Miten maalta kaupunkiin muuttava nuori löytäisi kirkon ja seurakunnan myös uudessa asuinpaikassaan?
Voisiko kirkko vaikuttaa siihen, että myös kaupungeissa vahvistuisi lähimmäis- ja naapuriapu, joka on maaseudulla arkipäivää? Millä keinoilla turvataan väestökadon kourissa taloudellisesti riutuvien seurakuntien tulevaisuus?
Muun muassa näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan äskettäin valmistunut Suomen evankelisluterilaisen kirkon maaseututyöryhmän puheenvuoro.
Laaja katsaus kirkon maaseutupolitiikkaan korostaa maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun vähentämistä.
Yli 100-sivuisessa puheenvuorossa esitetään 15 käytännön ehdotusta siihen, miten kirkko ja seurakunnat vastaavat maaseudun murrokseen.
Kantavana ajatuksensa on, että kirkon pitää lisätä ymmärrystä maaseudun ja kaupunkien välillä ja kiinnittää huomiota sekä muuttotappio- että muuttovoittoalueiden erityisongelmiin.
Maaseudun ja kaupunkien kuilun kaventamiseen esitetään lääkkeiksi muun muassa ystävyysseurakuntatoimintaa, vastavuoroista leiri- ja retkitoimintaa kaupunkien ja maaseudun välillä ja työntekijävaihtoa.
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Kirkon maaseutuohjelma korostaa yllättävänkin voimakkaasti kirkon roolia yhteiskunnallisena vaikuttajana. Ohjelmassa todetaan, että kirkko ja seurakunnat voivat vaikuttaa kansalliseen, alueelliseen ja paikalliseen päätöksentekoon.
Esimerkiksi maaseudun yrittäjyyttä kirkko haluaa tukea sekä yhteiskunnallisissa puheenvuoroissaan että käytännön tukitoimin.
Myös seurakuntien työntekijöiden valmiuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun pitää ohjelman mukaan lisätä koulutuksella.
Maaseutuohjelma tuo vahvasti esiin myös sen, että maaseutuseurakuntien toiminnassa on paljon sellaista, jota pitäisi kyetä siirtämään kaupunkeihin. Yksi sellainen on lähimmäis- ja naapuriapu, jonka merkitys korostuu väestön ikääntyessä. Myös sukupolvien välisen yhteyden lisäämistä korostetaan ohjelmassa.
Toinen maaseudun seurakuntien näkyvä vahvuus on maallikkous.
Ohjelman mukaan sitä pitää kirkossa vahvistaa, koska kirkko voi vaikuttaa hyvinvointiin juuri jäsentensä kautta.
Etenkin maaseudun pienten seurakuntien iso ongelma on väestökadon aiheuttama verotulojen kaventuminen ja sitä kautta koko taloudellisen pohjan pettäminen.
Menojaan seurakunnat eivät samassa suhteessa voi vähentää, koska niiden on ylläpidettävä kulttuurihistoriallisesti korvaamattomia rakennuksia ja alueita sekä huolehdittava palveluistaan.
Maaseutuohjelmassa todetaankin, että kirkon keskusrahaston tasausjärjestelmää pitää edelleen kehittää, että alueelliset erot tulevat mahdollisimman hyvin huomioiduiksi.
Erilaiset
ongelmat
Maaseudun ja kaupunkien ongelmat ovat seurakuntien toiminnan kannalta hyvinkin erilaiset.
Kirkon tutkimuskeskus teki vuonna 2002 laajan kyselytutkimuksen, jossa vertailtiin kaupunki- ja maaseutuseurakuntien eroja.
Kun kaupungeissa kannetaan suurinta huolta lasten ja nuorten hyvinvoinnista, päihteistä, mielenterveysongelmista ja yksinäisyydestä, maaseudulla päähuolia ovat väestön ikääntyminen ja nuoren väen poismuutto.