Seurakuntavaalit olivat ja menivät. Tarvittavat luottamushenkilöt on valittu.
Seurakuntavaaleihin palataan jälleen neljän vuoden kuluttua. Silloin valitaan jälleen tarvittava määrä luottamushenkilöitä.
Juuri käytyjen ja neljän vuoden kuluttua käytävien vaalien välinen aika on taas – suurimmassa osassa seurakunnista – hajutonta, mautonta ja väritöntä aikaa. Kirkkovaltuusto tekee hommansa turhia huutelematta, ja seurakuntalaiset jatkavat omaa elämäänsä valtuuston perään kyselemättä.
Näin se on ollut ainakin Raahessa, ja näin se tulee mitä todennäköisimmin olemaan edelleenkin.
Jos on kirkkovaltuuston nelivuotinen valtuustokausi hajuton, mauton ja väritön, sitä olivat itse vaalitkin. Ne käytiin ainakin Raahessa kaikessa hiljaisuudessa, niin kuin on käyty aina ennenkin.
Ne seurakuntalaiset, joita vaalit eivät jaksa kiinnostaa ja innostaa, saavat olla tyytyväisiä. Vaalikiihko ja -kampanjointi ei varmasti päässyt häiritsemään.
Kirkollisvaaleissa toteutui enemmistön tahto juuri niin kuin sen demokratiassa pitääkin toteutua; vaalit käytiin enemmistön tahdon mukaisesti kaikessa hiljaisuudessa. Vähemmistö, joka halusi vaaleista innostua ja äänestää, teki sen mahdollisimman huomaamattomasti.
Kaikestakiihkottomuudesta ja kampanjoinnin hiljaisuudesta huolimatta Raahen seurakunnassa vaalit olivat jostakin syystä koko maan keskiarvoa selkeästi vilkkaammat. Kun koko maan äänestysaktiivisuus oli 15,5, Raahen seurakunnassa se oli peräti 21,2 prosenttia.
Koko maan lukuun verrattuna vilkas äänestysaktiivisuus ei kuitenkaan sulje pois sitä tosiseikkaa, että Raahen seurakunnan 19 454 äänioikeutetusta 15 336 jätti äänestämättä.
Ehdokkaiden kannalta kiihkottomat ja hiljaiset vaalit ovat pelkästään hyvä asia. Ainakin niiden ehdokkaiden, jotka oikeasti haluavat itselleen paikan seurakuntansa päättävässä elimessä.
Monen ehdokkaan kohdalla riitti, että asettui ehdolle. Kirkkovaltuustopaikka irtosi ilman toreilla mesoamista, aikaa ja rahaa kuluttamatta.
Raahen seurakunnan 33-paikkaisesta kirkkovaltuustosta paikan sai vähimmillään 47 äänellä. Siihen riittää yksinomaan kohtuullisen laaja suku tai kaveripiiri. Varasijalle valittujen listalle pääsi Raahessa kahdella äänellä, omalla ja jonkun toisen.
Niin kauan kun kirkko ja seurakunnat tuskailevat seurakuntavaalien herättämää laimeaa kiinnostusta ja alhaisia äänestysprosentteja, ne saavat tuijottaa vain ja ainoastaan peiliin. Mielenkiinto ei synny odottamalla, vaan herättämällä.
Seurakuntalaiset eivät voi kiinnostua, jos ei ole mistä kiinnostua. Raahessa, ja takuulla suurimmassa osassa seurakunnista yleensäkin, kirkkovaltuustosta ja sen käsittelemistä asioista ei pidetä minkäänlaista ääntä. Ei, vaikka kyse on niinkin maallisista asioista kuin maksuista ja taksoista, kiinteistöistä, rahasta yleensäkin. Kirkkovaltuusto pelaa seurakuntalaisten euroilla, ei pyhällä hengellä.
Vaikka kunnallistakin päätöksentekoa kritisoidaan tylsäksi kunnallispoliitikkojen hiekkalaatikkoleikiksi, se on kuitenkin seurakunnan vastaavaan verrattuna monin verroin kiinnostavampaa ja värikkäämpää. Suorastaan toivoisi, että seurakuntien kirkkovaltuutetut rohkaistuisivat ja yltyisivät seurakunnan asioita käsitellessään esiintuloihin, nokitteluun ja haastamiseen siinä missä kaupungin- ja kunnanvaltuutetut.
Sen ei pitäisi olla edes vaikeaa, sillä kirkkovaltuustoihin valittiin taas kerran suuri joukko kaupungin- ja kunnanvaltuutettuja.
Onnea kaikille seurakuntavaaleissa valituksi tulleille. Nyt, uuden nelivuotiskauden alkaessa, voisi olla hyvä aika herätä ja näyttää seurakuntalaisille keitä Te olette ja mitä Te teette.
Pääkirjoitus