"Minua on aina kutsuttu Ketuksi", kuittaa Katja Kettu utelut siitä, onko vaikeaa piiloutua kirjailijana ja animaattorina taiteilijanimen taakse.
Rovaniemellä varttuneelle ja nykyään Helsingissä asuvalle Ketulle pseudonyymin käyttö on nykyään yhtä luontevaa kuin kirjoittaminen.
Vuonna 2005 ilmestyneen Surujenkerääjä-esikoisen jälkeen Kettu on ehtinyt saada valmiiksi kakkosromaaninsa, juuri ilmestyneen Hitsaajan.
"Siinä ohessa olen tehnyt leipätyönä erilaisia animaatiohommia: opetusjuttuja, mainoksia, ja syksyllä sain valmiiksi oman lyhytelokuvan. Sitten olen kirjoittanut kolumneja ja tehnyt muita kirjallisuuden hanttihommia. Lisäksi olen työstänyt teatteriohjaaja Krista Ståhlen kanssa yhtä näytelmäkäsikirjoitusta."
Animaatiotyön sekä kaiken kirjoittamisen yhdistäminen vaativat sen verran paljon työtunteja, että Kettu on jättämässä animaatiota selvästi vähemmälle.
"Olen miettinyt, että johonkin täytyy keskittyä. Kahden luovan työn päivätyöt samana päivänä ovat vähän liikaa. Kai minusta isona sitten tulee kirjailija."
Mutta musiikista nainen ei ole luopumassa, vaikka punkrokkia soittava Confusa onkin erinäisten miehistövaihdosten ja sairaustapausten vuoksi niin sanotusti vaiheessa.
"Musiikki on minulle sellainen henkireikä, ei mikään ammatti vaan elämäntapa", bändin laulajana tai huutajana kunnostautunut Kettu huokaisee.
Estonian uppoamisen jälkimainingeissa
Katja Ketun Hitsaajasta ei pitänyt tulla alun perin romaania, vaan käsikirjoitus 25-minuuttiseen televisionovelliin.
Kirjoittamisen edetessä tarina paisui ja muuttui 350-sivuiseksi kirjaksi, jossa Inarissa ja Helsingissä asuvien henkilöiden tarinat linkittyvät Estonian uppoamiseen ja syksyyn 1994.
"Estonia on ollut minulle pitkään henkilökohtaisista syistä tärkeä juttu - onnettomuus ja surutyö ulottuivat perhepiiriini asti. Vaikka asuin 16-vuotiaana Lapissa, kaukana Itämerestä, niin se oli ensimmäinen kokemani kollektiivinen surun kokemus."
Pian onnettomuuden jälkeen Katja Kettu lähti myös luokkaretkelle Tallinnaan. Matka syöpyi syvälle rovaniemeläislukiolaisen mieleen.
"Siitä tuli kuolemanpelon kokemus, joka jäi kalvamaan mieltä."
Henkilökohtaisten tuntojen lisäksi Hitsaajan taustalta löytyy myös tositarina eräästä miehestä, telakalla työskentelevästä hitsaajasta, joka on käynyt lukuisilla ammattikursseilla selviytymättä niistä.
"Hän alkaa kuvitella olevansa osallinen Estonian onnettomuuteen. Syyllisyys alkaa kalvaa häntä. Mietin, että herranen aika, tämä tarina pitää kirjoittaa."
Romanttista puikkohitsausta
Tarinan kertominen vaatii Katja Ketulta perehtymistä valtavaan Estonia-aineistoon, vierailuja Hietalahden telakalla ja jopa hitsaamisen opettelua.
"Kirjassa käytetään puikkohitsausta, joka on mielestäni romanttisempaa kuin kaasuhitsaus. Mutta en minä näillä opeilla mitään keulaporttia lähtisi hitsaamaan", Kettu myöntää.
Mutta kirjoittamiseen Ketulla on kaikki eväät, jo lukiovuosina reppuun laitetut.
"Rovaniemellä Lyseonpuiston lukion äidinkielenopettaja innostui teksteistäni ja lähetti niitä läänintaiteilijalle luettavaksi. Läänintaiteilija karkasi Espanjaan eikä antanut koskaan palautetta."
Tämä ei naista lannistanut, mistä osoituksena on jo kaksi valmista romaania. Kolmas kirja on jo pitkällä työn alla.
"Siinä liikutaan pohjoisessa Suomessa ja myös Venäjällä. Se kertoo kielestä ja identiteetistä: Mikä ei tietysti kerro yhtään mitään", nauraa Katja Kettu, kirjailija.