Kirjailija Pirkko Saision tunteet olivat torstaiaamuna ristiriitaiset.
"Kirjailijoiden kilpailuttaminen syö alaa sisältäpäin. Kun tekee yksinäistä työtä, on lojaliteetin osoittamisen mahdollisuus muutenkin vähäinen."
Finlandia-palkinnon suhteen ongelma on Saision mielestä ehdokkuusasettelussa. Kiitospuheessaan hän kertoi, kuinka ensimmäisen Finlandia-palkinnon jakovuonna häneltä oli ilmestynyt romaani Kainin tytär. Sitä ei valittu ehdokkaaksi.
"Muistan kävelleeni Akateemisen kirjakaupan hyllyjen välissä. Ylimmälle hyllylle oli nostettu Finlandia-ehdokasteokset, joilla oli jonkinlaiset paperista tehdyt kruunut päässään. Tunsin vahvasti, että suomalainen kaunokirjallisuus repesi sinä syksynä kahtia: A- ja B-sarjaan."
Finlandia-palkinnon olemassaoloaikana Saision kirjoista on ollut ehdolla neljä, viidesti hän on jäänyt ehdokkuutta vaille.
"Niinä syksyinä, jolloin olen tuntenut pudonneeni B-sarjalaiseksi, olen verrannut itseäni A-sarjalaisiin, etsinyt syitä syrjäytymiselleni ja taistellut nousevaa katkeruutta vastaan."
Noina syksyinä Saisio tunnusti myös arvostelleensa ehdokkaita kovin sanoin.
"Ei. Minun täytyy olla rehellisempi. Olen haukkunut ja parjannut palkintoehdokkaita kohtuuttomasti, eikä tässä puuhassa ole seuraa puuttunut. Niinä syksyinä, jolloin olen ollut ehdokkaana, on ilooni aina sekaantunut noloutta, merkillistä häpeää. Ja pelkoa. Olen arvannut, että omat sanani lentelevät puukkoina selkääni."
Saisio toivoi, että hänen puheensa tulkittaisiin vilpittömäksi vetoomukseksi kirjailijoiden työrauhan ja keskinäisen lojaalisuuden puolesta itse kirjallisuutta ja kirjailijoiden keskinäisiä suhteita repivää kilpailuttamista vastaan.
Saisio oli etukäteen arvellut monen paikalla olijan ajattelevan, että "palkintoshekki kädessä on helppo arvostella kilpailua". Siksi hän kertoi päättäneensä panna shekin kiertoon heti paikalla.
"Tule tänne lavalle nopeasti, etten ehdi katua", Saisio kehotti kutsuessaan lavalle Setan puheenjohtajan Tiia Aarnipuun.
Kirjoittaminen on hauskaa
Kirjoittaminen tuntuu Pirkko Saisiosta vuosi vuodelta helpommalta, koska hän on kirjoittanut niin äärettömän paljon. Hän aloitti jo 8-vuotiaana, ja ennen esikoiskirjan julkaisemista hän oli ehtinyt lähestyä kustantajia jo seitsemästi.
"(Punaiseen erokirjaan päättyvässä) trilogiassa annoin itselleni luvan kirjoittaa assosiatiivisesti ja se oli hauskaa, ei kauhean helppoa, mutta hauskaa."
Saisio kertoo kirjoittavansa tekstin kerran ja sitten järjestelevänsä sen dramaturgisesti uudelleen sitä juurikaan enää hiomatta.
Punaisesta erokirjassa kiteytyy tekijänsä mielestä paljon ja sen myötä jokin tie päättyy. Vievätkö uudet tiet johonkin täysin uudenlaiseen?
"Saa nähdä. Kansallisteatterin (Tunnottomuus-näytelmän) ensi-illan jälkeen minulla on koko elämä aikaa."
Suomessa hienoa kirjallisuutta
Kanssaehdokkaittensa kirjoista Saisio on ehtinyt ohjauskiireidensä keskellä lukea vain yhden.
"Leena Landerin kirja on todella hieno. Landerilla on kyky kirjoittaa ihmisen puhetta, dialogia."
Suomessa on Saision mukaan ylipäänsä kansan kokoon verrattuna korkeatasoista ja hienoa kirjallisuutta.
"Ihminen voi ylpeänä ilmoittaa olevansa suomalainen kirjailija."