Koodi 112 -kirjalla, mielipidekirjoituksilla ja lukuisilla yhteydenotoilla viranomaisiin ja päättäjiin vihantilainen Sinikka Somero on halunnut antaa kasvot byrokratialle. Omakohtaisten kokemustensa ja työkokemuksensa perusteella hän kertoo järjestelmässä havaitsemista ongelmista.
Kokemustensa perusteella Somero on todennut, että mielenterveyspotilaat jätetään usein huomioimatta kuin heitä ei olisikaan olemassa. Useimmat tyytyvät siihen, mutta Somero ei.
"Sanon mielipiteeni silloinkin, kun sitä ei kysytä, ja enimmäkseen sitä ei kysytä eikä haluta kuulla."
Päällimmäiseksi ajatukseksi nousee se, että ihmisen mitätöinti on erittäin hyvä vallankäytön väline.
"Olen ottanut yhteyttä poliitikkoihin ja päättäjiin, mutta en edes ole saanut vastausta ovatko he saaneet kirjeitäni. En pyydä heitä ottamaan kantaa tai antamaan mielipidettä, vaan tietää vain kirjeeni menneen perille."
Järjestelmää ei hallitse kukaan
Sairausvakuutuskortissa koodi 112 tarkoittaa sitä, että ihminen on ollut syvässä psykoosissa. Diagnoosin perusteella annettu koodi pysyy mukana lopun ikää.
Vaarallisinta tässä on se, että koodi mahdollistaa erittäin kalliiden, huumeisiin verrattavien, lääkkeiden määräämisen myös varattomille ja nuorille, koska omavastuu on vain nimellinen.
25 vuotta Kelassa työskennellyt Somero on samaa mieltä filosofi Jyri Puhakaisen kanssa siitä, että koko diagnosointijärjestelmä on erityisesti psyykkisissä sairauksissa tehty psykiatreja, lääketehtaita ja Kelaa varten. Monimutkaista järjestelmää ei kukaan ole hallinnut enää vuosikausiin.
"Aina, kun kerrotaan, että nyt on tehty yksinkertaistavia uudistuksia lakeihin ja asetuksiin, koko järjestelmä menee yhä vain vaikeaselkoisemmaksi."
Syvässä masennuksessa tai psykoosissa ihmisellä ei ainakaan silloin ole voimia, eikä hän osaa hakea itselleen kuuluvia etuisuuksia. Erityisesti psykoterapian saaminen, jopa nuorille, on vaikeaa. Psykoterapian pitäisi olla ensisijainen hoito.
Ammattiauttajat uupuvat järjestelmässä, koska tehtävä on käytännössä mahdoton. Asioita ei voi Kelan luukulla hoitaa viidessä minuutissa.
"Ei tällaiseen asiakaspalvelutyöhön voi soveltaa täsmällisiä rutiinityön ajankäytön normeja. Mielestäni työ on enemmän yksilöllistä ja useimmiten hädässä olevien ihmisten kohtaamista. Jokaista ihmistä pitää kohdella kuin toivoisi itseään kohdeltavan, mutta se katsotaan heikkoudeksi."
Somero kritisoi järjestelmässä sitä, että päätöksiä tehtäessä kuunnellaan asiantuntijaa, ei ihmistä.
"Päätöksenteko on siirretty kauas ihmisestä, ihmistä ei edes haluta tavata. On helpompi tehdä ratkaisu paperi-ihmiselle kuin oikealle ihmiselle."
Suomessa kuntoutetaan vain, jos arvioidaan työelämään palaamisen olevan mahdollista. Järjestelmässä on olemassa vain täysin työkykyisiä tai työkyvyttömiä ihmisiä. Osatyökyvyttömyyseläke on mahdollinen, mutta mielenterveyspotilaat diagnosoidaan useimmiten täysin työkyvyttömiksi.
"Italian mallissa mielisairaalat on lakkautettu ja tilalle perustettu työosuuskuntia. Jokainen saa tehdä töitä oman kuntonsa mukaisesti. Vajaatyökykyisetkin hyväksytään yhteisöön, he voivat tuntea itsensä tarpeellisiksi."