Kasvava kiinnostus työssä jaksamista ja työhyvinvointia kohtaan on tuonut uusia paineita myös kirkolle. Esimieheltä uskalletaan vaatia enemmän eikä ristiriitoja työyhteisössä haluta lakaista maton alle.
Kristillisessä työyhteisössä kaivataan samoja pelisääntöjä kuin liike-elämässä yleensä. Tutkimuksen mukaan noin puolet naispapeista kokee työssään syrjintää. He myös uskaltavat jo puhua kokemuksistaan.
Kiista naispappeudesta on kytenyt Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa siitä lähtien, kun naisten pääsy pappisvirkaan avattiin neljätoista vuotta sitten. Kirkon piirissä ongelmaa on vähätelty ja keskustelua hyssytelty, mutta Valkealan seurakunnan tapahtumat nostivat kissan pöydälle.
Sen jälkeen, kun Valkealan seurakunnan kirkkoherra kieltäytyi toimittamasta jumalanpalveluksia yhdessä naiskollegojensa kanssa koko seurakunta on ollut kuohuksissaan. Molemmat naispapit ovat eronneet virastaan ja kahdeksan seurakuntalaista kirkosta. Kirkkoherraa ei voida erottaa ilman virkavirhettä.
Valkealan kirkkoherran käytös saattaa olla psykologisesti ymmärrettävää hänen henkilökohtaisen vakaumuksensa perusteella. Käsittämättömältä sen sijaan tuntuu, kuinka hän esimiehenä ja johtajana voi kiistää alaistensa ammatti-identiteetin etenkään, kun kerran kirkko on sen jo selvästi hyväksynyt.
Piispat ovat viime päivinä viestittäneet, että jatkossa tuomiokapitulit mittaavat tarkkaan yhteistyökykyä kirkkoherran vaalien ehdollepanossa. Viime aikoina kapitulit ovat kiinnittäneet entistä enemmän huomiota myös seurakunnan tilanteeseen ja erityisvaatimuksiin.
Ratkaiseva kriteeri ehdokasasettelussa tulee olemaan yhteistyökyky. Jos kirkkoherraksi pyrkivä kieltäytyy toimittamasta alttaripalvelusta yhdessä naispapin kanssa, tuomiokapituli käyttää harkintavaltaansa ehdollepanossa.
Lapuan piispa Jorma Laulaja on todennut, että esimiehen on kyettävä työskentelemään kaikkien kanssa. Hänen velvollisuutensa on huolehtia siitä, ettei kukaan työyhteisössä tule syrjityksi. Myös arkkipiispa Jukka Paarma on epäillyt, ettei kirkkoherra, joka kieltäytyy toimimasta tiettyjen alaistensa kanssa voi menestyksellisesti hoitaa esimiehen tehtäviään.
Tähän saakka kirkossa on ollut skitsofreeninen tilanne naispappien ja heidän vastustajiensa kesken. Kun pappisvirka avattiin naisille, toisinajattelevia tultiin vastaan ponnella, jolla turvattiin heidän toimintansa kirkossa.
Monet ovat sitä mieltä, että pontta on ylitulkittu. Se oli alunperin "hyvän tahdon yskäisy", jolla haluttiin osoittaa ymmärrystä myös niille, jotka eivät naispappeutta hyväksyneet.
Toivomusponsi ei velvoita naisia väistymään miespappien tieltä. Väistämiskäytäntö on kuitenkin arkipäivää useissa seurakunnissa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ennakkoon sovitut pyhäpäivät luovutetaan pelkästään miespapeille.
Väistämisvelvollisuus tässä kaksipuolisessa liikenteessä on luonnollisesti koskenut vain naisia. Miehillä sitä vastoin tuntuu olevan ikuinen etuajo-oikeus. Röyhkeimmät ovat vaatineet väistöliikettä silloin kun se heille sopii ja ennalta varoittamatta.
Kahden rinnakkaisen käytännön olemassaolo on ollut naisten hyvän tahdon varassa. On mielenkiintoista nähdä, kauanko hyvää tahto riittää ja miten pitkälle naispappien toinen polvi venyy.
Aika ei ole lieventänyt asenteita. Entistä kiihkeämpiä naispappeuden vastustajia löytyy nuorista teologeista. Raamattuun vedoten he korostavat, että tämä on opillinen, ei naiseuteen liittyvä kysymys. Tasa-arvoa se kuitenkin karkeasti loukkaa.