Kirjailija Hella Wuolijoki (1886-1954) oli marxilainen vapaa-ajattelija, joka suhtautui hyväksyvästi Staliniin. Hän ei kuitenkaan koskaan liittynyt kommunistisen puolueen jäseneksi, toteaa ulkoministeri, valtiotieteiden tohtori Erkki Tuomioja juuri ilmestyneessä kirjassaan Häivähdys punaista (Tammi).
- Hän (Wuolijoki) ei koskaan salaillut samastumistaan työväenliikkeeseen ja sen sosialistisiin arvoihin, mutta suora puolueeseen - mihinkään puolueeseen - liittyminen ei silti ollut hänelle tärkeää, Tuomioja kirjoittaa Hella Wuolijoesta, joka oli hänen isoäitinsä.
Toinen kirjan päähenkilö on Hella Wuolijoen sisar Salme (ensin Pekkala, sitten Dutt), joka vietti suuren osan elämästään Isossa-Britanniassa. - Hänestä tuli päätoiminen Kominternin agentti ja elämänsä loppuun saakka uskollinen kommunisti.
Tuomioja keräsi kirjan tietoja kymmenen vuotta muun muassa eri maiden arkistoista sekä äitinsä Vappu Tuomiojan jäämistöstä. Sen sijaan edes hänen ulkoministerin tittelinsä ei avannut ovia entisiin Neuvostoliiton arkistoihin Moskovassa. Lupaa yrittäessään hän kirjoitti ja keskusteli asiasta presidentti Vladimir Putinin, akateemikko Jevgeni Primakovin sekä ulkoministeri Igor Ivanovin kanssa.
- Olen ujostelematta yrittänyt käyttää hyväksi asemaani ulkoministerinä päästäkseni tavoitteeseeni, mutta lopultakin epäonnistunut: pyytämäni asiakirjat ovat yhä salaisia ja saavuttamattomissa, Tuomioja kirjoittaa kirjan esipuheessa.
Mitä Tukholmassa tapahtui 1940?
Mielenkiintoinen kysymys, joka jää Tuomiojan kirjassa vaille lopullista vastausta on, kertoiko Hella Wuolijoki tammikuussa 1940 neuvostoedustajille Tukholmassa Suomen kannalta arkaluonteisia asioita.
Rauhantunnustelumatkalle Tukholmaan Wuolijoen oli lähettänyt Suomen ulkopolitiikkaa talvisodan aikana hoitanut pieni piiri, johon kuuluivat pääministeri Risto Ryti, ulkoministeri Väinö Tanner ja salkuton ministeri J.K. Paasikivi.
Perillä Wuolijoki keskusteli Neuvostoliiton Tukholman-lähettilään Aleksandra Kollontain sekä NKVD-miesten Boris Jartsevin ja Andrei Grauerin kanssa.
Matkan jälkeen Wuolijoki kirjoitti Tannerille, että varsinkin Jartsev oli yrittänyt udella häneltä sotilaalliselta kannalta merkityksellisiä asioita, mutta että hän ei ollut vastannut tällaisiin kysymyksiin.
Joutuessaan kolme vuotta myöhemmin oikeuteen niin sanotun Nuortevan jutun yhteydessä Hella Wuolijoki kertoi, että hänet oli Tukholmassa pantu kirjoittamaan 21. tammikuuta 1940 Moskovaan raportti taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteessa. Siinä hän oli omien sanojensa mukaan kumonnut kaikki Neuvostoliitossa esitetyt valheet.
Erkki Tuomioja ei kirjaa kirjoittaessaan saanut käyttöönsä tammikuussa 1940 päivättyjä raportteja, jotka ovat Moskovan sota-arkistossa. Sen sijaan Tuomioja kertoo saaneensa asiaa koskevia tietoja kyseessä olevat asiakirjat nähneeltä tohtori Seppo Isotalolta. Isotalo väittää Wuolijoen antaneen raporteissaan tietoja hallituksen virastojen sijaintipaikoista Helsingissä sekä ilmoittaneen rakennukset, joita suojattiin ilmatorjuntatykeillä.
- Tämä oli varmasti sotilaallisesti merkittävien tietojen luovuttamista - mikäli asia pitää paikkansa ja sikäli kuin hänellä (Wuolijoella) oli todellista tietoa ilmatorjunnasta, Tuomioja kirjoittaa.
Vankilasta vallan liepeille
Selvää on, että Hella Wuolijoki oli 1930-luvulla alkanut kirjoittaa poliittisia raportteja Neuvostoliiton Helsingin-lähetystölle. Lisäksi Tuomioja huomauttaa, että Wuolijoella oli ehkä jo vuodesta 1929 NKVD:n (sisäasiain kansankomissariaatti) arkistoissa vakiintuneesti peitenimi Poet.
- Koodinimi ei kuitenkaan merkitse, että kyseessä oleva henkilö on palvelualtis ja tietoinen agentti tai peräti vakoilija. Koodinimiä on annettu paitsi vakoilijoille myös henkilöille, joita on pidetty mahdollisina värväyskohteina, vaikuttaja-agenteille tai ihmisille, joita on vain pidetty tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen kannalta tärkeinä kontakteina, Tuomioja toteaa.
Hella Wuolijoen poliittisesti ja yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisin aika osuu jatkosodan jälkeiseen aikaan, kun hänet oli välirauhansopimuksen artiklojen perusteella vapautettu vankilasta. Wuolijokihan oli tuomittu Nuortevan jutun yhteydessä maaliskuun lopussa 1943 elinkautiseen vankeuteen maanpetoksesta.
Tuomiojan mukaan Hella Wuolijoki oli sodanjälkeisessä Suomessa Neuvostoliiton keskeinen luottohenkilö, joka myös tasoitti Urho Kekkosen tietä valtaan.
Hella Wuolijoen neuvostoliittolaiset tunsivat ja häneen he luottivat. Wuolijoella oli myös laaja suhdeverkko Suomen vanhaan johtavaan luokkaan, ja hän kykeni antamaan lausuntoja suomalaisten ei-sosialististen poliitikkojen luotettavuudesta.
Valvontakomission viestinviejänä
Suurimmillaan Hella Wuolijoen vaikutusvalta oli syksyllä 1944. - Tuolloin Neuvostoliiton Suomessa toimivat edustajat ja valvontakomissio käyttivät häntä viestinviejänään, Tuomioja kirjoittaa.
Kommunistinen puolue pystyi aloittamaan julkisen toimintansa Suomessa sodan jälkeen, mutta Wuolijoella ei ollut osuutta puolueen uudelleen perustamiseen, eikä hän liioin siihen liittynyt.
Wuolijoki ei myöskään ollut mukana SKDL:n perustamiskokouksessa. Siihen hän sen sijaan liittyi ja oli myös SKDL:n kansanedustajana vuosina 1946-1947.
Hella Wuolijoki toimi vuosina 1945-1949 Yleisradion pääjohtajana. Samaan aikaan hän hääräsi myös päivänpolitiikan kulisseissa. Hän oli esimerkiksi mukana yrityksissä, jotka tähtäsivät sosialidemokraattisen K.A. Fagerholmin hallituksen kaatamiseen.
Tämä toiminta pudotti Wuolijoen osakkeita presidentti J.K. Paasikiven silmissä. Äkämystynyt presidentti merkitsi hänestä kommentin päiväkirjaansa: täydellinen roisto.