Kir­joit­ta­mi­nen ja maa­laa­mi­nen antaa Paavo Nis­ka­saa­rel­le voimaa: "On­nis­tu­mi­sen tunne nostaa melkein pil­viin"

Paavo Niskasaari on julkaissut satukirjan kolmena peräkkäisenä vuotena. Hän on myös kuvittanut itse kaikki kirjansa. Perheen omakotitalossa Tyrnävällä seinät ovat täyttyneet Niskasaaren maalaamista tauluista.

Kuva: Pekka Peura

Kuvassa Paavo Niskasaaren kirjoittamia satukirjoja.

Kuva: Pekka Peura

Paavo Niskasaari ilmaisee itseään sekä maalaamalla että kirjoittamalla. Tuorein satukirja kertoo roboteista.

Kun Paavo Niskasaari jäi eläkkeelle kymmenisen vuotta sitten, se antoi mahdollisuuden keskittyä täysin luoviin harrastuksiin.

Työuransa hän teki maatilojen konsulenttina Lihakunnalla ja Atrialla. Työ oli jatkuvaa matkustamista ympäri Pohjois-Suomea aina Tenojokivartta myöten.

– Se oli rankkaa, mutta toisaalta sain mahdollisuuden kiertää tätä kaunista Suomea, Niskasaari sanoo.

Matkoista jäi sekä valokuvia että muistijälkiä, joiden inspiroimana hän on maalannut lukuisia tauluja.

Työmatkoilta Niskasaarta odotti kotiin iso perhe, mutta silti hän onnistui raivaamaan aikaa myös rakkaalle harrastukselleen maalaamiselle.

– Ensimmäiset tauluni ovat 1970-luvun lopulta, hän kertoo.

Viime vuosina kirjoitusharrastus on tullut koko ajan tärkeämmäksi. Vuoden 2018 lopussa ilmestyi hänen kolmas satukirjansa Jepulis, mummo ja robotikset.

Sekä maalaus- että kirjoitusharrastusta ovat ruokkineet harrastuspiirit.

– Joka vuosi olen ollut jossain ryhmässä, koska se antaa niin paljon. Maalausharrastuksen aloitin Kirsi Tervon oppilaana kansalaisopistossa.

Pudasjärvellä syntynyt ja pientilalla kasvanut Niskasaari arvelee luomisen palonsa kumpuavan perimästä ja lapsuuden ympäristöstä.

– Kirjoittajia meillä ei ollut suvussa, mutta kädentaitajia oli paljon.

Koti oli Iijoen törmällä, koskien alapuolella. Jokivarressa silmien eteen avautuivat kosket, saaret, jääpadot, vesi, joka ei koskaan ollut ihan samannäköinen. Ympärillä oli soita ja vaaroja, vesien, soiden ja metsien linnut.

– Oikeastaan vasta nyt tajuan, miten valtava merkitys sillä on ollut. Esimerkiksi värien käyttö, kuten kylmät värit magenta, sitruunankeltainen ja ultramariini, ne ovat olleet sieltä asti. En ole tiennyt nimiä, mutta olen tiennyt, miten ne muodostuvat taivaalla.

Niskasaari liittyi monitaiteelliseen Oulun ympäristön kynäilijöihin vajaa kymmenen vuotta sitten. Muiden esimerkki rohkaisi kirjojen tekoon. Omimmaksi muodoksi on löytynyt satu, mutta hän kirjoittaa myös muuta proosaa ja runoja.

– Tällä hetkellä kirjoittaminen ylittää maalaamisen, siihen on nyt tullut suorastaan palo. Olen myös kuvittanut itse nämä satukirjat.

Sekä kirjoittaminen että maalaaminen ovat poikineet oheisharrastuksia. Niskasaari on esimerkiksi lukenut satukirjojaan esikoululaisille Tyrnävän kirjastossa.

– Kerran luin 41 eskarilaiselle kaksi satua, tunnin ja 10 minuuttia, ja ne natiaiset kuuntelivat niin keskittyneesti. Tarinan muoto selvästikin sopi heille.

Kuvataiteilijana hän sekä järjestää ahkerasti näyttelyitä että osallistuu yhteisnäyttelyihin. Vuodesta 2007 hänen töitään on ollut esillä jokseenkin joka vuosi useissa näyttelyissä.

– Jos kerran maalaa, on tärkeää saada töitään esille. Näyttelyissä myös tapaa niitä ihmisiä, jotka itsekin maalaavat. Ja mukana on aina pieni toive, että saisi myytyä töitänsä. Kohtuullisen paljon olen kyllä myynytkin.

Niskasaaren työhuoneessa maalaustelineellä lähellä ikkunaa on keskeneräinen työ, jolla ei ole vielä nimeä. Vastakkaisella seinällä on tietokone. Yleensä hän kirjoittaa tai maalaa päivittäin.

Millaisia tunteita maalaaminen ja kirjoittaminen herättää?

– Minä elän silloin. Se tunne, kun on syntynyt ajatus siitä mitä tekee, otan pohjan ja alan valita värejä. Ja silloin kun onnistuu, niin tuntuu että nousee melkein pilviin, hän sanoo ja pyyhkäisee silmäkulmaansa.