Kir­jai­li­ja Veijo Meri on kuollut

Kirjailija Veijo Meri on kuollut tänään 86-vuotiaana, kertoo kustannusosakeyhtiö Otava.

Kirjailija Veijo Meri on kuollut tänään 86-vuotiaana, kertoo kustannusosakeyhtiö Otava. Hänen laaja tuotantonsa käsittää romaaneja, asiaproosaa, runoutta ja näytelmiä. Meren tunnetuimpiin romaaneihin kuuluu vuonna 1957 ilmestynyt Manillaköysi.

Meri syntyi Viipurissa joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1928. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1948 ja opiskeli myöhemmin historiaa Helsingin yliopistossa. Meri tuli tunnetuksi erityisesti sota-aiheiden kuvaajana.

50-luvun lopulla Meri toimi Otavan kustannusvirkailijana, minkä jälkeen hän jäi vapaaksi kirjailijaksi. Pitkän uransa aikana Meri sai useita kertoja kirjallisuuden valtionpalkinnon, ja hänet on myös palkittu Pro Finlandia -mitalilla. Hän oli Kirjailijaliiton kunniajäsen vuodesta 1887, ja vuonna 1998 presidentti nimitti hänet akateemikoksi.

Meri suomensi myös useita maailmankirjallisuuden merkkiteoksia kuten Shakespearen Hamletin ja August Strindbergin teoksen Mestari Olavi.

"Kirjailijoiden tehtävä on kuvata murrosvaihetta"

STT:n 70-vuotissyntymäpäivähaastattelussa Meri itse kuvaili suomalaisen kirjallisuuden tilaa hyväksi. Hänen mukaansa suomalaisten nykykirjailijoiden käyttämä kieli on rikasta ja vanhoja sanoja on otettu uudestaan käyttöön.

Meri kuvasi tuolloin suomalaisen kirjallisuuden olevan vapaampaa kuin koskaan. Hänen mukaansa se johtui siitä, että valtio ei kontrolloi sanottavia, eivätkä Eurooppa saati muut maanosat kahlitse kirjailijoiden sielua.

- Turmiollista on vain se, että kirjailija erehtyy kirjoittamaan kaupallisuuden reseptien mukaan, mutta sitä on tapahtunut aina ja tulee aina tapahtumaan, Meri sanoi STT:lle.

Meren mukaan murrosvaiheet ovat kirjailijoille suurta aikaa. Hänen mukaansa kirjailijoiden tehtävä on hahmottaa uusi tasapaino, joka muutoksen jälkeen syntyy.

Tuolloin Meri arvioi Suomen liittymisen osaksi Euroopan unionia olevan tällainen suuri mullistus.

- Parin sukupolven päästä nähdään, yhdenmukaistuuko Eurooppa samalla tavalla yhdeksi kansakunnaksi kuin Yhdysvallat, kirjailija pohti tuolloin.

Ilmoita asiavirheestä