Kristillinen kirkko haluaa olla läsnä jäsentensä elämän käännekohdissa ja juhlahetkissä, iloissa ja suruissa.
Luontevia mahdollisuuksia tämänkaltaiseen kohtaamiseen ovat kirkolliset toimitukset: häät, hautaan siunaamiset, kasteet ja monet muut elämänkaareen ja elämäntilanteisiin liittyvät toimitukset.
Kirkollisten toimitusten kautta tavoitetaan vuosittain merkittävä määrä paitsi kirkon jäseniä, myös niitä ihmisiä, jotka kirkkoon kuulumattomina ovat osallistujina kyseisissä tilaisuuksissa.
Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä teetti Taloustutkimus Oy:lla kirkollisiin toimituksiin liittyvän laatututkimuksen. Asiakastyytyväisyyskyselyn kohteena olivat ne seurakuntalaiset, jotka olivat vuosien 2009 ja 2010 aikana tilanneet Oulun seurakunnilta kasteita, hautaan siunaamisia ja avioliittoon vihkimisiä.
Viime vuosina ja erityisesti kuukausina kirkkoa koskevaa kriittistä keskustelua vasten tulos oli jopa hätkähdyttävän myönteinen. Seurakuntalaiset arvioivat työntekijöiden jättämää jälkeä asteikolla 1-7. Lähes kaikilla toiminnan osa-alueilla tyytyväisyys oli kuuden ja seitsemän välillä.
Kirkollisten toimitusten kautta saatuun palveluun ollaan siis erittäin tyytyväisiä kaupungissa, joka viime syksyn kirkosta eroamistilastoja tarkasteltaessa nousee kärkikastiin.
Voisiko toisaalta ajatella niin, että kirkolliset toimitukset ainakin täällä pohjoisessa ovat vielä sitä selkärankaa, jonka kautta avautuu mahdollisuus aitoihin kohtaamisiin eroamiskriisin keskelläkin?
Tutkimuksen teettämisen yksi tarkoitus oli saada selville nykyisen toimituskulttuurin heikkoudet, jotta koulutuksen ja toiminnan kehittämisen avulla niitä voitaisiin karsia ja näin palvella seurakuntalaisia yhä paremmin. Vaikka tutkimuksessa saatu palaute oli pääosin positiivisen tyytyväisyyden täyttämää, kritiikillekin löytyi aiheellista syytä.
Eniten kritiikkiä tuli hautaan siunaamisten kohdalla. Palaute koski monia työntekijäryhmiä, ei ainoastaan toimittavia pappeja. Omainen on yleensä hyvin herkällä mielellä hautajaisjärjestelyjä tehdessään.
Elämän ainutkertaisessa hetkessä korostuu toive saada henkilökohtaista ja huomioivaa palvelua kaikissa kohtaamisissa kanslistista kanttoriin, pastorista vahtimestariin. Kiire tai kiireen tuntu oli merkittävimmän kritiikin aihe.
Jos seurakunnan työntekijän asennetta tai itse toimintaa koetaan leimaavan kiire, myötäelävän lämmön puute tai jopa välinpitämättömyys, on tuo kokemus seurakuntalaisen aitona tunteena otettava todesta.
Hautajaisjärjestelyissä ja itse siunaamistilaisuudessa myös monet käytännön järjestelyihin liittyvät epäkohdat tuovat pahaa mieltä omaisille. Myös inhimilliset syyt, jotka vaikuttavat tilaisuuden luonteeseen, koetaan ymmärrettävästi vaikeina.
Näitä syitä, joille sen enempää työntekijä kuin omainenkaan eivät välttämättä voi mitään voivat olla toimitusvuorossa olevan papin tai kanttorin sairastuminen, jonkin teknisen seikan pettäminen tai vaikkapa inhimillinen virhe jonkin asian ilmoittamisessa tai toteuttamisessa.
Harva syy sen sijaan selittää sen, miksei seurakunnasta oteta yhteyttä ennen siunaamistilaisuutta tai että omaisten nimenomaisia toiveita ei kunnioiteta.
Kasteisiin liittyen oli hyvin vähän kielteistä palautetta. Tärkein huomioonotettava kasteperheiden toive koski tiedotuksellista asiaa: lapsiperheet toivoisivat konkreettista tietoa heille suunnatuista seurakunnallisista tapahtumista ja tilaisuuksista. Myös papin paneutumista toimituskeskustelussa perheen tilanteeseen pidettiin tärkeänä.
Avioliittoon vihkimisen osalta palaute oli perin myönteistä. Palautteessa korostui piirre, jonka voidaan nähdä liittyvän hääkulttuuriin: koska pariskunnat pitkälti tekevät vihkimistilaisuutta koskevat valinnat itse - pappi, kirkko, häätila, musiikki, laulut, koristelu -, tilaisuudet koetaan parhaimmillaan varsin onnistuneiksi. Puitteiden on silti oltava kunnossa. Pappiin, kanttoriin, vahtimestariin ja tilaan kohdistuneiden odotusten täyttyessä kokemus vihkimisestä on usein erittäin hyvä ellei täydellinen.
Tulosta, jonka mukaan ihmiset odottavat kirkon työntekijöiltä paneutumista, aikaa ja läsnäoloa voidaan pitää merkittävänä viestinä. Sellaisena sen tulee aiheuttaa muutoksia toimituskulttuurissa.
Ei riitä, että pyritään karsimaan pois kiireen tuntu - on poistettava itse kiireen syy. Tilanteessa, jossa seurakuntalainen kokee ahdistusta kiireestä, tuo tunne on usein jaettu: myös työntekijä kokee syyllisyyttä kiireestään, jota hän on harvoin itse aiheuttanut. Useimmiten se johtuu yhtymätasolla yhdessä sovituista työjärjestelyistä ja työtehtäviin varatuista aikatauluresursseista, joille toki on olemassa perustelut.
Niistä huolimatta seurakuntalaiset jäävät pahimmillaan aidosti ja kokonaisesti kohtaamatta ja työntekijä joutuu poistumaan tilaisuudesta kesken, riittämättömyyden tunne seuralaisenaan.
Tutkimuksen tulokset kertovat merkittävää kieltään myös siksi, että kirkollisten toimitusten kautta tavoitetaan niitä ihmisiä, jotka muutoin kokevat kirkon vieraaksi itselleen. Toimituksissa kirkon työntekijöillä on tuhannen taalan paikka: joko murtaa negatiivisia mielikuvia tai vahvistaa niitä.
Tai vastaavasti: tuoda ihmisille kokemus siitä, että erilaisine elämäntilanteineen ja kokemuksineen he ovat kirkolle tärkeitä, olivatpa sitten jäsenistöä tai kirkkoon kuulumattomia.
Kirjoittaja on teologian tohtori, joka toimii Karjasillan seurakunnan kappalaisena.