Günter Grass,
Sipulia kuoriessa. Suom. Oili Suominen. Tammi 2007.
Saksalaisten kirjallisuuspaavin Marcel Reich-Ranickin mielestä Peltirumpu on kiinnostava mutta huono kirja, josta joutaisi pois parisataa sivua.
Sipulia kuoriessa osoittaa, että Günter Grassille itselleen Peltirumpu on merkityksekkäin. Muistelmateoksen minä ja Oskar Matzerath niveltyvät jatkuvasti toisiinsa, jopa niin että minä tunnustaa Oskarin ajoin vievän häntä, minne itse tahtoo.
Jo teoksen nimi Sipulia kuoriessa viittaa siihen, että kyseessä on kirjallinen elämäkerta. Ibsenin Peer Gynt kuorii elämäänsä kuin sipulia.
Oma elämä on Grassille aina ollut keskeinen aineslähde, ja hän olettaa lukijansa tietävän sen: aiempiin teoksiin viittaillaan tuiki tuttuina.
"Tämäkin tarina on ellei nyt kerrottu niin ainakin käsitelty jo kerran aiemmin - - ." Kun elämä kirjallistuu, siitä tulee teksti tekstien joukkoon.
Sipuli-aihelma niveltyy myös Grassin kiinnostukseen ruokaan. Teoksen huikeimpia on kuvaus Oberpfalzin leirin kokkikurssista.
Nälkiintyneet sotavangit kirjoittavat muistiin keittiömestarin ruokaohjeita sitä aikaa varten, "kun sikaa riittää". Kautta elämänsä Grass sanoo muistavansa, että hanhi on maustettava pujolla!
Ruoka, tai sen puute, nousee teoksessa muutenkin esiin, esimerkiksi kuvauksina aterioista, joita muistelijaminä on valmistanut niin todellisille kuin kuvitelluille historian henkilöille. Hän myös palauttaa mieliin Kampela-romaaninsa, jossa ateriat ovat yksi tapa hahmottaa historiaa.
Kampela on myös esimerkki Grassin historiakäsityksestä: se ei ole syysuhdesuora vaan fresko, johon mahtuu kuvia ja tarinoita. Sipulia kuoriessa liikkuu vapaasti 1930-luvun ja nykypäivän väliä.
Tällainen historiakäsitys jättää lukijan miellyttävään epätiedon tilaan: Osallistuiko Satchmo ihan totta Grassin yhtyeen jameihin, ja tuliko leirillä tavatusta Josephista paavi? Entä oliko Marienbadin sotasairaalassa 1945 koivunlehdiltä tuoksuvia suomalaisia lottia? - Jatkaaksemme ohi teoksen: tämäkö mies tanssi jenkkaa juhannuksena Seurasaaren lavalla, joskus 70-luvulla Mukkulan kirjailijakokouksen jälkeen?
Oman elämänsä historiaa Grass jäsentää kolmenlaisen nälän kautta: paitsi ruoan myös seksuaalisuuden ja taiteen nälän.
Viimeksi mainittu vie kuvataiteilijan oppiin, ja samalla lailla kuin kirjallisuushistoriaa muistelija samoaa taidehistoriaa. Kaksikymppisenä hän oli jo perustamassa Ryhmää 47.
Kun ihminen on kotoisin Danzigista, hänet on kutsuttu kohtaloon, antaa teos ymmärtää.
Sipulia kuoriessa avaa näkökulmaa Valtakunnasta itään asuvien saalissaksalaisten vaiettuun historiaan.
Saksalaisnuorukaisen kokemuksessa vuodet 1944-45 rinnastuvat Grimmelshausenin kuvaamaan 30-vuotisen sodan helvettiin. Amerikkalaisilla ei tässä todellakaan ole sankarin rooli.
Kuten Grass viime vuonna paljasti, hänet liitettiin 1944, 17-vuotiaana, Waffen-SS:ään, vaikka hän oli hakenut sukellusveneeseen.
Hänen paatoksinen syyllisyydentuntonsa on varmaan aitoa, niin kuin myös tupakoitsijan katumus, mutta tarkoituksellisuuden makuahan tällaisessa tunnustamisessa on, näin pitkän ajan jälkeen.
Vaikuttavinta on itse asiassa se, miten Johtajaan uskoneen Grassin 1945 herätti tunnettu kuva amerikkalaisista ajamalla puskutraktorilla kokoon juutalaisten ruumiita. "Selvä se, me olimme hävinneet sodan. Vastapuolella oli ollut enemmän väkeä, panssareita, lentokoneita, ja myös enemmän kaloreita. Mutta entä ne valokuvat?"