Toinen romaani on kuin rakkauslaulu, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Olisi suuri kiusaus nimittää kirjailijaa oman sukupolvensa ääneksi, jatkaa Kaleva. Olen lukenut tämän vuoden parhaan kotimaisen romaanin, ja sen on kirjoittanut Juha Itkonen, nostattaa Helsingin Sanomien kulttuurisivut.
Anna minun rakastaa enemmän: rockin Tuntematon sotilas, väitetään.
Finlandia-ehdokkuus, kirjallisuuden valtionpalkinto ja mitä lie niitä muita palkintoja ynnä ehdokkuuksia olikaan.
Ja jopas jotakin, vanha kunnon möhkäle: Kuka kukin on -kirja, sivu 288.
Jos kolmikymppinen kirjailijanalku ei mene näistä sekaisin, niin ei sitten mistään. Hänen lukijoilleen on heti kerrottava uutinen: Juha Itkonen, 32, on täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. Valittelee pesukoneen jylinää, lupaa keittää teet, puhuu innostuneesti, puhuu lisää, ehtii lopulta keittää teet.
Kuuntelee kärsivällisesti.
Ällistyttävä ammatti
Kehumatta paras ja kriitikoiden ylistyksistä viis, sillä joskus on hyvä saada palautetta muualtakin. Itkonen sai kuulla oman kunniansa vanhojen lukioaikaisten kavereiden - tietenkin miesten - mökkikokoontumisessa.
"Yksi kaveri, jota en ollut nähnyt neljään vuoteen, antoi rehellisen palautteen: ´kai sä tiedät, että sun ensimmäinen kirja oli ihan paska, myönnä nyt´. Se oli virkistävää ja rehellistä, sydämestä tulevaa palautetta. Ilahduttavaa oli myös se, että hänen mielestään ´se toinen oli jo vähän kirjan tapainen´", Itkonen nauraa.
Se esikoiskirja oli vuonna 2003 julkaistu Myöhempien aikojen pyhiä. Toinen, Anna minun rakastaa enemmän, ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Yhtäkkiä valtiotieteiden maisterista ja Avun toimittajasta oli tullut yksi uuden vuosituhannen nuorista suomalaisista kirjailijatähdistä.
Nyt, kun Itkonen on viimeistellyt kolmannen romaaninsa, hän on valmis hyväksymään itsensä kirjailijaksi.
"Siitä olen ällistynyt, että teen tällä hetkellä kirjailijan työtä. Jotenkin se tuntui nuoruudessa lähinnä vitsiltä, kun koulukaverit sanoivat, että Itkosesta tulee kirjailija."
Kirjailija on hänelle ammatti, ei hieno nimike.
"Jokaisen, joka on julkaissut vain yhden kirjan, pitäisi tuntea se nimike vähän oudoksi. Jos en moneen vuoteen kirjoittaisi yhtään mitään, niin en minä silloin kokisi olevani kirjailija. Siinä mennään metsään, jos kuvitellaan, että kirjailija on joku ritarin arvonimi. Kops, ja olet kirjailija", Itkonen imitoi ritariksi lyömistä.
Kurinalaisuutta
Mieluummin ampuisin itseäni jalkaan kuin olisin toimittaja, toteaa Itkosen toisen romaanin henkilö. Toimittaja ja toimituspäällikkö Itkonen oli Avusta ensin virkavapaalla, kunnes heivasi virkansa kesän kynnyksellä lopullisesti pois.
Mies putosi kirjailijaksi, mutta kaksi menestynyttä romaania oli ehjä turvaverkko.
"Kun kirjoittaminen on sujunut ja päässä on uusia ideoita, niin tuollainen ratkaisu oli tehtävä. Kai minä sitten olen vähän varman päälle pelaaja. Toisaalta päätöksen pitkittymistä selittää huoli, miten osaan luopua työstäni. Se on ollut minulle monella tavalla hyvä ikkuna maailmaan", Itkonen sanoo.
Nyt hän on vapaa kirjailija. On siis aika - ja aikaa - heittäytyä täysillä boheemielämään, ottaa löysät pois? No, nykypäivänä kirjailijoiden renttuus on enemmän myytti kuin totuus. Kunnollisuus, virkamiesmäisyys ja luterilainen työmoraali näyttävät tuottavan yhtä luovaa kirjallisuutta.
Onko siinä kunnollisuudessa pahaa, koska sisäinen maailma kuitenkin ratkaisee, Itkonen kysyy. Hän saa perheeltään, Maija-vaimolta ja reilun kahden vuoden ikäiseltä Jalo-pojalta, noottia lähinnä poissaolevuudesta.
"Kyllä lapsi on antanut kirjoittamiseeni entistä suurempaa kurinalaisuutta. Minulla oli työhuone Vuosaareessa ja Jalo oli tätinsä luona hoidossa. Käytin silloin jokaisen tunnin paljon tehokkaammin hyödyksi."
