Raahe Seurakunnilla on edessään iso haaste, kun suuret ikäluokat alkavat jäädä pois työelämästä. Alalle on saatava houkuteltua nuoria työntekijöitä, ja nykyiset työntekijät on saatava jaksamaan ja jatkamaan palvelusuhteessa nykyistä pitempään.
Työntekijöiden työssä jaksamiseen kiinnitetäänkin seurakunnissa entistä enemmän huomiota. Asiaan liittyviä ongelmia kartoitettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten julkaistussa kirkon alan työolobarometrissä, ja ongelmien poistamista auttamaan julkaistulla Hyvinvointi seurakuntatyössä -oppaalla on ollut hyvä menekki, kertoo sopimusjohtaja Risto Voipio Kirkkohallituksen henkilöstöosastolta.
Huomiota herättänyt barometrin esille tuoma seikka oli, että vaikka työ koetaan mielekkääksi, ristiriitoja kirkon työpaikoilla on valtakunnallista tasoa enemmän. Voipion mukaan tällä hetkellä tärkeintä on, että ongelmat on kartoitettu ja tunnistettu. Silloin niihin puuttuminen on helpompaa. Asiaa on pidetty esillä sekä tuomiokapituleissa että kirkon koulutuskeskuksen johtajakoulutuksessa ja myös lukuisissa puheenvuoroissa.
Työntekijät usein luonteeltaan solisteja
Kirkon ammattikuntien keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvien ristiriitojen yhtenä syynä Voipio pitää seurakuntien hyvin sektoroituneita töitä. Suurimmassa osassa seurakuntia on 20 tai vähemmän vakituista työntekijää ja jokaisella on oma työalansa, jota hän tekee useimmiten yksin.
"Silloin on vaikea muodostaa yhtenäistä työyhteisöä. Useimmissa tapauksissa myös koulutus on sektoroitunutta. Kun ei tunne toisen työtä ja eri alojen ihmiset käyttävät samoistakin asioista puhuessaan erilaista kieltä, syntyy herkästi väärinkäsityksiä. Nyt tämä asia on tiedostettu ja erilaiset työyhteisön kehittämishankkeet ovat jo lisänneet vuorovaikutusta."
Seurakunnan työntekijöiden työssä jaksamisesta väitöskirjaansa tekevä tutkija Kari Salonen Kirkon tutkimuskeskuksesta on Voipion kanssa samoilla linjoilla. Salosen mukaan kirkon työntekijät ovat usein luonteeltaan tai työtavaltaan solisteja. Kun työyhteisössä tulee tilanteita, joissa pitäisikin olla orkesterin jäsen, se ei ole kaikille luontaista.
Sekä Voipio että Salonen kuitenkin korostavat, että kirkko on työyhteisö siinä missä muutkin ja sillä on samat ongelmat kuin muissa inhimillisissä yhteisöissä ja työyhteisöissä.
Ristiriitoihin
puututtava ajoissa
Salosen mukaan yksi kirkon työyhteisöjen erityispiirre ja ongelma on se, ettei esiin tulevia ristiriitoja välttämättä osata käsitellä tai niihin ei osata puuttua välittömästi ja riittävän ajoissa.
"Kirkossa ajatellaan, että koska olemme saman Herran palvelijoita, olemme samalla puolella eikä meillä voi olla ristiriitoja. Silloin kun ristiriitojen olemassaolo kielletään eikä niitä käsitellä, ne saattavat paisua suuriksi."
Voipion mukaan ongelmia halutaan kieltää myös siksi, ettei niitä haluta näyttää ulkopuolisille, sillä muut asettavat kirkolle suuret odotukset. Julkisivua halutaan suojella.
Salosen mielestä varsinkin esimiesten ja alaisten välisissä ristiriidoissa tulee esiin se kirkon erityispiirre, että monet työntekijät kokevat olevansa töissä oman näkynsä tai visionsa pohjalta.
"Jos on suuri joukko työntekijöitä ja jokainen tekee työnsä oman näkynsä mukaan, niin kyllä ne erilaiset näyt väistämättä jossakin kohti saattaa törmätä toisiinsa."
Voipio muistuttaa myös luterilaisen kirkon laajasta luottamushenkilöhallinnosta. Kun työyhteisössä on monenlaisia hallintoelimiä, päätöksen tekijöitä ja vaikuttajia, on myös paljon erilaisia tahtoja.
"Tällainen kunnallishallinnon tyyppinen maallikkohallinto tuo mukanaan vahvuutta, mutta myös jännitteitä. Kun on paljon tahtoa, niin on ihme, jos ne eivät vähän kolkkaa."
Työyhteisön kehittäminen on iso haaste, toteaa Voipio. Kirkon alalla odotetaankin mielenkiinnolla vuoden päästä julkaistavaa uutta työolobarometriä, josta selviää, mihin suuntaan asiat ovat kehittyneet.