Onko käteesi koskaan tarttunut kirja, jossa sormenpäät tuntevat hennatatuoinnin muotoisia kohokuvioita?
Tällainen tunneaistimus löytyy oululaissyntyisen graafisen suunnittelijan Elina Warstan (s. 1979) Manteli-nimiseen romaaniin suunnittelemasta kannesta.
Teos on sensuelli ja aistillinen. Käsin kosketeltava kuvio istuu hyvin taiteilijanimellä Nedjma kirjoittavan pohjoisafrikkalaisen naisen tekstiin, jossa musliminainen kertoo avoimesti intiimeistä hetkistään ja kokemuksistaan eri ikäkausina.
Kannessa näkyvät jalkaterät ja nilkkoja sivelevät kädet. Se joka pitää kirjaa kädessään, tulee samalla koskettaneeksi naisen sääriä.
"Paperissa on ylimääräisenä painokerroksena läpikuultava lakka, johon hennakuviot on mukailtu", Elina Warsta paljastaa.
Warsta on työskennellyt kirja-graafikkona WSOY:ssä Helsingissä vuodesta 2004. Hänen suunnittelemiaan ovat esimerkiksi Kari Hotakaisen Huolimattomat, Jussi Kylätaskun viimeiseksi jäänyt teos Pieni polku metsän halki vie, Salla Simukan nuortenkirja Viimeiset sekä Kaija Pispan lastenkirjat Titulein taikasanat, Kärpäslätkää ja tuore runokirja Prinssi pipariksi.
Katse on vahva efekti
Kirjakaupassa kirjat kilpailevat näkyvyydestä. Millainen on hyvä kansi, joka saa lukijan kiinnostumaan?
"Jos kannessa on ihmishahmo, kasvot tai suora katsekontakti, se on vahva efekti. Ja tietenkin värit. Mutta jos kaikki kannet ovat värikkäitä, tarjonnasta ei erotu mikään", Warsta pohtii.
"Aina ei uskota, että rauhallinen, hillitympi kansi voi erottua. Suunnittelijat monesti haluaisivat tehdä semmoisiakin, jos se sopii kirjan luonteelle."
Elina Warstalle on tärkeää, että kannesta välittyy oikea tunnelma ja mielikuva teoksen sisällöstä.
"On haaste, että kirjat löytäisivät oikeisiin osoitteisiin kuitenkaan paljastamatta liikaa."
Graafinen suunnittelija suunnittelee ainakin kirjan ensimmäiset neljä sivua. Työ ulottuu myös liepeisiin ja päällyspaperin alle.
"Kirjan liepeet ja sidosasu ovat ulkoasun suunnittelijalle vapaampaa tilaa: sieltä saattaa löytyä yksityiskohtia ja jekkuja. Suunnittelija on voinut piilottaa sinne jonkun ylimääräisen aihelman, jota ei jostakin syystä ole uskallettu tai haluttu laittaa etukanteen."
Kylätaskun viimeiseksi jäänyt teos kertoo vanhan miehen kuolemasta. Kun ottaa päällyspaperin pois, etukannessa näkyvät Warstan ikuistamat, pientä polkua pitkin loittonevat askelten jäljet.
Pikkurillin kosketus
"Yleensä kirjailijat ovat positiivisesti yllättyneitä ja tyytyväisiä, vaikka tekisi kanteen jotain mitä he eivät ole ehkä ajatelleet."
Kotimaisille kirjoittajille Warsta kertoo tarjoavansa useita kansiluonnoksia: abstraktimman ja esittävämmän vaihtoehdon.
"On ihanaa tehdä hyville kirjailijoille toivottavasti hyviä kansia. Silloin kirja saa arvoisensa kääreen tai ulkoasun."
Yhteistyö ei aina suju kitkatta ja kivuttomasti. Kirjailijalla saattaa olla kirjansa kannesta vahva oma näkemys, joka eroaa suunnittelijan ideasta.
"Joskus olen joutunut tekemään jopa toistakymmentä kansiehdotusta. Semmoiset ovat vaikeita. Siinä vaiheessa kantta ei enää oikein koe omaksi työkseen, koska on jo niin kaukana siitä, mistä on lähtenyt. Kun aikataulut paukkuvat, joutuu tekemään kiireellä sen mitä tehtäväksi annetaan."
Warsta ajattelee kirjan yhä vahvemmin kolmiulotteisena. Hotakaisen Huolimattomissa hän on hyödyntänyt rikkaasti kansilehden eri ulottuvuudet.
"Takakansitekstissä todetaan, että Huolimattomat on romaani seksin ja alakulon piirittämistä ihmisistä ja niistä kamalista ja kauniista asioista, joita yksinäisyys teettää. Itse tykkään tästä kantena tosi paljon. Mies ja nainen ovat erillään: toinen etukannessa, toinen takakannessa. Tärkein tapahtuma on kirjan niskassa: pikkurillin varovainen kosketus."
Elina Warsta on oululaisen kirjailijan ja kuvittajan Taruliisa Warstan tytär.
