Kirjailija
Henning Mankell, 57, on Pohjolan menestyvin dekkaristi, jonka ystadilaiskomisario Kurt Wallander on tuttu kirjoista ja valkokankaalta.
Rikosromaaniensa kautta Mankell on osuvasti peilannut ruotsalaisen yhteiskunnan kipupisteitä. Hänen uransa monipuolisuutta korostaa tuore suomennos Syvyys, monitahoinen, syvällinen romaani, vuoteen 1914 sijoittuva tummasävyinen rakkaustarina.
Sen päähenkilö Lars Tobiasson-Svartman saa sodan uhkan alla salaisen tehtävän mitata saaristovedet uudelleen laivastoa varten. Mittausmatkoillaan hän löytää karulta saarelta naisen, joka kiehtoo ja vetää puoleensa, vaikka hänellä on vaimo Tukholmassa. Kiristyvä valheiden ja itsepetoksen verkko kutoo tarinaa kohti antiikin klassista tragediaa, kolmiodraamaa.
"Olen hyvin ylpeä kirjasta, se oli vaikea kirjoittaa ja vei monta vuotta", rennon ja mutkattoman oloinen kirjailija sanoo.
Mankell muistaa lapsuudestaan kuinka souti veneellä ja mittasi luotilangalla veden syvyyttä. Lapsen mielikuvituksessa syntyi uni, että jospa alta löytyisikin pohjaton reikä. Mielikuva jäi elämään ja viisi, kuusi vuotta sitten häntä alkoi kiehtoa ajatus ihmisestä, jossa itsessään on tuo pohjaton reikä. Koska syvyyttä mitattiin luotilangalla 70-80 vuotta sitten, tekninen kehitys määräsi tarinan ajoituksen.
"Oli kiinnostavaa sijoittaa se juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, koska se on kaukana ja kuitenkin niin lähellä meitä", Mankell sanoo.
"Tämä on kirja merestä ja saaristosta, sekä meri että saaret näyttelevät siinä pääosaa. On siinä vähän rakkauttani ruotsalaiseen saaristoon, Itämeren saaristoon."
Yksi romaanin lähtökohta on se, että maailmassa uhrataan suunnattomasti energiaa taisteluun, jossa naiset hakevat tasa-arvoa ja miehet pyrkivät kontrolloimaan heidän tunteitaan; naisen seksuaalisuutta esimerkiksi hallitaan uskonnollisin verukkein, pakottamalla heidät pukeutumaan huntuun. Mankell kunnioittaa uskontoa, mutta ei hyväksy sen käyttämistä tällaiseen.
Teatterimies Mankell sanoo, että 23-vuotiaana kuolleen Georg Büchnerin (1813-37) klassikkonäytelmän päähenkilön, Woycekin, yksi repliikki voisi olla romaanin mottona: Nähdä syvälle ihmiseen on kuin tuijottaisi alas pohjattomaan. "Tuo repliikki on aina ollut päässäni."
Parker ja
Bachin fuugat
Romaani on ensimmäinen osa epävirallista trilogiaa, jonka toinen osa on Kennedys hjärna (2005) ja kolmas vasta tulossa; Mankellin mukaan ne kuuluvat yhteen, niillä on yhteinen nimittäjä.
Henning Mankell kuuntelee paljon musiikkia silloin kun ei kirjoita, jazzia, bluesia ja klassista, oopperaa niin kuin Kurt Wallanderkin, juuri nyt koko Miles Davisin tuotantoa. Hän sanoo yllättäen haluavansa joskus kirjoittaa niin kuin Charlie Parker soitti. Musiikki ja rytmi ovat hänelle peruskysymyksiä.
Mankell tähdentää, että kaikki jotka ymmärtävät jotakin luovuudesta ja improvisaatiosta, tietävät että improvisaation seurauksena on kaaos, ellei tiedä mitä haluaa.
"Charlie Parkerin musiikki ei ole koskaan kaaosta. Hänen musiikissaan on uskomaton tietoinen logiikka. Ja on luonnollisesti nerokasta tietää mitä haluaa ja nerokasta on hänen uskomaton kykynsä tulla kiertotietä tiettyyn pisteeseen."
"Minulle se voisi olla kirjallinen ideaali. Voisin tietysti yhtä hyvin sanoa, että haluaisin mielelläni kirjoittaa samalla tavalla kuin Bach kirjoitti fuugansa. Se on toinen kirjallinen muoto, sama ihmeellinen selkeys ja kiertotien idea, joka johtaa hyvin itsestään selvään lopputulokseen", Mankell korostaa. "Ne ovat minulle hyvin kiehtovia ajatuksia."
"Tässä kirjassani ajattelin hyvin paljon meren rytmiä, mainingit rullaavat ja rullaavat, kunnes ne saattavat yllättäen särkyä."
