Timo Koivusalon uutuuselokuva Kaksipäisen kotkan varjossa on epookki 1900-luvun alusta. Musikaalikohtauksilla väritetyn rakkausdraaman keskiössä on Suomen kansan vapaushaaveiden symboliksi kohonnut runoilija, joka joutuu vaikeuksiin venäläistämissuunnitelmia arvosteltuaan.
"Historialliseen faktakehykseen on istutettu fiktiiviset hahmot, joissa heissäkin on pikkuisen totuuden siementä, oikeista ihmisistä ja tapahtumista lainattuja juttuja. Runoilijahahmo esimerkiksi edustaa useampaa kirjailijaa, runoilijaa ja taiteilijaa", Koivusalo toteaa.
Alunperin näytelmä
Lähtökohtana oli draamallinen suurten tunteiden elokuva, jossa on paljon musiikkia. Sellainen vaatii kehyksekseen sopivan ajallisen maiseman.
"1900-luvun alku ei ole meille kovin tuttu, ja siellä on suuria draaman aineksia, kun meitä yritettiin väkipakolla venäläistää. Ihailen ennen kaikkea kansakuntamme hiljaista passiivista voimaa, joka mitätöi keisarin määräykset", Koivusalo kertoo.
"Siinä on selkeä vastakkainasettelu, jonka tällainen draama tarvitsee. Pieni suuriruhtinaskunta ja iso keisarikunta, joka aikoo nielaista sen pienemmän. Eli Daavid ja Goljat -teemahan tässä on."
Kaksipäisen kotkan varjossa piti alun perin toteuttaa Tampereen työväenteatterin suurella näyttämöllä kapellimestari Jaakko Salon kanssa. Koivusalo kuitenkin kirjoitti käsikirjoituksen uusiksi valkokangasta silmällä pitäen.
Pohjimmiltaan elokuva kumpuaa Koivusalon musiikkitaustasta. Koivusalo on tehnyt biisejä eri artisteille ja esittänyt niitä itsekin. Hän myös sävelsi musiikin Pekko-elokuviinsa, kun taas Tapio Rautavaarasta, Irwin Goodmanista ja Jean Sibeliuksesta kertovien filmien musiikki oli luonteva napata suurmiesten omasta tuotannosta.
Vaikka musiikin tekeminen jäi taka-alalle, sävelet eivät jättäneet Koivusaloa rauhaan. Niinpä hän päätti tehdä elokuvan, jossa soi oma musiikki - olkoonkin, että muutama sävellys on mennyt puoliso Susanna Palinin nimiin. Elokuvan kappaleet syntyivät luontevasti käsi kädessä käsikirjoituksen kanssa, sillä sanoitukset liittyvät kiinteästi tarinaan.
Erilainen Loiri
Koivusalo ei peittele, että Kaksipäisen kotkan varjossa on vilpittömän kirkasotsainen viihde-elokuva. Tyylilaji haluttiin toteuttaa viimeisen päälle. Näyttelijätkin heittäytyivät mukaan tosissaan.
"Esimerkiksi Vesku Loiri tekee ihan erilaisen roolin, mihin olemme tottuneet. Hän on lähempänä Vesku Loiria kuin aiemmin missään tekemässään roolissa. Siinä näkyy sellainen lempeä rouheus", ohjaaja kehuu.
Ohjaaja Koivusalo on aikaansaannokseen tyytyväinen, mutta tuottaja Koivusalo joutuu vielä jännittämään, löytävätkö katsojat elokuvan. Kritiikkiä sen sijaan tulee varmasti.
"Joku voi olla sitä mieltä, että aiheesta pitää tehdä ihan toisenlainen elokuva. Sama oli Irwinin ja Sibeliuksen kanssa. Mutta ne ovat eri juttuja, ja ne on toisten ihmisten tehtävä. Elokuva on niin pitkä prosessi ja kallis taiteenlaji, että pitää olla tarkkaan tiedossa, mitä lähtee tekemään. Ja kun on lopulta päässyt lähelle haluamaansa, ei ohjaajaa paljoa hetkauta, jos joku ei tykkää."
Oman kerrontansa Koivusalo sanoo rakentuvan tietystä kollaasimaisuudesta ja kronikkamaisuudesta.
"Toiset tykkäävät siitä kovasti, mutta jotkut ovat sitä mieltä, että ei niin kuulu tehdä. Se on ehdottomasti tyylilajivalinta. Olen ylpeä, kun ihmiset tunnistavat minun käsialani, joko hyvässä tai pahassa. Mutta oma ääni pitää olla."