"Olen siis LÄSKI! Ylipainoa ei ole kolmea kiloa vaan huomattavasti enemmän. Olen nuori (iloinen ja eläväinen) tyttö, joka kerta kaikkiaan vain on läski." Näin rohkeasti kuvailee olemustaan ruotsalainen Jenny Dahlberg, joka on kirjoittanut kirjan paksun naisen elämästä. Sopivasti lihava -kirja kertoo kaunistelematta siitä, millaista on elää ylipainoisena naisena laihuutta ihannoivassa yhteiskunnassa.
- Lihavaa naista pidetään helposti tyhmänä ja selkärangattomana. On vaikea tuntea itsensä kauniiksi, kun mediassa annetaan kuva siitä, että kaunis nainen on tietynnäköinen ja laiha. Mietin kauan, miksi naiset hyväksyvät tämän ja tulin yhä vihaisemmaksi, Dahlberg kertoi kirjansa syntyvaiheista tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.
Dahlberg kuvailee kirjassaan, miltä tuntuu kokea muiden huomautuksia omasta ulkomuodosta tai joutua syrjityksi lihavuutensa takia työpaikkaa hakiessa. Omaa elämäänsä kuvatessaan kirjailija pureutuu aikaamme leimaavaan ulkonäkökeskeisyyteen ja näkymättömiin normeihin, jotka muodostavat kuvan siitä, minkänäköinen nainen on hyväksyttävä.
- Kuka on määritellyt ihanteen? Kuka on tehnyt aikuisia mallinukkeja, joiden vyötärönympärys vastaa kahdeksanvuotiaan mittoja. Kaikki punkerot on sysättävä syrjään. He eivät saa näkyä, lihavuus on rumaa, Dahlberg kirjoittaa.
Dahlberg on 28-vuotias ruotsalainen toimittaja ja yhden lapsen äiti. Liikakilot ovat hiipineet hänen vartaloonsa kymmenen viime vuoden aikana.
- Läski. Miksi en pystynyt pysäyttämään paisumista? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Ehkä minulla on heikko luonne. Ei minulla ole mitään yksiselitteistä vastausta, Dahlberg kirjoittaa.
Rohkea kirja on herättänyt Ruotsissa varsinaisen keskustelumyrskyn, jota ruokkivat varsinkin kirjan kuvailut tiedotusvälineiden ja koko yhteiskunnan kielteisestä suhtautumisesta ylipainoisiin. Mutta miksi Dahlberg kirjoitti kirjan omasta elämästään paksuna naisena? Yhtenä vastauksena tähän hän kertoo kirjassaan toivovansa, että kaikki lihavat voisivat hyväksyä itsensä.
- Että kaikki punkerot tuntisivat itsensä tervetulleiksi yhteiskuntaan ja että heidät otettaisiin vastaan aivan samalla tavalla kuin "normaalipainoisetkin". Toivon ettei meidän tarvitsisi pelätä, että ihmiset nauravat meille tai nöyryyttävät ja pilkkaavat meitä.
Béarnaisekastike ja arkipäivän ongelmat
Kirjassaan Dahlberg ei kiistä tai kiertele lihavuuttaan. Hän kuvailee vauhdikkaasti rakkauttaan ruokaan, varsinkin béarnaisekastikkeeseen, porsaanfileeseen, hampurilaisiin ja makeisiin jälkiruokiin. Ystävänsä Lindan kanssa hän valmistaa illallisen, jota varten ostetaan esimerkiksi: porsaanfilee, kolmoispakkaus béarnaisekastiketta, litra kermaa, kaksi litraa jäätelöä, iso paketti keksejä, kolme puolentoista litran limsapulloa, pussillinen maapähkinöitä ja juustonaksuja.
Dahlberg ei myöskään peittele sitä, etteikö lihavuus olisi välillä myös hänelle ongelma. Kyllä, hänkin miettii aika ajoin laihduttamista, kukapa nainen ei sitä pohtisi, kun lehdet tuputtavat jatkuvalla syötöllä tietoa pikadieeteistä ja mainokset näyttävät kuvia anorektikkomalleista.
Ongelmia kuvaillessaan hän valottaa kuitenkin humoristisesti lihavan ihmisen arkea: kun vaatteet näyttävät telttamaisilta, pikkuhousut rullautuvat roikkuvan mahan alle tai kun alla oleva tuoli romahtaa kasaan. Huumorilla on kuitenkin myös toinen puolensa, joka paljastaa sen, miten vaikeaa yhteiskunnassamme on olla ulkomuodoltaan erilainen.
- Lihavuus merkitsee sitä, että on aina oltava varuillaan. On kokoajan tiedostettava, mihin istuu, miten istuu, minkä päälle istuu ja miten tulee toimia, jotta ei aiheuttaisi pikku tapaturmia.
Ongelmallisempaa lihavuus tuntuu kuitenkin olevan muille ihmisille kuin Dahlbergille itselleen. Ylipainoa kantava nainen joutuu kokemaan jatkuvaa ulkonäköön kohdistuvaa pommitusta.
- Koko sokaisee kaikki. Minulle on joskus sanottu, että olet valtavan sievä vaikka oletkin vähän pyöreä. Eivätkö ihmiset voisi lopettaa siihen, että olet valtavan sievä? Dahlberg kysyy.
Jenny Dahlberg: Sopivasti lihava, Otava 2003