitkä matkamuistoja pursuava kujanen monine pikku puoteineen. Muistin avanneeni olkalaukkuni ja käsitelleeni rahaa vain yhdessä myymälässä. Miten yksilöisin oppaalle juuri sen puodin?
Avuksi tulivat kissapostikortit! Muistin, että myymälän toisella puolella oli tavanmukaisia "terveisiä Kyproksesta" -kortteja. Tämän puodin ulkoseinällä sen sijaan komeili hauskoja kissapostikortteja. Puhelinnumeroa sinne oli tietysti mahdotonta löytää. Retki kylään tehtäisiin normaalisti seuraavan kerran vasta viikon kuluttua, jolloin olisin jo Suomessa. Postitse lasit voitaisiin löydettäessä toki lähettää perässä. Lasit ovat silmilläni ja punainen kotelo köllöttää tyytyväisenä pöydällä, kun kirjoitan tätä. Sattuma tuli avuksi suomalaisen leirikoulun muodossa. Samana päivänä, kun lähdin illalla kotimatkalle, leirikoululaiset vierailivat "kissapostikorttikylässä". Opas löysi kuin löysikin juuri tuon kuvailemani puodin ja palautti sinne jääneet lasit.