Vielä vuonna 1980 Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului vähän yli 90 prosenttia väestöstä. Viime perjantaina kerrottujen ennakkotietojen mukaan viime vuoden lopun lukema oli 80,7. Kymmenen prosenttiyksikköä vajaassa 30 vuodessa ei ole kovin hurja vauhti, mutta kirkossa uudet lukemat ovat kuitenkin ikävää luettavaa. Viime vuoden aikana jäsenyysosuus putosi yhden kokonaisen prosenttiyksikön.
Vuonna 2008 maan suuremmasta kansankirkosta erosi 48 300 ihmistä ja siihen liittyi runsaat 11 000 tulijaa. Jos vauhti jatkuu samana, vuoden päästä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä alkaa seitsemällä. Uudelle kymmenluvulle valuminen merkitsee vähintäänkin melkoista mielikuvatappiota.
Huolestuttavaa kirkon kannalta on, että erot ovat kiihtyneet tällä vuosituhannella vahvan talouden aikana. Edellinen erojen nopean kasvun aika osui viime lamaan. Näistä lähtökohdista voi arvella, että jos ja kun talouden alamäki jyrkkenee, myös kirkon ovet käyvät yhä kiivaammin.
Varmaa tämä ei silti ole. Vaikka jäsenyysosuuden pitkän jakson trendi on ollut laskeva, kirkosta eroaminen on myös aaltoliikettä. Taustalla ovat paitsi taloustilanteiden myös arvojen muutokset.
Nekään eivät tosin juuri nyt lupaa kirkolle helppoa tulevaisuutta. Esimerkiksi kirkon perusdogmeja kuten Jeesuksen ylösnousemusta totena tai todennäköisinä pitävien osuus on ollut loivassa laskussa. Myönteinen trendi kirkon kannalta on taas se, että luottamus sitä kohtaan on kasvanut. Tuoreen mittauksen mukaan kirkkoon luottaa kaksi kolmasosaa suomalaisista, ja vain joka kymmenes ei luota.
Kirkosta eroja on epäilemättä lisännyt sen helppous. Sen voi tehdä netissä melko vaivattomasti. Myös nettipalvelun takana olevat vapaa-ajattelijat ovat olleet taitavia ja hanakoita aatteensa markkinoijia. Tämä on yllättänyt hidasliikkeisen kirkon, joka vasta viime aikoina on herännyt vastatoimiin omilla jäsenyyttä perustelevilla nettisivustoillaan.
Evankelisluterilaisen kirkon ongelma on, että syyt eroille ovat monenlaisia. Joillekin se on puhtaasti raha, toisille kirkko on vanhoillinen ja pölyttynyt, toisille taas liian vapaamielinen kaikkiin suuntiin kumartelija. On selvää, että kaikkia tahoja kirkko ei voi koskaan miellyttää. Monenlaisten viestien välittäminen vain syö sen uskottavuutta. Sille tielle kirkon ei kannata lähteä vaan pysyä kiinni peruslähtökohdissaan. Ihmisten lähestymisen muodoissa voidaan kuitenkin tarvita uutta ennakkoluulottomuutta.
paakirjoitus@kaleva.fi