Historiaa, arkeologiaa, osteologiaa, lääketiedettä, radiologiaa.
– Ja stabiili-isotooppianalyysit luonnontieteen puolelta, FM, tutkija Tiina Väre täydentää listan.
Kaikki tämä on tarvittu, jotta Väreen monitieteellinen väitöstutkimus Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkon lattian alle vuonna 1629 haudatun kirkkoherran Nicolaus Rungiuksen terveydentilasta mahdollistui.
Väreen tutkimus on osa projektia, jossa päämääränä on vanhojen pohjoissuomalaisten kirkkojen alla lepäävien muumioituneiden vainajien dokumentointi, säilyttäminen ja tutkimus. Se kuuluu Oulun yliopiston Kirkko, tila ja muisti -hankkeeseen, jossa on historioitsijoiden ja arkeologien ohella mukana esimerkiksi myös lääketieteen tutkijoita ja teologi.
Kirkon alle hautaaminen oli eliitin tapa, niinpä Rungiuksenkin hautanaapureina on kymmeniä muita. Muumioituminen on mahdollistunut paikan kuivuuden myötä; mitään mädäntymiseltä suojaavaa toimenpidettä niille ei ole tehty.
1700-luvun alkupuolella, syntyi legenda, jonka mukaan väkeväksi saarnaajaksi väitetty kirkkoherra olisi sanonut: ”Elleivät sanani ole totta, ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat totta, se ei koskaan mätäne.”
– Tuo tarina on todennäköisesti syntynyt 1800-luvulla, Väre mainitsee.
Nykytutkijat toimivat kaikin mahdollisin keinoin hienotunteisesti ja hautarauhaa kunnioittaen. Moderni tiede myös mahdollistaa ruumishautojen tutkimuksen ilman, että vainajaan tarvitsee koskea.
Tietokonetomografia, jossa tavallisen röntgenkuvan sijaan voidaan muodostaa kolmiulotteinen kuva, tehtiin Rungiukselle vuonna 2011. Väreellä on ollut lisäksi käytettävissään kaistale varpaankynttä, josta on isotooppianalyysin avulla saatu tietoa Rungiuksen ravinnosta.
Tomografialöydokset viittaavat siihen, että Rungius kärsi tiloista, joilla on yhteys ylipainoon. Näitä oli erityisesti selkärangan DISH eli liiallisen luun syntyminen. Myös viitteitä Pottin tautiin eli selkärankatuberkuloosiin löytyi.
Ylipainosta saattaa todistaa kelle tahansa Rungiusta katselevalle se, että vainajan vatsan päälle asetellut kädet ovat muumioitumisen jälkeen olleet verraten koholla vartalosta.
– Voi tosin olla, että mätänemiskaasut ovat turvottaneet vatsaa.
Muumion pää ja torso ovat tallella, mutta niskanikamista vain yksi. Sen sijaan oikea käsi kyynärvarresta alaspäin on kateissa. Se on voitu varastaa pyhäinjäännökseksi joskus 1800-luvun lopulla, jolloin reliikkikulttuuri oli yhä voimissaan.
– Maalipigmenttiä mummy brown eli muumionruskea oli käytössä pitkään. Todennäköistä kuitenkin on, että kyynärvarsi katkesi ja katosi muumion käsittelyn yhteydessä. Sitähän on muun muassa siirrelty eri arkkuihin.
Papisto oli sääty-yhteiskunnan eliittiä, erityisesti kirkkoherrat ja piispat, ja niinpä heidän ruokakulttuurinsa oli runsas ja riittävä.
Kappalaisella saattoi olla jo verraten köykäisempi kattaus, puhumattakaan seurakuntalaisista, Väre huomauttaa.
Niinpä sekä tietokonetomografian paljastamat löydökset Rungiuksen rakenteessa että luututkimuksen eli osteologian todistamat typpi- ja hiiliarvot tukevat käsitystä, jonka mukaan kirkkoherra on nauttinut hyvinvoivan olemuksensa saadakseen proteiinipitoista ruokaa, lihaa ja kalaa.
– Koska typpiarvot olivat erityisen korkeat, pääosa proteiinista tuli vesistöjen antimista.
Arvokala lohi siis oli tärkeässä asemassa papin pöydässä?
– Se ei yksin selitä typpiarvon korkeutta, vaan hyvin mahdollisesti myös hylje kuului Rungiuksen ruokavalioon. Kemin seudulla hylje ei ollut niin merkittävä saaliseläin, mutta yleinen sen sijaan etelämpänä rannikolla, josta Rungius oli kotoisin ja jossa hän työskenteli ennen Kemiä,
Yksi kiinnostavista seikoista isotooppianalyysissä liittyy nuoren eläimen lihan ja veren syönnin mahdollisuuteen. Vanhan uskomuksen mukaan niiden nauttiminen paransi vaivoja. Ne olivat myös ylellisyyttä.
– On huomattava, että kynsinäyte on Rungiuksen viimeisten kuukausien ajalta ja siten viittaa vain tuon aikaiseen ruokavalioon.
Myös typpiarvot saattavat selittää joko ruokavalion ja tietyn terveydentilan yhteydestä tai vain jälkimmäisestä.
– Isotooppianalyysit ovat valitettavan monitulkintaisia, Väre toteaa.
Mikä omasta mielestä on väitöstutkimuksesi mielenkiintoisin tulos?
– Kyllä se on tuberkuloosin mahdollisuus. Jos Rungiuksella todella oli tuberkuloosi, hän olisi varhaisin nimetty tapaus Pohjois-Suomessa.
FM Tiina Väreen väitös Kirkkoherra Rungiuksen osteobiografia tarkastettiin Oulun yliopistossa 28. huhtikuuta.
Nicolaus Rungius
Eli noin 1560–1629.
Sai nimensä kotipaikkansa, Loimaan Ryngön ratsutilan mukaan.
Tuli Kemin kirkkopitäjän kappalaiseksi noin vuonna 1600.
Nai kirkkoherra Ruuthin Helena-tyttären. Tämän arvellaan vaikuttaneen siihen, että hänestä tuli sittemmin appensa seuraaja.
Rungius hoiti Kemin pitäjän ohella myös Kemin Lapin kirkollisia asioita, ja hänen tiedetään tehneen lähetystyötä tuolloin suurimmaksi osaksi pakanuudessa eläneiden lappalaisten keskuuteen.
Lähde: Suomen kansallisbiografia
