Kunnollinen vanhan ajan järki on hävinnyt maailmasta. Valistuksen henkeen luottaa tuskin kukaan. Taikausko ja elämäntapaoppaat pitävät nykyihmistä otteessaan.
Tällaiseen päätelmään on tullut englantilainen kirjailija Francis Wheen, 49, jolta on juuri ilmestynyt suomeksi kirja Kuinka humpuuki valloitti maailman.
Wheen kertoo Kalevan haastattelussa, että tieteen ja teknologian maailmassa monille on tullut tarve sukeltaa epätieteelliseen hölynpölyyn.
"Ehkä ihmisistä tuntuu, että globalisaation kaltaiset mahtivoimat nakkelevat heitä sinne tänne. Humpuuki tuntuu tar-joavan jonkinlaisen turvavyön. Aina löytyy satoja guruja, jotka tällaisen vyön voivat markkinoida."
Wheen käy raivoisasti erilaisten huuhaa-ilmiöiden kimppuun. Häntä huvittaa, kuinka särjenruodoista jauhetut vaihtoehtolääkkeet tuntuvat tepsivän niin vanhenemiseen, seksiongelmiin kuin hiusten lähtöönkin.
"Tällaisen tablettipurkin ostaja ei hoksaa kysyä yhtä asiaa. Jos tabletti todella auttaisi, sitä ei myytäisi vaihtoehtoisena hoitomuotona, vaan se olisi mullistavaa lääketiedettä", hän neuvoo.
Aluksi harmitonta
Wheen ihmettelee, miksi useat kansainväliset laatulehdet ovat alkaneet julkaista horoskooppeja muka viihdykkeenä.
Ehkäpä siksi, että suurvaltojen johtajatkin saattavat turvautua ennustajiin ennen ihmiskunnan kannalta tärkeitä päätöksiä. Tämä kauhistuttaa Wheeniä.
"Huuhaa näyttää aluksi harmittomalta, viihteeltä. Mutta taikausko on tarttuvaa. Jos uskoo parantaviin käärmeöljyihin, sitä pikkuhiljaa uskoo mihin tahansa hyvin markkinoituun gurupuheeseen", Wheen pohdiskelee.
Valistusaate toi 1700-luvulta lähtien mukanaan ajattelun vapauden, tasa-arvon ja riippumattoman lehdistön. Samalla lukutaito levisi. Ylistetty valistus työnnettiin Wheenin laskelmien mukaan yli laidan 1980-luvun alussa. Tuolloin Yhdysvallat ja Britannia aloittivat Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin johdolla talouden vapauttamisen, josta tehtiin uskonnollinen opinkappale.
Samalla jälkimoderni filosofia, postmodernismi, pääsi tieteessä niskan päälle.
Pyhä oppijärjestelmä
Postmodernismi on käypä esimerkki, kuinka tieteellisyys muuttuu dogmiksi. Aluksi postmoderni ajattelu korosti merkitysten monitulkintaisuutta ja yleistä kriittisyyttä.
Pian oppijärjestelmästä tuli niin pyhä, ettei se hyväksynyt muita näkemyksiä. Akateemisesta villityksestä tuli ideologia.
Ranskalaiset Jacques Derrida, Michael Foucault ja Julia Kristeva saarnasivat 1980-luvulla riittävän epäselvästi. Moni muodikas filosofi ryhtyi käyttämään matematiikasta napattuja käsitteitä ymmärtämättä niistä tuon taivaallista.
"Opiskelijat ja opettajat pitivät postmodernia käsitteistöä ja kirjoitustapaa ihan käsittämättömänä. Mutta yliopistojen huipulla oli henkilöitä, joiden mukaan dekonstruktiivinen lässytys oli älyn korkeinta huippua. Kuka silloin tohtii vaarantaa uransa ja sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita", Wheen sanoo.
Hän pitää postmodernismia vastuuttomana, sillä se saattoi yhtä aikaa ylistää amerikkalaista populaarikulttuuria, keskiaikaista magiaa ja ääri-islamilaista sortohallintoa. Kaikki kävi.
Ei muuta herraa
Näyttää siltä, että Francis Wheen on henkeen ja vereen John Locken, Immanuel Kantin ja vaikkapa Jaakko Juteinin luoman valistuksen miehiä. Wheen uskoo järkeen, pohdiskeluun ja itsehillintään.
Tylsää, eikö?
"Tunteiden korostamisessa ei ole mitään vikaa. Mutta kun ihmiset ryntäävät valtavalla porukalla rypemään mielenliikutuksessa, niin se on painostavaa ja pelottavaa. Mieleen tulee nat-
sien Nurnbergin puoluekokous", hän napauttaa.
Valistusfilosofit näkivät 1700-luvulla auringon valaisevan ihmisiä, joilla ei ole muuta herraa kuin oma järkensä. Se valo taisi mennä jo varjoon.
"Toivon valistuksen hengen vielä palaavan. Eikö tyrannian hylkäämisessä, vapaudessa haastaa auktoriteetit tai uskossa edistyksen mahdollisuuteen ole jotakin komeaa."