Otsikkoa ei saa eikä kannata ymmärtää väärin. Haapaveden kirkkoherra Teuvo Aho ymmärtää huumoria - niin pitää siis lukijoidenkin ymmärtämän.
Matkoista vihoviimeisin tapahtui nimenomaan hallitsevana Haapaveden kirkkoherrana. Nostalginen kiertoajelu suuntautui tutuille tiluksille, vuosikymmenten varrella iloja ja suruja tuoneille kulmille.
Tänään torstaina on kirkkoherra Ahon ensimmäinen eläkepäivä.
Takana on 29 vuotta kirkkoherrana ja kuusi vuotta kappalaisena Haapavedellä.
"Jos olisin tämän tiennyt, olisin kyydityttänyt itseäni joka päivä", Aho virnuili, kun vihreänhohtoinen OJ-538 saapui häntä hakemaan Sulkakylästä.
Se oli yllätys, millä kirkkoherra haettiin, mutta yllätys odotti myös hakijoita.
"Pyydän hiljaisuutta. Rovasti iltapäiväunilla."
Lappu törrötti ulko-ovessa. Paikallisen Seurakuntaviesti-lehden päätoimittaja Juhani Nevalainen ja seurakunnan lastenohjaaja Tarja Pisilä ymmärsivät yskän ja pimpottivat rohkeasti ovikelloa.
Kello oli kahdeksan aamulla.
Jaananmäen hautausmaa ja sen siunauskappeli, sitten pikku pappila, entinen kirkkoherranvirasto, seurakunnan leirikeskus Hammasniemessä ja lopuksi seurakuntakeskus.
Kirkkoherra sai lähtöpäivänään kyytiä niin, että liminkalaisen Sulo Julkusen Datsunin jarruvalot vain vilkkuivat pahimmissa kuopissa.
Ei oltu ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
Pikku pappilassa Teuvo Aho vietti 5,5 vuotta. Keittiö oli paikallaan - takkakin löytyi.
"Tavaraa oli vähemmän", kirkkoherra muisteli. Nykyinen 4H-yhdistyksen kierrätyskeskus pursuaa vaatteita ja tilpehööriä. Keskus juhlisti entisen asukin vierailua 20 sentin tarjoustuotteilla.
"Sopii tällaiselle vanhuuseläkeläiselle."
Myös entisen kirkkoherranviraston, nykyisen seurakunnan kierrätyskeskuksen, oli täyttänyt vanha tavara.
Ja yksi vanha ihminen.
"Jos kanslisti on paikalla, eroan kirkosta", kirkkoherra tokaisi suu virneessä automatkan aikana.
Olihan hän. Kerttu Pajula, kirkkoherran viraton apulainen. Entinen kanslisti, joka vuodet 1961-1990 palveli seurakuntaa palkkatyöläisenä.
"Miellyttävä yllätys. Hän oli hyvin läheinen työtoveri", Aho vakavoitui.
Läheiset välit tulivat paikalla olleille selväksi.
"Olin täällä silloin, kun tulit ensimmäisen kerran, ja olen täällä, kun tulit nytkin. Leiman todistukseen voi pyytää nykyisestä virastosta", Pajula neuvoi, kun hän ojensi papintodistuksen.
"Postissa tulee sitten lasku?" kirkkoherra kysyi.
"Varattomille annetaan ilman", kanslisti muistutti.
Ison Vatjusjärven rannassa, koivukujatien takana Hammasniemessä tulijaa tervehti Lea Alila, josta - tietenkin - kirkkoherralla oli tarina muistissa. Kuten rippileireistäkin. Kärpäsiä oli huidottu soppakauhalla.
Karhun jälkiä oli rippileiriläisten kanssa etsitty aamuyöllä.
Vasta myöhemmin kirkkoherra oli paljastanut, että kyseessä oli tiekarhu, joka eroaa ulkonäöltään hieman ruskeakarhusta.
Kirkkoherra on tarinankertoja. Humoristi. Runoilija. Se on tuonut vastapainoa pappismiehen arkeen, jossa elämän synkkiin realiteetteihin törmää jatkuvasti.
"Taiteilijasielu. Mahdoton koiranleuka. Kun rovasti sanoo asiat halki, poikki ja pinoon, saattaa kuulijalla olla korvat punaisena. Oikea sutkauttelija", kuvaa Haapavesi Folkin vahva mies Timo Hannula naapuriaan.
Mitä sanoo eläkeläinen itse?
"Elämä piristyy, kun jaksaa laskea itsestään huumoria. Elämässä on vakavia asioita, mutta silti me ihmiset otamme elämän usein liian vakavasti", kirkonmies näkee.