Pääkirjoitus

Kirkko päi­vit­ti ajo-oh­jei­taan

Evankelisluterilaisen kirkon piispat ja naispappeutta nyreksivät herätysliikkeet julkistivat viime keskiviikkona pitkään hiotun sopupaperin.

Evankelisluterilaisen kirkon piispat ja naispappeutta nyreksivät herätysliikkeet julkistivat viime keskiviikkona pitkään hiotun sopupaperin. Se sisältää seitsenkohtaisen ohjeistuksen siitä, miten erilaisista naispappeusnäkemyksistä johtuvat konfliktit voitaisiin käytännön seurakuntaelämässä välttää.

Asian vaikeutta kuvaa se, että neuvottelujen taustalla oli herätysliikkeiden keskustelualoite ja sitä seurannut arkkipiispan kutsu jo vuodelta 1999. Aikaa paperin laadintaan kului siis vuosikymmen. Vatikaanin toinen kirkolliskokouskaan ei kestänyt kuin kolme vuotta.

On jahnaamisesta ollut etuakin. Osapuolilla on ollut aikaa kypsytellä ajatuksiaan ja seurata mielipiteiden muokkautumista niin kirkossa kuin omassakin liikkeessä. Tällä välin on myös saatu oikeuden päätöksiä kiistatapauksista. Samoin joukko jyrkkiä naispappeuden vastustajia on ehtinyt siirtyä seurakuntatyöstä omien herätysliikkeidensä palkkalistoille töihin, joissa konfliktialttiita kohtaamisia syntyy harvemmin.

Kumpaakin osapuolta on puolestaan ajanut sopuun se, että energiaa ei yksinkertaisesti haluta käyttää kahinointiin, kanteluihin ja oikeusjuttuihin.

Tahdonilmauksessa todetaan muun muassa osapuolten halu toimia niin, ettei kirkossa syrjitä ketään sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen perusteella. Tässä osapuolet ovat kumartaneet toistensa suuntaan.

Keskeisiin kohtiin kuuluu linjaus, jonka mukaan yhteistyössään paikallisseurakuntien kanssa herätysliikkeet toimivat kirkon naispappeusratkaisun ja seurakuntien käytäntöjen mukaan. Tässä herätysliikkeet ovat tehneet myönnytyksen. Jos liikkeen puhuja tulee saarnaamaan jumalanpalvelukseen, siitä ei seuraa, että naispappien pitäisi väistyä alttarilta.

Piispojen myönnytys vastahankaisille herätysliikkeille taas on se, että seurakunnat voivat vastakin antaa tilojaan liikkeiden omille tilaisuuksille. Niissä liikkeet voivat noudattaa omia käytäntöjään - hoitaa esimerkiksi papin tehtävät miesvoimin.

Kaikkiaan tahdonilmaus on lähinnä hyvän tahdon ele, lupaus siitä, että rähinät ja riidat pyritään välttämään. Jonkinlainen edistysaskel sekin on kirkolle tilanteessa, jossa päälle painavat jo uudet murheet kuten homokysymys ja jäsenkato.

Ensi kommenttien perusteella kumpaakin keskusteluosapuolta syytetään jo liiasta periksiannosta. Oppiriitoihin liittyvän lohkeilun uhka näyttääkin ainakin yhtä suurelta herätysliikkeiden sisällä kuin itse kirkossa.

paakirjoitus@kaleva.fi