Kirjailijan työn ja perheen yhteensovittaminen on haastavaa, mutta vapaa päivärytmi on kuitenkin Itkosen mielestä etuoikeus.
"Olen ollut Jalon kanssa enemmän kuin olisin muuten ollut."
Heimokulttuurit
Myöhempien aikojen pyhiä juoksi mormonien maailmaan ja Anna minun rakastaa enemmän oli sisällä rockissa. Molemmissa kirjoissa kuvitteellinen pikkukaupunki hahmottui esiin Hämeenlinnana, Itkosen lapsuuden ja nuoruuden asuinpaikkana.
Nyt Hämeenlinna on pyyhkiytynyt kolmannesta kirjasta pois. Syyskuun puolivälissä julkaistava romaani on saanut nimekseen Kohti. Kustantaja Otavan mukaan se on "koskettava kertomus hajonneesta perheestä ja kahdesta sukupolvesta, jotka koettavat löytää toisensa".
"Nykyään tuntuu yhä vahvemmin siltä, että ihmiset elävät omissa laumoissaan ikään kuin omassa heimokulttuurissaan. Miten nämä ryhmät voivat koskaan kohdata toisiaan? Tässä kirjassa on perhe, jolla on ainakin jonkinlainen velvollisuus ymmärtää toisiaan."
Romaanin pääpaikka on Thaimaa, johon isä lähtee poikansa kanssa etsimään vapaaehtoistyötä tekevää tytärtään. Sukupolvi- ja perheteemat ovat tuttuja jo edellisestä romaanista.
"Toivon, että ihmiset olisivat lukijoiden mielestä eläviä. Toivottavasti myös ne ajatukset, joita kirjassa on, herättäisivät jonkinlaista keskustelua. Siinä on naurettavankin isoja teemoja nykymaailmasta heitettynä yhteen soppaan."
Itkonen puhuu tunteen välittämisestä lukijoille. Hänen oma ohjenuoransa kirjailijana on täynnä tunnetta, runouttakin: rakasta henkilöitäsi, jokaista heistä.
Rima kannattimilla
Kahden menestysromaanin jälkeen Itkosen kolmanteen teokseen kohdistuu väistämättä suuria odotuksia. Kirjailija myöntää, että kirjan vastaanotto jännittää häntä.
"Enää eivät samat asiat jännitä kuin kahden ensimmäisen kirjan kohdalla. Entiselle aktiiviurheilijalle tulee kuitenkin helposti mieleen, että kirjailijan ura on kuin korkeushyppykilpailu, jossa rima nousee koko ajan korkeammalle. Mutta eihän se tietenkään niin voi pitkällä uralla mennä", kirjailija hymähtää.
Ajatusmalli ei vaikuttanut Itkosen kirjoitusprosessiin. Päinvastoin: Kohti syntyi paljon helpommin kuin Anna minun rakastaa enemmän. Itkonen ei pudonnut vanhaan ansaan, jossa kriitikoiden ja lukijoiden mielipiteet välkkyvät näyttöpäätteellä.
"Kyllähän minä mielelläni palvelisin näitä ihmisiä, joita aikaisemmat kirjani ovat koskettaneet. Mutta kirjailijalla ei ole kuitenkaan siihen välineitä."
Menestys kääntyi pakon sijasta vahvuudeksi. "Kirjoittaminen sujui luontevasti ja pääsin siihen heti mukavasti käsiksi. Toisen kirjan vastaanotto oli antanut itseluottamusta."
Uran pauloissa
Pane kolme kirjaa vierekkäin, niin sinulla on jo kirjasto - tai oma bibliografia. Paitsi kirjallisuuden, myös populaarimusiikin kuluttajana ja historian tuntijana Itkosta kiehtovat taiteilijoiden urat.
"Kunnioitan kirjailijoita ja muusikoita, jotka ovat tehneet juttuaan vaikkapa kolmekymmentä vuotta. Uralle tulee silloin väistämättä häilyntää, joka tuo siihen inhimillisyyttä."
Itkonen vaikuttaa henkilöltä, joka pystyy 32-vuotiaana samaistumaan pitkään uraan.
"Tällä hetkellä se tuntuu siltä. Olisi mahtavaa, jos näin kävisi. Mutta tunnen itseni sillä tavalla nuoreksi, että en voi ennustaa 30 vuotta eteenpäin."
Aina voi silti suunnitella tai unelmoida. Sillä mistä me puhumme, kun puhumme kirjailijasta? Puhumme kuvittelemisen ammattilaisesta.
"Seuraavaksi haluaisin julkaista novelleja tai tiiviimmän romaanin, jossa ei olisi sukupolvia tai perhettä. Kun niillä olisi verrytellyt, niin voisin palata näihin mahtaviin aiheisiin", Itkonen kuvittelee - sanan positiivisessa merkityksessä.