Kirgisian kehitys vallankumouksen jälkeen on yhä epävarmaa. Vielä suurempi arvoitus on, kuinka tapahtuma heijastuu muualle Keski-Aasiaan ja Venäjälle.
Yksi kansainvälisen politiikan käsitteistä on dominoteoria: tapahtumat yhdessä maassa voivat sysätä liikkeelle saman kehityksen toisessakin maassa. Aikanaan 1960-luvulla Yhdysvallat perusteli Vietnamin sotaan ryhtymistä juuri sillä, että se pelkäsi Aasian maiden voivan kaatua dominonappuloiden tavoin kommunistien käsiin yksi toisensa jälkeen.
Vietnamista ei mitään tällaista lähtenyt liikkeelle, mutta toisenlaiset dominopalikat näyttävät nyt kaatuilevan. Entisestä Neuvostoliitosta itsenäistyneissä maissa, länteen jo yhdentynyt Baltia pois lukien, on meneillään jotakin erikoista. Vanhat johtajat kaatuvat, demokratia voittaa.
Näin on käynyt jo Georgiassa ja Ukrainassa, ja näin näyttää käyneen nyt myös Kirgisiassa. Tosin on edelleen vaikea arvioida, minne tuo Keski-Aasian vuoristomaa oikein liikkuu yllättävän vallankumouksensa jälkeen. Tilanne on rauhoittumassa mutta uudet valtasuhteet eivät ole vielä vakiintuneet ja sisäinen yhteenotto maan eri osien välillä on yhä mahdollinen.
Vilpillisiksikoetut vaalit sysäsivät joka tapauksessa liikkeelle jotain, jota kukaan ei osannut odottaa. Se, mikä aluksi näytti tavallisilta mielenosoituksilta, paisui nopeasti väkijoukkojen marssiksi hallintorakennuksiin. Presidentti Askar Akajev pakeni, valta vaihtui.
Osa kehityksen yllättävyydestä johtuu varmasti siitä, että Kirgisian asioita ei juuri ole seurattu. Se on syrjässä niin kansainvälisten uutistoimistojen kuin matkailijoiden valokeilasta, samoin kuin sen naapurissa olevat muutkin entiset neuvostotasavallat.
Mutta toiseen suuntaan tiedonvälitys näyttää kulkevan. Voi pitää jokseenkin varmana, että Georgian ja Ukrainan tapahtumilla on ollut vaikutuksensa myös Kirgisiassa. Vallanpitäjät eivät enää voineetkaan väärentää vaaleja noin vain, ja kun protestit levisivät, vanha valta romahti kuin korttitalo.
Tämä puolestaan ei varmasti ole jäänyt naapureissa huomaamatta, ei sen paremmin kansalaisilta kuin vallanpitäjiltä.
Katseet kohdistuvat muun muassa Kazakhstaniin, jonka presidentti Nursultan Nazarbajev oli tulossa ensi viikolla valtiovierailulle Suomeen, mutta perui matkansa juuri Kirgisian tilanteen vuoksi. Oli tärkeämpää pysyä paikalla kotimaassa kuin tulla Rovaniemelle tervehtimään joulupukkia, sillä Nazarbajevkin on saanut kosolti miettimistä lisää.
Nazarbajevei ole diktaattori, mutta hän on keskittänyt vallan itselleen kyseenalaisin keinoin ja opposition toimintaa on tukahdutettu. Etelässä Kirgisiaan on hyvät yhteydet - jos dominoteoria pitää lainkaan paikkaansa, juuri Kazakhstanissa saattaa vielä tapahtua jotain. Kyseessä on tärkeä Länsi-Euroopan kokoinen maa, ja sen kehitys tuntuu Moskovassa asti siinä kuin Ukrainankin tapahtumat.
Alueen muut maat, Uzbekistan, Turkmenistan ja Tazdhikistan ovat nekin eri tavoin epädemokraattisesti hallittuja. Yhteistä alueelle on myös se, että siellä käydään etupiireistä suurta valtapeliä, jossa pelureina ovat Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja islamilainen liike.
Kirgisian tapahtumat toivat Keski-Aasian valtapeleihin uuden tekijän: kansan vallan. Seuraukset tästä ovat vielä näkemättä. Ehkä suurin kysymys kaikista kuitenkin on, millä silmällä Venäjän yhä hajanainen oppositio seuraa tapahtumia ympäröivissä maissa, ja mitä johtopäätöksiä yhä tiukemmin Kremliin keskitetty Venäjän valtakoneisto samoista asioista tekee.