Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Kirkot tar­joa­vat iätöntä tai­det­ta

Kosketan kirkossa käymisen aihetta pitemmällä aikajänteellä ajateltuna. Kukaan ei voi mielestäni kieltää uskonnon ja kirkon asemaa historiassa.

Kosketan kirkossa käymisen aihetta pitemmällä aikajänteellä ajateltuna. Kukaan ei voi mielestäni kieltää uskonnon ja kirkon asemaa historiassa.

Ne ovat edelleen tärkeitä, vaikka elämme uuden tekniikan keskellä. Uudet laitteet eivät tuo uusia maailmankatsomuksia. Ne ovat vain välineitä erilaisiin tehtäviin.

Olen jo pitkään ihmetellyt joitakin aikamme ilmiöitä. Ne voivat olla ohimeneviä. Kirkon perussanoma säilyy riippumatta siitä, mihin suuntaukseen sen sisällä kuulumme.

Otan esimerkiksi musiikin. Valitkaa vinyylilevy, cd-levy tai suoratoisto ja kuunnelkaa seuraava kappale: ”Pyhäaamun rauha”. Ajatelkaa sen sanomaa itsenne kohdalla.

Toiseksi, menkää johonkin kirkkoon hengellisen musiikin konserttiin. Unohtakaa silloin päivittäiset kiistakysymykset, hiljentykää ja rauhoittukaa.

Kuunnelkaa laulujen tai soitetuin musiikin antamaa sanomaa itsellenne.

Otan esimerkiksi kuvataiteet. Kautta historian uskonnot ovat vaikuttaneet kuvataiteisiin. Ihmiset ympäri maailmaa matkustavat haluamiinsa kohteisiin.

Usein he menevät taidemuseoihin tai kirkkoihin ihailemaan iätöntä taidetta.

Vaikka kuva ei esittäisi pyhiä ihmisiä, se kuvastaa jumalan luomaa kauneutta, jos niin haluamme uskoa. Myös kirkkoon kuulumattomat katsovat mielellään kauniita kuvia.

Oulun kirkoista haluan mainita Haukiputaan kirkon (Mikael Toppeliuksen maalaukset), Tuomiokirkon (R.W. Ekmanin alttaritaulu) ja ortodoksisen Pyhän Kolminaisuuden katedraalin (tunnelmallinen sisustus).

Eino Tienari

historian harrastaja

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.