Esikoiskirjailijan osa ei ole helppo. Kiimingissä asuvan Heli Slungan, 25, runokirja Jumala ei soita enää tänne on juuri tullut kauppoihin. Slunga odottelee elämänsä ensimmäisiä kritiikkejä siten kuin niitä tavataan odottaa, öitä huonosti nukkuen.
"Pelkään hulluna juuri nyt. Odottelen millainen vastaanotto kirjallani tulee olemaan. Se jännittää tietysti paljon, kun en ole tähän tottunut", Slunga sanoo.
Hän on lisäksi joutunut tarttumaan runoilijan arkeen. Nykyään säkeiden tekijöistä on tullut eläviä runoilijoita, joita pyydetään erilaisiin tilaisuuksiin lausumaan tuotantoaan. Slungalla on takana yksi kirjakaupan lausuntailta.
"Se oli minulle hieman outo kokemus. En lue runojani esimerkiksi tekovaiheessa ääneen koskaan. Ehkä sitä lausumista pitäisi harjoitellakin, sillä runoja on mukava esittää yleisölle. Kuulee heti kommentteja."
Slunga on pompannut esille nopeasti. Viime keväänä hän menestyi teksteillään J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Yhdeksän kuukauden perästä markkinoilla on oikean kustantamon julkaisema esikoinen.
"Minervaan laitoin 10 runoa sähköpostilla. Kesti viikon tai kaksi, niin ne ilmoittivat kiinnostuvansa. Matkustin Helsinkiin mukanani nivaska runoja. Kustannuspäätös tuli äkkiä."
Slunga erottuu tämän hetken suomalaisten runoilijoiden valtavirrasta konstailemattomuudellaan. Kielellä leikittelyä ja epäselvää ilmaisua Slunga sanoo karttavansa.
"Tahdon runon avautuvan sellaisellekin ihmiselle, joka ei yleensä runoja lue. Joku voi pitää sitä tietysti heikkoutenakin."
Pohjoisen kirjailijat kuuluvat Slungan lukemistoon. Hän sanoo palaavansa Timo K. Mukan ja Rosa Liksomin teoksiin tuon tuosta.
"Ne kaksi ovat mestareita."
Tervolassa Lapissa vietetty lapsuus näkyy Slugan runoissa, mutta omaelämäkerrallisia runot eivät ole.
"Totta kai ympäristö ja oma mielenmaisema niissä näkyy. Silti jokainen runo on oma teoksensa. Eivät ne yksin minusta kerro."