Venäjän vallan jäljiltä Suomessa elää lausahdus, joka vie Pietariin ja sinne vuonna 1858 valmistuneeseen jättimäiseen kirkkoon. Kun jokin ei meinaa tulla valmiiksi millään, sitä ”rakennetaan kuin Iisakinkirkkoa”.
Sanontaa ei tunneta Venäjällä. Tuon kirkon pystytys kesti Nevan kaupungissa 40 vuotta.
Rakennuksella on useitakin liittymäkohtia Suomeen. Sen 48 massiivista graniittipylvästä louhittiin Virolahdelta. Sortavalan läheltä Ruskealasta saatiin paikallista marmoria. Pietarin vetisiltä mailta ei kunnon kiveä löytynyt.
Neuvostoaika lopetti kirkossa hengellisen toiminnan, ja siitä tehtiin ateismin museo. Kirkon kupolista roikkui vuosikymmenten ajan maailman suurin Foucault’n heiluri, jonka piti osoittaa tyhmimmällekin, että maapallo pyörii.
Tätä nykyä kirkko on täysin korjattu ja sisältä suorastaan loistokas. Kultauksissa, marmorissa ja muissa koristeluissa ei ole pihistelty. Kirkon pääalttarilla huomio kiintyy vihreisiin pylväisiin, joita ei ole maalattu vaan jotka ovat hohtavaa malakiittia Siperiasta.
Kirkon kupolin ulkopuolinen pylväskäytävä on yhä vielä Pietarin parhaita näköalapaikkoja.
Ateismin museon toiminta rakennuksessa loppui vuonna 1986, mutta tähän mennessä Iisakinkirkkoa ei ole palautettu Venäjän ortodoksiselle kirkolle.
Kirkko on Pietarin kaupungin omistuksessa, se kuuluu Unescon maailmaperintöluetteloon ja on koko maan tärkeimpiä turistikohteita. Vuosittaisia vierailijoita on kolmisen miljoonaa.
Nyt kirkko on Pietarissa mieliä kuohuttava puheenaihe. Pietarin kuvernööri Georgi Poltavtshenko pyörsi aiemman kantansa ja ilmoitti viime kuussa Venäjän juhlapyhien jälkeen, että kaupunki luovuttaa kirkkorakennuksen ortodoksisen kirkon käyttöön.
Vuokrasopimuksen mitan on määrä olla 49 vuotta ja vuokran vuodessa pyöreät nolla ruplaa.
Pietarissa ilmoitusta ei ole nielty purematta, eikä purtunakaan. Kaupunkiduumassa asiasta käytiin lähes käsikähmäksi äitynyt väittely. Luovutusta vastustavaan adressiin on kerätty jo yli 200 000 nimeä.
Luovutusta vastaan on pidetty myös mielenosoituksia, joissa iskulauseena on muun muassa ollut ”Iisakinkirkko on meidän”. Se on viittaus Krimin tapahtumiin vuoden 2014 alussa, jolloin Venäjällä julistettiin kuin täynnä paatosta, että ”Krim on meidän”.
Iisakinkirkko on kaupungin keskeisiä symboleita, monien mielessä paljon muutakin kuin kirkko. Pietarin kulttuuriväki epäilee ortodoksikirkon kykyä hoitaa rakennuksen museo- ja näyttelytoimintaa.
Osaa pietarilaisista myös ärsyttää ortodoksisen kirkon kasvanut mahti ja sen symbioosi poliittisen vallan kanssa. Luovutuksen puolustajat muistuttavat puolestaan siitä, mihin käyttöön rakennus alun perin tehtiin.
Pietarilaisilla on tältä vuosituhannelta näyttävä voitto rahan ja vallan liitosta. Kaupunkilaisten ankaran vastustuksen takia kaasujätti Gazprom joutui luopumaan suunnitelmasta rakentaa Nevan rannalle ”Gazprom City” ja suureellinen 400-metrinen pilvenpiirtäjä.
Voittavatko mielenosoittajat myös nyt, on epävarmaa.
Jupakka joka tapauksessa kertoo, että kansalaisyhteiskunta ei Venäjällä ole kokonaan kuollut. Ihmiset lähtevät vielä liikkeelle, jos he kokevat riittävän vahvasti, että heidän tahtonsa sivuutetaan.
Tämä ilmiö tosin koskee lähinnä paikallisia kysymyksiä. Koko Venäjää koskevat asiat päättää kansalainen Kremlistä.
Kirjoittaja on Kalevan pääkirjoitustoimittaja.