Työmarkkinakeskusjärjestöjen sopu keskitetystä tuloratkaistusta on saatu kasaan, mutta tuottavuusvaatimusten nostaminen vaati vielä kirkon luvan.
Järjestöt ovat sopineet osana palkkaratkaisua, että keskelle arkea sijoittuvat helatorstai ja loppiainen siirrettäisiin viikonloppuun lauantaille. Näin saataisiin vuoteen lisää eheitä työviikkoja.
Kirkon kielteinen kanta tuli nopeasti selväksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen heräsi ja kertoi, että kaikkea ei elämässä ja yhteiskunnassa voi mitata rahassa. Kirkon on helppo sanoa näin, sillä se ei ole asiassa maksumiehenä.
Mäkinen epäilee, että pyhien merkitys himmenee siirron myötä. Tosiasiassa arkipyhien merkitys ei enää pitkään aikaan ole ollut kansalaisille uskonnollinen, vaan kyse on saavutetusta edusta ja ylimääräisestä vapaapäivästä keskellä työviikkoa.
Nyt työnantaja- ja työntekijäkeskusjärjestöt ovat osana yhteisiä talkoita mukana selvittämässä pyhien siirtoa viikonlopulle.
Kirkkoa täytyy ihailla nopeasta reagoinnista, sillä monesta muusta asiasta on viime vuosina yritetty turhaan nyhtää selkeää mielipidettä.
Eduskunta ja hallitus eivät voi yksin siirtää kirkollisia juhlapyhiä, vaan siihen tarvitaan kirkolliskokouksen hyväksyminen. Kirkolla on siten vahva ote työmarkkinoilla ja lainsäädännössä, eikä se halua luopua siitä – ilmaiseksi.
Maallistuneessa yhteiskunnassa kirkolla ei pitäisi olla sananvaltaa työmarkkinajärjestöjen ja eduskunnan päätöksiin. Kirkollisten pyhien siirtäminen ei ole mikään uusi ja outo asia. 1970–90-luvuilla loppiaista ja helatorstaita vietettiin lauantaina. Kirkon kanta on jyrkentynyt.
Mäkisen sanoin lauantaipyhät koettiin kirkon näkökulmasta teennäisinä. Toisaalta kirkon työmarkkinalaitos on jo omalta osaltaan hyväksynyt työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen tulosopimuksen. Rikkonaiset työviikot ovat työnteon ja tuotannon kannalta ongelmallisia.
Työntekijöiden kannalta ilahduttavaa on, kun kirkkopyhien yhteyteen voi järjestää pitempiä vapaita. Työnantajan kannalta tuottavuus laskee ja työjärjestelyt monimutkaistuvat, kun osa työntekijöistä karkaa vapaille. Lisäksi työnteko pyhinä on arkea kalliimpaa.
Myös muut kirkolliset pyhät vaikuttavat laajasti yhteiskuntaan niin työntekoon, kouluihin, liikenteeseen kuin kauppojen aukioloon. Samaan aikaan on työntekijäryhmiä, jotka kirkkopyhistä riippumatta joutuvat olemaan töissä.
On vaikea nähdä, että kirkko tieten tahtoen panisi asiassa kapuloita rattaisiin ja hankaloittaisi yhteiskunnan toimintaa. Mikäli kirkko tarrautuu tiukkaan kantaan arkipyhissä, voi se menettää vaikutusvaltansa asiassa kokonaan.
Tarkoituksenmukaisempi malli olisi, että kirkko elää omaa elämäänsä ja seuraa kalenterivuotensa tapahtumia, mutta arkipyhät eivät olisi vapaapäiviä. Muutoinkin on erikoista, että koko yhteiskunta järjestää toimintansa yhä kirkollisen rytmin mukaan.