NizzaBoris Vianin koottujen teosten viimeinen osa on juuri ilmestynyt Ranskassa, se on vieläkin uutinen.
Silti voitaisi puhua Vian probleemasta. Hämmästyttävä monipuolisuus ihmetyttää.
Jotkut, kuten Paris Matchin arvovaltainen Jean Cau hylkää kokonaan Vianin tusinakirjailijana, mutta paljastaa samalla todellisen karvansa sanomalla, ettei koko Saint-Germain- des- Prés-ilmiö ollut yhtään mitään.
Jazzluolat, filosofikahvilat Pariisin kävijä, joka on joskus ollut tuon kaupunginosan lumon vallassa, tietää paremmin.
Tuo 40- ja 50-luvun Saint - Germain oli Ranskan kulttuurin viimeisiä suuria tyylejä ja ilmaisuja, Juliette Greco sanoi laulussaan "Il n'y a pas d'après à Saint-Germain-des-Prés" (Saint-Germain-des-Présin jälkeen ei tule mitään).
Monipuolisuus
paheena
Mestaruus millä tahansa Vianin toimialoista voisi yksinään tuoda kuuluisuuden, mutta jos aloja on näin monta syövät nuo mestaruudet ikään kuin pois toinen toisensa. Hän oli jazzmies, trumpetisti, jazzluolien tapahtumien keksijä-organisaattori, romaanikirjailija, runoilija, laulaja, levytuottaja ja insinööri.
Eikö jazzmuusikko, kuten Vian, olekin tuomittu ikuiseen komeljanttarin osaansa, voiko hänestä koskaan puhua muiden "nerojen" yhteydessä?
Lange-Eichbaum sanoi, että neron patologian salaisin kokemus on numinoosiakokemusta. Sana tulee kreikasta - visioiden hetkellä universumi paljastaa taiteilijalle kaikki miljoonat nimensä, he pääsevät ylätasolle.
Mutta myös jazzissa voi tuota numinoosi-sanaa käyttää. Esimerkiksi Charlie Parker ja Bix Beiderbecke keskittyivät narkomanian koko maailman poissulkevalla voimalla tehtäväänsä ja pääsivätkin halutulle ylätasolle. Keskityksen hinta oli kova, kuolema kolmekymppisenä.
Taiteen yleissääntö on : "Rajoituksesta mestari tutaan!" . Monipuolisuus nähdään paheena.
Kuitenkin on myös aina olemassa yllättäviä monitaitureita, kuten Leonardo, Porthan tai Vian. Numinoosielämys on heissä moninaisuutta, joka usein peittyy erityisen alle. Mutta millainen hän oli eri aloilla, kuten muusikkona? Aikalaiset, muusikot, vakuuttavat että Vianin soitto svengasi aina, ei ollut mitään typeriä fraaseja. Ääni oli täyteläinen ja värikäs.
Kun näin kaupassa hänen levynsä, ostin sen varoen, ettei myyjä vain katuisi. Panin sen heti levylautaselle kotona. Se hypnotisoi, tosin toisin kuin Bix tai vaikka Parkerin fantastinen Lady Be Good.
Tajusin, että tämänkin levyn takana on numinoosielämys. Tässäkin universumi oli paljastanut nimensä. Kohtasin mielestäni parhaan, surumielisen jazz-Vianin. Eikö kaikki taidenautinto ole sitä että yhtäkkiä kohtaa salaperäisen persoonan kirjainten takana? Tajutaan raamit, taiteilijan tuntemattomat puolet.
Siksi kirjailijan maine korostuu niin hirveästi, kunhan hän vain saa kuoltua, ja hänen kehystarinansa paljastuu.
Vianilainen runous
ja laulut
Romaanikirjailijana Boris oli aikalaisilleen outsider, täydellinen sellainen. Vasta 70-luvun Vian-kuume on osoittanut, miten vetävä kirja Päivien kuohu. Voiko 3 miljoonaa ihmistä olla väärässä romaanivalinnan suhteen?
Vian runoilijana: luen mieluummin Vianin lauluja kuin Eluardia, erikoisesti jazzsanoituksia. Vianilla ei ole surrealistista taakkaa kannettavanaan - joskus se on taakka. Toisaalta Vianin laulujen sanoitukset ovat muuta kuin korkeakirjalliset runot.
Sanataiteessa pelataan mikrotehoilla, kuten enjambementillä tai sanojen samannäköisyydellä ja erimerkityksisyydellä. Luettavaksi tarkoitettu runous on usein korkeaa tyyyliä, vianilainen laulu taas on "vain" iskelmämusiikkia. Hänen romaaninsakin ovat kioskiromaaneja.
Vianissa ei ole mitään korkeakirjallista, niinpä monet jazzin harrastajat pitävät hänestä kirjailijanakin. Noilla harrastajillakaan ei ole käyttöä korkeakirjalliselle maulle.
Emme ehkä vielä tunne jazzin näkymättömiä raameja, sen kehyskertomusta. Onko jazz odotettu Suuren Afrikkalaisen Kulttuurin ensimmäinen signaali vai mitä se oikein on perimmältään? Voimme lukea Vianin kirjoituksia tietääksemme mitä jazz on - perimmältään!