Kirjallisuudessa on roimaa voimaa. Raahen lukiosta tiistaina ylioppilaaksi valmistuva raahelainen Katri Ryyti on ammentanut paitsi kirjoista, myös kirjoittamisesta apua, lohtua ja voimaa elämänsä vaikeisiin hetkiin.
"Kirjat ovat ystäviä. Elämäntilanne vaikuttaa siihen mitä milloinkin lukee ja mitä kirjoista hakee. Olen huomannut, että kun on oikein vaikeaa, niin palaan aina vanhoihin turvallisiin kirjoihin", kertoo Ryyti ja arvelee lukeneensa Montgomeryn Sinisen linnan pian sata kertaa.
Hän kirjoitti seitsemänvuotiaana ensimmäiseen päiväkirjaansa tulevansa isona kirjailijaksi, maailman parhaaksi sellaiseksi. Nyt, runsaat 20 vuotta myöhemmin, haave on sama, mutta valtava itsekritiikki mietityttää.
"Olisi ihanaa olla kirjailija, mutta ei tule sellaista päivää, että olisin tyytyväinen omaan tekstiini. Voisin oppia pitämään sitä kelvollisena, mutta en koskaan loistavana tai hyvänä", hän sanoo.
Kirjallisuusharrastus auttoi hänet myös hyvään lopputulokseen äidinkielen ylioppilaskokeessa. Kahdeksansivuinen ylioppilasaine aiheesta Mitä olen oppinut rakkaudesta kaunokirjallisuutta lukemalla arvioitiin laudaturin arvoiseksi. Pisteitä aine sai 97, kaksi pistettä vaille maksimimäärän.
Katri Ryyti ei ole kestänyt katsoa ylioppilasainettaan kirjoittamisen jälkeen.
"Lähdin kokeesta itkun kanssa ja ajattelin, että tästä tulee korkeintaan C, vaikka L oli ainoa tavoite. Mietin vain, että en osaa kirjoittaa, ja että se aine on todella surkea. En oikeastaan edes muistanut mitä olin kirjoittanut."
Tekstiä tulee ilman sensuuria
Katri Ryytin ylioppilasaine on koskettava ja rohkea kertomus kirjojen kautta rakkauteen tutustuneesta yksinäisestä ihmisestä. Vaikka tarina ei kerro kirjoittajastaan, hän myöntää tekstin sisältävän hyvin paljon hänen omaakin elämäänsä.
"Jos kirjoittaisin nyt samasta aiheesta ilman ylioppilaskokeen jännitystä, uskaltaisin kirjoittaa enemmän itsestäni. Nyt pehmitin sitä tarinaa ja keksin lopun."
Vahvuutenaan kirjoittajana Ryyti pitää kykyä tietynlaiseen itseanalyysiin. Hän pystyy myös nauramaan itselleen ja kirjoittamaan asioista hyvinkin suoraan.
"En sensuroi kirjoittaessa kovinkaan paljon. Siksi tuntui, että otin ylioppilaskokeessa riskin, koska teksti on aika romanttinen ja sokerinenkin. Yllätyin, kun kuulin, että aineella oli ollut miessensori, ja siitä huolimatta pistemäärä ei laskenut. Sensori sattui varmaan olemaan romanttisella tuulelle", Ryyti nauraa.
Kirjoittaminen vaatii elämänkokemusta
Jo lapsena Katri Ryyti rakasti kertoa satuja ääneen.
"Sitten kun opin lukemaan, siirryin hyvin nopeasti isompien ihmisten kirjoihin. Kahdeksanvuotiaana luin jo Monte Criston kreivin, se oli minun ensimmäinen paksu kirjani", hän muistelee ja kertoo ensi-ihastustenkin löytyneen kirjallisuudesta.
"En ihastunut mihinkään bändien jäseniin, vaan kirjojen henkilöihin. Ne olivat turvallisia kaukorakkauden kohteita, jotka sai toimimaan niin kuin itse tahtoi."
Tulevaisuudessa Katri Ryytiä kiinnostavat historia ja kirjoittaminen. Haave kirjailijan ammatista elää edelleen, joskin siinä onnistuminen vaatii hänen mielestään ensin lisää elämänkokemusta.
"Kirjoittaminen ja se, että joku saa minun tekstistäni jonkinlaisia tuntemuksia, on minulle tärkeää. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitsisi tietää, että minä olen sen kirjoittanut. Jos joskus julkisesti jotain kirjoitan, niin todennäköisesti en tee sitä omalla nimelläni. Maine ja mammona ei ole minulle tärkeää."