Kirkosta eroaminen ei vuoden 2003 piikin jälkeen kääntynytkään laskuun. Yhä useampi näyttää arvioivan kirkon jäsenyyttä kustannuksia ja hyötyjä mitaten.
Luterilaiseen kirkkoon kuului viime vuoden alussa niukasti yli 84 prosenttia suomalaisista. Tämän vuodenvaihteen lukemaa ei vielä ole julkistettu, mutta kaikella todennäköisyydellä luku on nyt 83 ja muutamia prosentin kymmenyksiä päälle. Kun vielä joitakin vuosia sitten sanottiin, että yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kuuluu kirkkoon, on tätä nykyä jo oikeampaa puhua kahdeksasta.
Seurakunnittaiset erot ovat voivat olla suuria, mutta ennakkotietojen mukaan suunta oli viime vuonna lähes poikkeuksetta laskeva. Helsingissä luterilaiseen kirkkoon kuului viime vuoden lopussa enää 69,8 prosenttia kaupungin asukkaista. Pudotusta on kahden viime vuoden aikana tullut vajaat kaksi prosenttiyksikköä.
Oulu on 85 prosentissa pysyttelevän jäsenyysosuuden perusteella suurten kaupunkien joukossa poikkeus, mutta täälläkin kirkosta eronneita oli viime vuonna yli 600 enemmän kuin liittyneitä. Yhtä vaille kaikissa Oulun ja lähiseutujen seurakunnissa eronneiden määrä oli viime vuonna liittyjien määrää suurempi, useissa reilustikin.
Kirkossa ja monissa seurakunnissa kehitys on herättänyt voimakasta huolta. Ovien käymisen perusteellahan näyttää, että kirkko ja sen sanoma eivät enää merkitse ihmisille samaa kuin joskus ennen.
Lähtijöiden virta ulospäin myös syö seurakuntien taloudellista pohjaa. Helsingin seurakuntayhtymä joutuu pohtimaan uudelleen lähivuosiensa taloussuunnitelmia suureksi osaksi juuri jäsenmäärän nopean laskun vuoksi. Yhtymän sisällä puhutaan jo pienestä paniikista.
Kirkossa parin viime vuoden synkkään kehitykseen on kuitenkin löydetty selityksiä, joilla mieliä voi ainakin hiukan rauhoittaa. Erojen kiihtymiselle on nähty kaksi pääsyytä. Kirkosta eroaminen muuttui käytännössä hyvin helpoksi, kun uusi uskonnonvapauslaki tuli voimaan toissa vuoden kesällä. Eroaminen onnistuu nyt kirjallisella ilmoituksella.
Toisena pääselittäjänä pidetään viime vuoden alussa voimaan tullutta hautaustoimilakia. Sen mukaan hautaustoimesta perittävien maksujen tulee yleisellä hautausmaalla olla kaikille samat. Vanhan lain mukaan kirkkoon kuulumattomilta voitiin periä korkeampaa maksua kuin seurakunnan jäseniltä. Lain muutoksen vuoksi yksi jäsenyyden taloudellisista perusteista katosi. Seurakunnissa uutta lakia ei edelleenkään sulateta.
Päällisin puolin syyt kirkosta eroamiseen näyttävät siis enemmänkin käytännöllisilta kuin vakaumukseen tai kirkon arvostukseen liittyviltä. Jos kirkollisveron maksamisesta ei yksinkertaisesti koeta saatavan riittävästi hyötyä, jäsenyysside seurakuntaan pannaan poikki.
Eroja voisi selittää myös asenteiden muutos kielteisemmäksi kirkkoa ja sen toimintaa kohtaan. Sellaista ei kuitenkaan ole ainakaan tutkimuksissa havaittu.
On mahdollista, että parin viime vuoden eroluvut todella ovat vain tilastopiikki. Sellaisia on ollut ennenkin, muun muassa viime vuosikymmenen lamavuosina. Asia selviää vuoden parin sisällä.
Luterilaisen kirkon kannalta on paljon vakavampaa, jos kyse kuitenkin on yleisemmästä asennemuutoksesta. Sen taustalla ei välttämättä ole kirkkokielteisyyden kasvu vaan yksilöllisten arvojen korostuminen. Ajatellaan, että vakaumukseen ei tarvita yhteisöä tai organisaatiota. Muuttoliike taas vaikuttaa siten, että siteet seurakuntiin voivat jäädä jo alun perin syntymättä. Haaste tällaisten ihmisten tavoittamiseksi on kirkolle kova.