Muutaman päivän takaisen tiedon mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsenyysosuus putosi viime vuoden lopussa uudelle kymmenluvulle. Tarkka osuus oli 79,7 prosenttia suomalaisista. Valahtaminen askelta alemmaksi ei tullut yllätyksenä. Sitä osattiin odottaa.
Taaksepäin katsottaessa jäsenosuus ei ole pudonnut dramaattista vauhtia. Eroamisten tahti myös hidastui viime vuonna. Edelleenkin voidaan perustellusti puhua kansankirkosta. Sen jäsenmäärähän on lähes 4,3 miljoonaa. Mikään muu vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva yhteisö ei pääse lähellekään samanlaisia lukemia.
Kirkon kannalta huolestuttavaa on kuitenkin käyrän vääjäämätön suunta: pikkuhiljaa alaspäin. Vielä vuonna 1980 kirkkoon kuului vähän yli 90 prosenttia väestöstä.
Tämän vuosituhannen aikana vauhti on kiihtynyt. Lähtö kirkosta muuttui hyvin helpoksi, kun uusi uskonnonvapauslaki tuli voimaan vuonna 2003. Eroaminen onnistuu nyt vaikkapa netissä. Kirkollisverokin vaikuttaa ratkaisuihin, tosin vain harvalla lähtijällä ainoana syynä.
Moni on lähtenyt protestina kirkon linjauksia kohtaan. Seuraavaksi jäsenkunnan mieliä kuohuttanee se, mitä kirkolliskokous ensi toukokuussa päättää samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Mikä päätös sitten onkaan, jokin osa jäsenistöä ottaa joka tapauksessa nokkiinsa.
Kansalaisten ristiriitaiset odotukset voivat myös johtaa linjauksissa tuulten haisteluun, joka ei välttämättä lisää instituution uskottavuutta.
Ei kirkon tilanne ole toisaalta toivotonkaan. Tutkimusten mukaan suomalaisten luottamus kirkkoa kohtaan on edelleen vahva. Jopa kirkosta eronneiden enemmistön suhtautuminen laitokseen on myönteinen tai neutraali. Kirkollisia toimituksia pidetään edelleen korkeassa arvossa, samoin kristillistä kulttuuria ja vähäosaisten auttamista.
Kirkosta ovat viime vuosina vilkkaimmin lähteneet nuoret aikuiset. Heitä on vaikea motivoida jäsenyyteen sanomalla, että kirkon palveluihin kuuluvat hautaustoimitukset, nuo toimituksista kaikkein tärkeimpinä pidetyt. Sen sijaan nuoria aikuisia voisi saada mukaan vapaaehtoistyöhön, jonka arvostus tuntuu olevan kasvussa.
Tähdellistä olisi riisua kirkkoa siitä pönäkkyydestä ja muotojen jäykkyydestä, joka sen toiminnassa ja hierarkioissa tavan takaa pilkahtelee esiin. Senhän ei tarvitse merkitä luopumista kirkon sanoman ytimestä.
paakirjoitus@kaleva.fi