Rantsila Suota Suomi on, sen jokainen suomalainen tietää.
Fennomaanien luomaan suomalaiseen maisemaan ankea suo ei ole kuulunut kuten järvet ja metsät. Silti se on merkittävä kansallinen ympäristö, ja monet kirjailijat ovat käyttänet sitä tuotannossaan.
Tämä alkaa jo Elias Lönnrotin Kalevalasta (1849), jossa Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon ja määrää äsken syntyneen Kiesuksen, Karjalan kuninkaan suolla tapettavaksi.
Erityisen tärkeä suomotiivi oli 1900-luvun alun symbolismissa. L. Onervan Mirdja-romaanin (1908) päähenkilö kuolee lopussa mielenhäiriössä suolle.
Joel Lehtosen esikoisromaanin Mataleena (1905) nimihenkilö on "korvessa ihmeellinen kukka, mutaisesta suosta se kasvoi, se aurinkoon kaivaten kohotti kastekimaltavaa, punaista teräinsä maljaa".
Suo ja korpi eivät ole Lehtosen varhaistuotannossa niinkään luonnonympäristöjä, vaan ihmisten alhaisuuden ja alkeellisuuden symboleja.
Näin oli myös Eino Leinolla, jonka suurlakon jälkeisissä poliittisissa romaaneissa suokuvasto sopii leimaaman kansan raakaa alkuvimmaisuutta. Olli Suurpäässä (1908) pettynyt kansanrakastaja kirjoittaa: "Repesi aukkoja siihen ohueen, pettävään sammalkerrokseen, jonka vieras kulttuuri oli hädin tuskin saanut kudotuksi yli kansanluonteen pahimpien lätäköiden, ja sen alta ammotti liejuisia, selkäpiitä karmivia kurimoita, joista vuosituhansien routa huokui hallaista ja myrkyllistä henkeään."
Ne kuuluisat suo, kuokka, Jussi
Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla (1959-1962) alkaa tunnetuin sanoin: "Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi."
Hammasta purren ja hikeä valuen Jussi raivaa torpanmaat pelloksi. Tämä on kansallis-mytologista toimintaa. Mutta Linna ei suinkaan ollut uranuurtaja tässä raivauskuvastossa, päin vastoin hän tallasi vanhaa latua.
Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä (1870) Jukolan poikien yksi etappi tiellä kohti paluuta ihmisyhteisön jäseniksi on Impivaaran suuren Sompiosuon kuivaaminen ja muokkaaminen Sompioniituksi, koska suosta noussut halla on vienyt heiltä laihon.
Sama sivilisoiva vaikutus näkyy Johannes Linnankosken aikanaan ylettömässä bestsellerissä Laulu tulipunaisesta kukasta (1905). Se loppuu siihen, että päähenkilö, entinen maalais-Don Juan Olavi alkaa kuivattaa Isoasuota. Tämä myönteinen, rakentava toiminta perustuu maanviljelyn ja luonnon vihollisuussuhteeseen.
Kansallinen kärsimyspaikka
Suo on ollut kansallinen kärsimyspaikka.
Siellä on tehty itsemurhia, sinne on sotkettu teloitettavat tai muuten tappojen uhrit. Tällaisia ovat olleet "ihtiriekot", suolla huutavat surmatut lehtolapset.
Pohjantähteäkin tunnetummassa Väinö Linnan teoksessa, sotaromaanissa Tuntematon sotilas (1954) suo on kärsimyksen näyttämönä useassa kohdassa. Konekiväärijoukkue saa tulikasteensa juuri suolla. Talviselle suoaukealle kylmä tappaja Rokka lahtaa joukkueellisen ryssiä.
Suon syvä syli ja seksuaalisuus
Kiinnostavin motiivi liittyy seksuaalisuuteen. Suo vertautuu pelokkaan tai himokkaan miehen mielikuvissa naisen emättimeen, sinne uppoaminen sukupuoliaktiin.
Jussi Kylätaskun näytelmässä Runar ja Kyllikki (1974) naispäähenkilö kohtaa kuolonsa suolla Runarin saatua viattoman uhrinsa kiinni leton laidassa. Sinne Runar hänet hautaakin. Runarin mummo ennustaa ennakkomerkkinä ensimmäisessä kohtauksessa: "nuor tyttö män valkias puvus suolle, huu, liejuu, liejuu ja muan maku suussa!".
Naisen kannalta eroottisuus näkyy Aino Kallaksen Sudenmorsiamesa (1928). Se perustuu hiidenmaalaisiin kansantarinoihin ihmissusista. Nuori metsänvartijan vaimo Aalo kuulee yöllisiä kutsuhuutoja suolta. Tässä suo saa alkuvoimaa, seksuaalista energiaa huuruavan merkityksen. Hän parittelee johtajasuden kanssa ja synnyttää susilapsen. Moraalikontrollia ylläpitävä kyläyhteisö piirittää Aalon synnytyssaunaan ja polttaa hänet sinne pentuineen.
Suon seksuaalinen vire ei ole jäänyt Kallaksen aikoihin ja 1970-luvulle.
Arto Seppälä on toimittanut antologian Suon syvä syli (1999), johon on koottu Suoseuran ja Maaseudun Sivistysliiton järjestämän suoaiheisen kirjoituskilpailun satoa. Siinä on useita novelleja, jossa suo ja seksi liittyvät yhteen. Sirpa Koivun tekstissä "Suon silmässä" työllisyystyönä suota ojittava mies raiskaa, tappaa ja sysää hetteeseen häntä arvokkaan ekotyypin tuhoamisesta moittivan nuoren luonnonsuojelijatytön. Lopulta mies itsekin huojahtaa silmäkkeeseen.
Rantsila-päivät ja suokulttuuriviikko päättyvät tänään 17.7. päiväjuhlaan liikuntahallissa klo 13 ja sitä seuraaviin päiväkahveihin Gananderin koululla. Professori Kari Sallamaa puhuu siellä, juttu perustuu Rantsilassa kuultavaan.