Nyt on koolla vaarallinen joukko: pitkätukkainen liimanhaistelija, potentiaalinen hullu, iljettävä hippi, yhteiskunnan loinen, CIA:n vakoilija, pelottava hihhuli ja sadistinen vallankäyttäjä istuvat vieretysten samassa huoneessa. Onneksi paikalla ovat sentään myös yksi täydellisen synnitön mummojen auttaja sekä joku, joka tietää aina kaiken paremmin ja ojentaa mielellään nuorempiaan.
Blondina on tässäkin joukossa helppo olla, sillä koska ei tajua mistään mitään, voi keskittyä purkan jauhamiseen ja hiuskiehkuroiden pyörittelyyn. Kenethän noista miehistä muuten pokaisi?
Ennen kuin kirjasto on kunnolla ehtinyt avaamaan oviaan, ensimmäistä kirjaa jo viedään. Kirjastonhoitaja käy nappaamassa hyllystä mukaansa Mielisairaanhoitajan. Pian tämän jälkeen muutkin alkavat tehdä kauppansa. Kirjat lähtevät letkassa lainaajien mukaan: Eläkeläinen, Mielenterveyskuntoutuja, Mormoni, Totaalikieltäytyjä, Taidemuseon amanuenssi, Pappi, Skitsofreenikon lapsi...
Kuurosokean sivut ovat kulmista hiukkasen taittuneet, eikä se ole ihme: hän on mukana jo kuudetta kertaa. Varsinkin nuorten lainaajien vilpitön tiedonhalu on innostanut häntä jatkamaan kirjan uraa.
"Yleisimmin arvellaan, ettei kuurosokea voi tietää mitään maailman tapahtumista, mutta kyllä niitä pystyy aivan hyvin seuraamaan."
Eikä tapahtumien seuraaminen pienemmässäkään mittakaavassa näytä tuottavan Kuurosokealle vaikeuksia. Tulkin avustuksella hän pitää keskustelua yllä kirjahyllyssä.
Kirja nimeltä Monivammainen, yksi kirjaston uutuuksista, on vielä paikallaan hyllyssä. Hän oli aiemmin harjoittelussa Hyvän mielen talolla, ja kun häntä kysyttiin mukaan, hän oli varma ettei lähtisi, koska huomion keskipisteenä olo ei ole koskaan innostanut. Aviomies kuitenkin kannusti lähtemään mukaan.
"Jännittää vähän. Saa nähdä, lainaako minua kukaan."
"Monivammainen", kirjastonhoitaja kuuluttaa samalla ovelta.
"Anteeksi, mutta kuulinko sinun käyttävän äsken sivistyssanaa?"
"Miten sinä voisitkaan tietää tällaisista asioista mitään?"
"Haluaisitko, että toistan kysymyksen vielä hitaasti?"
Haaveissa on ollut päästä jonkun sellaisen lainaamaksi, jonka mielestä jo pelkästään naiset olisivat kohtuullisen tyhmiä, nuoret naiset todella tyhmiä ja vaaleat nuoret naiset suorastaan idiootteja. Mutta ei, kukaan ei esitä ylläolevia kysymyksiä.
Ei siitäkään huolimatta, että viiteryhmään kuuluvat ominaisuudet tulevat esille heti kättelyssä. Ainoa asia, joka kirjan tulisi muistaa, olisi oman nimekkeen siirtäminen lainassa-puolelle kirjojen varaustilanteesta kertovalla taululla, mutta se osoittautuu liian haastavaksi tehtäväksi. Kerta toisensa jälkeen.
Blondia lainaavat näemmä naiset, pari heistä blondeja itsekin. Kaikki ovat ystävällisiä. Moni aloittaa sanomalla, ettei oikeasti pidä blondeja tyhminä. Ettei hiusten väristä voi tosiasiassa päätellä mitään.
Mutta hei, enhän minä saa edes porattua ruuvia seinään!
"Eihän sellainen hiusten väristä johdu."
Miten kumotaan ennakkoluuloja, jos niitä ei ole? Hiustenvärirasistilainaaja, missä piileskelet?
Kirjahylly eli huone, jossa kirjat odottavat lainatuksi tulemista, on kiintoisa paikka. Kirjojen takakannet - listat, joihin kirjat ovat koonneet yleisimpiä omaan viiteryhmäänsä kohdistuvia ennakkoluuloja - ovat absurdeja. Sitäkin absurdimpia, kun muistaa, että kysymys on aivan todellisista luuloista.
Niiden mukaan eläkeläinen omistautuu elämässään toisten kyttäämiselle ja ohjeistamiselle, totaalikieltäytyjä pössyttelee pilveä, mormoni vakoilee CIA:n piikkiin, seksuaaliterapeutti opettaa seksuaalisuutta käytännön tasolla ja mielisairaanhoitaja tuntee sadistista nautintoa hallitessaan potilaitaan.
Skitsofreenikon lapsen taas ajatellaan elävän sellaisen vanhemman kanssa, jolla on useita eri äänillä puhuvia persoonia.
