Lukijalta
Mielipide

Kirkollisveron hinta – on surullista, jos järjestelmä tasaamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi purkautuu siksi, että ihmiset lyhytnäköisesti eroavat kirkosta

Eräät tuttavat, hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia, olivat eronneet kirkosta, kun "eivät tarvitse kirkon palveluja".

Eräät tuttavat, hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia, olivat eronneet kirkosta, kun "eivät tarvitse kirkon palveluja". Johtuvatko kirkosta eroamiset itsekkyydestä, ajattelemattomuudesta vai todellakin siitä, ettei tarvitse kirkon palveluja ja usko ei kosketa, mietin.

Mikä on helpompi tapa tasata hyvinvointia ja samalla taata omaa turvallisuuttaan kuin maksaa pikkusumma kirkollisveroja. Kirkko hoitaa eikä meidän hyväosaisten tarvitse kuin maksaa.

Diakoniset palvelut kattavat koko kirjon erilaista apua tarvitsevia. Joku vastaa päihde- ja kriminaalityöstä, toinen vammaistyöstä, kolmas vanhuksista, neljäs vammaistyöstä.

Myös muita eritystehtäviä on. Diakonian aamiaisia ja lounaita on monissa seurakunnissa. Yksinäiset, vähävaraiset ja eläkeläiset tulevat kohtaamaan toisiaan ruokailun merkeissä.

Sairaalapapit kuuntelevat ja ovat apuna, kun ihminen on suuressa tai pienemmässäkin hädässä. Vankilapapit ovat saaneet monen paatuneen rikoksia tehneen kääntämään elämänsä suuntaa. Oppilaitoksissa ja yliopistoissa on pappi sekä opiskelijoita että henkilökuntaa varten.

On kerhoja ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille. Seurakuntien kerhot ovat lähes ilmaisia. Vähävaraisten on mahdollista saada palvelu myös ilmaiseksi. Lapsille voi hakea avustusta harrastusvälineisiinkin.

Yksinäisten luona käydään ja haetaan sosiaalisen elämän pariin. Kirkon keskusteluapuun voi soittaa, kirjoittaa tai chattailla. Maksat vain tavallisen puhelinmaksun ja saat neuvoja ja apua koulutetuilta vapaaehtoisilta. Kuka tahansa meistä on joskus pulmatilanteessa eikä kehtaa puhua asiasta kenellekään. Kirkon keskusteluapuun otetaan yhteyttä nimettömänä.

"Mikä on helpompi tapa tasata hyvinvointia ja samalla taata omaa turvallisuuttaan kuin maksaa pikkusumma kirkollisveroja."

Kasteet, vihkimiset ja häät kokoavat yhteen ystävät ja sukulaiset. Kun juhlan järjestää kirkon tiloissa, on kulut aivan toista luokkaa kuin muissa juhlatiloissa. Itse toimitus ei maksa ja usein juhlatilaisuuden ainoat kulut on pöytäliinojen pesumaksu.

Kirkon työntekijät ovat hyvin koulutettuja. Jos sinulla on akuutti henkinen hätä tai kriisi, voit varata ajan perheneuvonnasta, papilta tai diakonilta, etkä maksa mitään. Jos sen sijaan menet terapeutin vastaanotolle, maksat 150–200 euroa kerralta. Uskallan väittää, ettei maksettu apu ole sen laadukkaampaa. Eikä keneltäkään kysytä, kuuluuko kirkkoon vai ei. Kaikki saavat palvelua.

Sen lisäksi, että kirkko tekee hyvää työtä kotimaassa, se tekee sitä maailmanlaajasti kaikilla mantereilla. Monissa maissa Suomen kirkon työntekijät ovat saaneet aikaan kestävää hyvää: koulutusta, rakennuksia, infrastruktuuria, rauhaa, luottamusta jne.

On surullista, jos tämä hieno järjestelmä tasaamisen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi purkautuu siksi, että ihmiset lyhytnäköisesti eroavat kirkosta.

Helena Ylimaula

lähetyssihteeri 30 vuotta, viisi vuotta vapaaehtoisena

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.