Hellepäivään sattunut vierailu Pohjanmaan lakeuksilla toi tarpeen päästä uimaan.
Hämmästys oli suuri, kun vilkkaan kirkonkylän asukas kertoi, ettei uimarantaa oikeastaan ole. Reilun peninkulman päässä sentään jonkinlainen.
Ihan oikean joen nimellä kulkeva uoma osoittautui savivetiseksi, monenlaista kasvustoa kelluvaksi isohkoksi puroksi. Uiminen kuivahti varpaiden liotteluksi.
Kun on tottunut uimaan vesissä, joista kelpaa vaikka ryypätä janoonsa, unohtaa helposti, miten hienon bonuksen on saanut elämäänsä. Kirkkaissa vesissä ja puhtailla rannoilla rentoutuva suomalainen kuuluu maailman mittakaavassa kovin harvaan vesionnellisten joukkoon.
Suuressa osassa maailmaa juomavesi ostetaan pulloissa ja siitä maksetaan paikoin kovempaa hintaa kuin bensasta. Meillä vesijohtovettä voi juoda ilman terveysriskejä missä vain. Jo Keski-Euroopassa hyvälaatuinen vesijohtovesi alkaa olla harvinaista.
Vaikka huuhdon vessani, pesen autoni ja kastelen nurmikkoni lähdevedellä, ei minun kuulemma tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa: huoletta roiskuttelemani vesi ei ole pois kuivuudessa nääntyvän afrikkalaisen kupista.
YK arvioi, että kymmenen vuoden päästä jopa kaksi kolmasosaa maailman asukkaista kärsii vesipulasta. Teollistuminen ja kaupungistuminen lisäävät vedenkulutusta. Yhdysvalloissa ja Venäjällä vettä kulutetaan jo enemmän kuin sitä syntyy.
Meillä on varaa läträtä. Maailman rikkaimmaksi maaksi veden suhteen arvioidussa Suomessa uusiutuvista vesivaroista käytetään vuosittain noin kahdeksan prosenttia.
Keskimäärin suomalainen käyttää puhdasta vettä parikymmentä ämpärillistä vuorokaudessa. Neljännes siitä vedetään alas vessasta.
Veden takia on jo sodittu, ja vesipulan yltyessä veden hallintaa ratkottaneen yhä useammin asein. Vedestä taistellaan, koska ilman vettä ei ole elämää.
Kirkkaiden vesien ympäröimän suomalaisen on vaikea ymmärtää, miten suureksi bisnekseksi vesi on maailmalla kasvanut. Veteen liittyvä liiketoiminta kuuluu jo nopeimmin kasvavien alojen joukkoon.
Kansalaiset ovat heränneet kantamaan huolta vesivarojen hallinnasta.
Eräissä maissa Maailmanpankin lainan saannin ehtona on ollut, että maan vesihuolto yksityistetään. Seurauksena on paikoin ollut veden hinnan moninkertaistuminen.
Toista miljoonaa eurooppalaista on allekirjoittanut aloitteen, jossa vaaditaan vettä kansalaisen perusoikeudeksi. Epäluuloisimmat puhuvat jo salaliitosta, jossa Suomenkin pohjavesivaroja ollaan myymässä suuryhtiöille.
Epäilyille on syynsä, sillä esimerkiksi Nestle on ajautunut pahoihin kiistoihin kansalaisjärjestöjen kanssa Yhdysvalloissa.
Yhtiö on ostanut pohjavesialueita ja pumpannut vettä niin paljon, että asukkaiden kaivot ovat kuivuneet.
Asiasta on keskusteltu myös Suomen eduskunnassa.
Viime vuonna silloinen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen vakuutti, että kansalaisten vesihuolet ovat turhia.
Mielenkiintoista on, ettei vettä tai sen saantia tarvitse Koskisen mielestä säätää perustuslailliseksi oikeudeksi. Miksi ei?
Oikeus veteen on Koskisen mielestä turvattu perustuslaissa jo olevien, sosiaaliturvaa ja terveellistä ympäristöä koskevin pykälin.
Kun kysyntä vedestä lisääntyy, sen vienti saattaa nousta Suomessakin taloudellisesti merkittäväksi elinkeinoksi.
Veden kohdalla ei saa toistaa virhettä, joka on tehty kaivosoikeuksia ulkomaalaisille luovutettaessa. Ohjat on pidettävä omissa käsissä.
Jos ja kun kansallisomaisuuttamme viedään maasta, siitä on kerryttävä kansallista hyötyä.
Kolumni