"Skitsofreniaan liittyy vahva kuva siitä, että maataan maassa, kuullaan ääniä ja luullaan itseä Jumalaksi."
Entäpä sitten Monivammainen?
"Usein luullaan, etten saa tehdä mitään itse. Sanotaan, että minä voin kyllä nostaa tuon ja tuon puolestasi. Kun olen menossa parkkipaikalla autoon, vanhemmat ihmiset kyselevät, että mahtaako sinulla olla ajokorttia."
Eläkeläinen ei kuitenkaan jakele neuvojaan eikä Totaalikieltäytyjästä lähde imelää tuoksua. Mikäli Mormoni välittää salaista tietoa kengänkantaansa piilotettuun puhelimeen, hän tekee sen ihmeellisen huomaamattomasti. Seksuaaliterapeutillakin näyttäisivät vaatteet pysyvän päällä. Mielisairaanhoitaja ei ainakaan toistaiseksi ole osoittanut merkkejä siitä, että hinkuisi kyykyttämään Mielenterveyskuntoutujaa, ja tämä taas vaikuttaa varsin tasapainoiselta. Vaikka eipä tällaista kohtaamista ehtisi missään välissä syntyäkään, sillä molemmat ovat koko ajan lainassa.
Kirja toisensa jälkeen palautuu hyllyyn varsin hyväntuulisen oloisena. Eläkeläisen lainannut on kuulemma ilahtunut siitä, että nimikkeen takaa on paljastunut samantyyppinen eläkeläinen kuin hän itse: paljon tyypillistä eläkeikäistä nuorempi ihminen. Nörtti kertoo kumonneensa lainaajan ennakko-oletukset jo pelkällä olemuksellaan, sillä tämä oli odottanut nimikkeen perusteella yläasteikäistä poikaa.
Kirja nimeltä Mies on joutunut kahden naispuolisen lainaajan hiillostamaksi. Nämä ovat aloittaneet toteamuksella "mies on tylsä".
"Menin sanattomaksi, en osannut vastata. Tässähän se nyt sitten tuli todistettua: mies ei puhu", hän virnistelee.
Omalle kohdalle osuu miespuolinen lainaaja. Jokohan nyt?
Ei. Mies katselee kirjan takakantta (huomio: tällä viitataan todellakin siihen ennakkoluulolistaan) hetken, mutta toteaa sitten, ettei kukaan ihminen ole sellainen. Ja että hän ei perusta ennakkoluuloista noin muutenkaan. Itse asiassa hän ei ole kiinnostunut koko kirjasta, vaan kertoo omista kokemuksistaan ja näkemyksistään koko laina-ajan verran.
Mieskö ei puhu?
Parissa lainaajaporukassa on useampia nuoria naisia, pääasiassa brunetteja. Lynkkaushenkeä ei ole aistittavissa näilläkään kerroilla. Päinvastoin. Ennen laina-ajan päättymistä moni heistä on todennut olevansa hiukkasen blondi.
Kolmen tunnin lainausruljanssin jälkeen kirjasto sulkee ovensa. Lainauksia on tehty 90. Kaikkia kirjoja on lainattu vähintään kahdesti, suosituimpia kymmenen kertaa.
Kirjojen sivut eivät näytä ahkerasta plaraamisesta kuluneen. Kenelläkään ei ole negatiivista sanottavaa.
"Minulla oli vähän sellainen ennakkopelko, että tulee joku kolmen ryhmä, jossa kaikki vain hihittelevät", sanoo Uskovainen. "Mutta mitään sellaista ei ollut, vaan keskustelu oli kunnioittavaa. Yhden ihmisen kanssa keskusteltiin tosi henkilökohtaisesti."
Uskovatko kirjat, että joku oppikin jotain lukemastaan?
"Minulle on sanottu, että keskustelu kanssani avasi hirveästi näkökulmaa. Kaksi naista jopa halasi lähtiessään", Mielenterveyskuntoutuja kertoo.
"Minun kanssani jutelleet ovat kaikki lähteneet miettimään, miten kiusaamista voitaisiin estää", Työpaikkakiusattu sanoo.
Monivammainen on oppinut varsinkin itse. Kun hän on istuutunut alas lainaajiensa kanssa, nämä ovat heti kärkeen ihmetelleet sitä, miten vähän hänen sairauksistaan voi päätellä päällepäin.
"Huomasin, että on enemmänkin omassa päässäni, että olen monivammainen. Eivät muut ajattele samalla tavalla."
Jos parikymmentä ihmistä on pannut itsensä alttiiksi esittäytymällä tuntemattomille pelkkänä stereotypian edustajana ja on sitä mieltä, että kokemus oli hieno, homma on epäilemättä onnistunut.
Muutama ryhmä kirjastosta jäi kuitenkin puuttumaan.
Kiusaajat, sorsijat, kaihtajat, syrjijät, epätietoiset, leimaajat, luulottelijat ja kaikkitietävät, missä olette? Lähtekääpä ensi kerralla mukaan ja lainatkaa pari nidettä.
