Kirkossamme ovat pikkuhiljaa ruvenneet puhaltamaan uudet tuulet, jotka ovat herättäneet paljon kysymyksiä. Muun muassa iskelmä-, hevi- ja sateenkaarimessut ovat herättäneet ajattelemaan mikä sopii kirkkoon ja mikä ei.
Myös samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen vastoin kirkon yleisesti päätettyä ohjeistusta osoittavat, että kirkkomme on irrottautunut oppi-isästään Lutherista ja Jumalan sanasta. Viime mainitussa asiassa osa papeista on jo ilmoittanut nousevansa työnantajaansa vastaan.
Miten tähän on tultu? Mielestäni siihen on kaksi syytä. 1980-luvulla kirkon päättäjät käänsivät painostuksen vuoksi takkinsa ja hyväksyivät naispappeuden. Toinen syy on se, että sana Jumala on vaihdettu sanaan kirkko, ikään kuin se olisi jumala.
Naispappeuden hyväksymisessä tapahtui silloin nimittäin muutakin, siihen asti kirkko oli pyrkinyt pysymään Jumalan sanassa ja näyttämään kansalle tietä, sen jälkeen se luopui siitä ja siirtyi peränpitäjäksi seuraamaan kansaa mihin se menikin.
Kirkon nostaminen Jumalan sijalle avasi taas tien kirkkopolitiikkaan, jossa mietitään politiikan tavoin miten kirkko säilyttäisi jäsenensä ja saisi houkuteltua heitä lisää. Jumalan sanan kanssa se sopii huonosti yhteen. Nämä ovat vieneet kirkkomme maallistumisen tielle, jossa se on latistunut hengellisestä laitoksesta enemmän instituutioksi. Kristinuskossa on opetettu keräämään laumaa Jumalalle eikä millekään instituutiolle, oli sitten kysymyksessä kirkko tai ei.
Raamatusta, joka on Jumalan sana, luopuminen johtaa aina erimielisyyksiin ja riitoihin sekä lopulta hajaannukseen. Kirkon on mahdotonta saada ketään toimimaan vastoin omaatuntoaan. Omatunto ei ole sellainen, että sitä voisi kypsytellä ja muokata sopeutumaan ajan kanssa kaikkien ajan tuulien mukaan.
Maallistumisen tiellä kirkkomme on mennyt jo todella huolestuttavan pitkälle. Esimerkkinä voisin mainita Ylikiimingin uuden seurakuntakotimme käyttöönottojuhlan, jossa oli tarjolla olutta eikä musiikki ollut edes hengellistä.
Jäsenten määrä voi edelleen vähetä kaikista keksityistä keinoista huolimatta, koska ihmisiä ei välttämättä kiinnosta olla jäsenenä maksamassa veroja instituutiolle, joka on menettänyt hengellisen uskottavuutensa. Epähengellisen musiikin ja sateenkaarimessujen tuominen kirkkoon vie myös Jumalalle pyhitetyn rakennuksen murheelliseen alennustilaan, ja uhkaa viedä koko kirkolta lopulta Jumalan siunauksen.
Veikko Jurvakainen
yhteisen kirkkovaltuuston ja Kiimingin seurakuntaneuvoston jäsen, Ylikiiminki