Oulun seurakuntien kirkkoherrat pitivät 20. marraskuuta kokouksen, jonka esityslista oli pitkä. Kohdassa neljä otettiin kantaa siihen, voidaanko seurakuntien tiloissa järjestää keskustelutilaisuuksia, jotka kantavat nimeä agnostikkoillat.
Ei voida, päättivät kirkkoherrat ja sulkivat seurakuntakotien ovet tilaisuuksilta, jotka olisivat jatkaneet viime kevään keskusteluiltojen sarjaa.
Päätöstä perustellaan sillä, etteivät agnostikkoillat edesauta kirkon tehtävän ja mission toteuttamista. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että kirkkoherrojen mukaan iltojen anti olisi ollut vähintäänkin harhaoppista.
Pappien on pysyttävä pappislupauksessaan, he perustelevat.
Ulospäin kirkkoherrojen tekemä päätös näyttää pahalle ja tunkkaiselle.
Se antaa kuvan, että kirkkoherrat ovat nyt määritelleet varsin tarkkarajaisesti sen, mistä ylipäätään kirkollisissa tilaisuuksissa voidaan keskustella ja mistä ei.
Päätöksellään he osoittivat kaapin paikan myös niille, jotka ovat kelvollisia puhumaan seurakuntien tilaisuuksissa uskosta, Jumalasta ja kirkon opista.
Ulospäin näyttää siltäkin, ettei Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin antamalla päätöksellä ole heille mitään merkitystä.
Tuomiokapitulissa tutkittiin kolme kevään agnostikkoilloista tehtyä kantelua. Päätöksessään tuomiokapituli tuli siihen tulokseen, ettei tilaisuuksissa oltu rikottu kirkon oppia.
Tosin kahta pastoria tuomiokapitulin virkaatekevät kehottivat kiinnittämään huomiota esiintymiseensä ja siihen, miten he ottavat asioita esille.
Nyt tehdyllä päätöksellä voi olla se ikävä puoli, että liian tiukoilla rajoituksilla lapsi menee pesuveden mukana.
Jos seurakunnissa ei voida pitää tilaisuuksia, joissa ravistellaan perusteita, tuskin tavallinen seurakuntalainenkaan haluaa puhua epäilyksistään ja hengellisestä erämaastaan ääneen.
Moni voi nähdä kirkkoherrojen tekemän päätöksen tylynä: joko uskot kuten me opetamme, tai joudut ulos.
On täysin ymmärrettävää, että pappien on laulettava sen lauluja, kenen leipää he syövät. Sekin on täysin ymmärrettävää, että papit ovat pappislupauksessaan sitoutuneet noudattamaan kirkon oppia ja tunnustusta.
Senkin ymmärtää, ettei koko kirkon ja seurakuntien toiminta voi perustua uskon ja kirkon peruskysymyksien epäilylle tai sen pohtimiselle, mahtavatko asiat ollakaan niin kuin on opetettu.
Kirkossa tarvitaan hiljaista, arkista ja tavallista, tiukasti kirkon opissa pysyvää toimintaa. Epäilyksen ja kyseenalaistamisen ei pidä nousta kirkon pääviestiksi.
Tilaa sille on kuitenkin annettava.
Jos epäilevät ja kyseenalaistavat kysymykset vaiennetaan täysin, yhteisö ei ole terve.
Terveeseen uskoon kuuluu, että sitä voi ja saa epäillä ilman että se tarkoittaisi ulossulkemista yhteisöstä.
Nyt tehtyä päätöstä ruotiessa ei pidä unohtaa sitäkään, että agnostikkoillat vetivät kirkon pariin myös sellaisia, jotka eivät seurakunnan tilaisuuksissa muutoin aktiivisesti käy.
Vaikka railakkaissa ja kärjistävissä agnostikkoilloissa tuskin keskitytään perinteiseen sielunhoitoon, ne voivat olla osalle ihmisiä perinteistä raamattupiiriä helpompi reitti lähteä etsimään sitä, olisiko kirkolla jotain annettavaa, ja millaista porukkaa kirkon piirissä pyörii.
Sen ei pitäisi olla vähäpätöinen asia.
Nyt tiedossa on, että keskustelu jatkuu ja uudet keskustelutilaisuudet alkavat heti ensi vuonna. Nähtäväksi jää, kuullaanko niissäkin railakkaita ja ristiriitaisia ajatuksia puolesta ja vastaan.
Tosin jos nämä tilaisuudet on tarkoitettu vain niille, jotka ovat uskossaan vahvoja ilman epäilyksen siementä, kirkkoherrojen tekemä päätös oli oikea.