ylivieska Kohtalo voi kiduttaa kaikenlaisin tavoin, mutta ihmisluonteelle sekään ei välttämättä voi mitään.
"Seppo Räty saattoi heittää sairaan hyvän heiton. Minun kirjani ovat yhtä lailla sairaan hyviä kirjoja", ylivieskalainen Juhani Mällinen vitsailee pyörätuolissaan ja nauraa iloisesti päälle.
Tai yrittää nauraa. Naurua ei juuri kuulu. ALS-tauti on pehmittänyt miehen niin, että on täysi työ ja tuska, että Mällinen saa muodostettua ymmärrettävää puhetta.
Henkilökohtainen avustaja, lähihoitaja Tanja Hietala ymmärtää Mällistä. Ymmärtämiseen on yli kolmen vuoden kokemus.
Voisi kuvitella, ettei Mällisellä ole juuri aihetta nauruun saati vitsailuun. Hänet diagnosoitiin ALS-potilaaksi 1994 kolmen vuoden sairastamisen jälkeen. Kaiken järjen mukaan Mällisen pitäisi olla jo kuollut - niin raadolliselta kuin se kuulostaakin.
"Olen tietysti kysynyt, miksi minulle tuli näin julma sairaus? Eikö vähempi olisi riittänyt? Enkö olisi sitten totellut? Pienemmästäkin", Mällinen kysyy eikä vastaa.
Sillä ei ole merkitystä, onko vastaus "ei" vai "kyllä". Katkeruutta Mällisestä on turha hakea - päinvastoin. Moni terve saisi ottaa mallia siitä, miten elämästä iloitaan ja miten ihminen suorastaan huokuu positiivisuutta.
Vitsit lentävät. Musta huumori kukkii kuin kirsikkapuu keväällä.
"Jussista ei näy päällepäin sairauden todellinen julmuus", hän itse myöntää.
Tauti kalvaa sisältä.
Mällinen valloitti pienten, ala-asteikäisten koululaisten sydämet leppoisuudellaan ja puheliaisuudellaan, kun hän toimi kirjastoautonkuljettajana. Jokaiselle nassikalle riitti aikaa.
"Rakastin sitä ammattia. Se sopi Jussille. Se toi piilossa olleet lahjani esille."
Sosiaalinen ja energinen ihminen repesi terveenä joka paikkaan. Talon rakentaminen oli kesken, tyttäret pieniä ja poliittinen ura kivassa nousukiidossa, kun tuli stoppi.
"Tämä alue olisi saanut Jussista kohtalaisen hyvän kansanedustajan."
E-ajokorttikin on vaihtunut B-kortiksi.
"Sain ajoluvan kahdeksi vuodeksi. Ei muuta kuin muutama kirja kyytiin ja tien päälle", hän hymyilee.
Lopulta kävi hyvin. Ainakin, jos miestä itseään on usko-
minen.
"Mieluummin olen kirjailija kuin kansanedustaja."
Juhani Mällinen on nyt oikea kirjailija. Vielä kahden kirjan jälkeen hän tituleerasi itseään peräkamarineuvokseksi.
"En olisi ikinä uskonut, että kirjoitan kolme kirjaa. Neljäs aihepiiri, politiikka, on vielä käsittelemättä."
Vaikka Mällinen tarvitsee tulkkausapua, kirjoittaminen sujuu. Kahden sormen järjestelmällään hän takoo tekstiä lähinnä iltaisin. Silloin kirjoitetaan, kun tekstiä tuntuu suoltuvan.
Lauseet ovat pitkiä, kuten Kalle Päätalollakin, Mällisen henkiystävällä. Päätalopäivät Mällinen on nähnyt ennätykselliset 26 kertaa.
"On onni, että käteni pelaavat. Ennemmin jalat kuin kädet, ennemmin alapää kuin yläpää", Mällinen heittää.
Välillä turhautuminen luonnollisesti iskee. Silloinkin voimaa antaa valoisa elämänasenne.
"Joinakin päivinä unohdan koko sairauden", hän tiivistää.
Kaikilla ei ole näin. Ihminen saattaa luovuttaa.
"Tautiin pitää sopeutua, ei mukautua. Hyvä mieli on hyvä lääke. Ei saa jäädä odottamaan kuolemaa", Mällinen neuvoo.
Vammaisen paras apuväline on toinen ihminen. Mällinen kiittää sekä Hietalaa että omaishoitajavaimoaan Terttu Mällistä.
"Vammaispoliittinen selonteko ei pidä vielä sisällään vaikeavammaisten subjektiivista oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan. Minun ja vammaisjärjestöjen työ jatkuu", Mällinen politikoi.
"Politiikassa olin ymmärtävinäni sairaita. Nyt ymmärrän."